Junassa on lämmin

Niin on haavoittuvainen tämä nykyinen maailmamme. Sähkövaurio pääradalla jumittaa kaiken junaliikenteen koko eteläisessä Suomessa. Olen nyt matkannut normaalisti puolen tunnin työmatkaa pian pari tuntia. Syynä on ratarikko Malmilla. 

Tutkailin juuri mahdollisuuksia päästä bussilla määränpäähän, mutta yhdellä siirtymällä en pääsisi, pitäisi vaihtaa välillä ja aikaa kuluisi liki tunti. Parasta siis istua lämpimässä ja edetä pysäkki kerrallaan. 

Mikäs kiire valmiissa maailmassa. 

Hain haukkaaman miehen halaus

Julkisilla kulkemisen ihanin puoli ovat värikkäät kohtaamiset ja mukavat juttutuokiot.

Tänä aamuna kohdalleni osui Vappu-etkoja nauttinut herrahenkilö, joka oli sydämellinen, hyvän tuulinen... ja juttukumppania vailla.

Sain kuulla jännittävää elämäntarinaa, nousuja ja laskuja, perhekuvioita ja nähdä hain repimän käden arpikartaston.

Yhteisellä matkalla juttua piisasi ja käsipäivää sanottiin viereisenkin penkin matkalaisten kanssa. Hyvä mieli tuli koko päiväksi, toivottavasti hänellekin sekä junavaunun muille matkaajille.

Kyllä kevät ja aurinko saavat ihmeitä aikaan :)
Hauskaa Vappua!

Värikäs vuosi vaihtuu iloisin mamu-toivotuksin!

Tämä vuosi jää mieleen, paitsi leudosta talvesta ja sateisesta kesästä, myös maailman melskeiden rantautumisesta tänne asti.

Tuleva vuosi näyttää miten muuttajat löytävät paikkansa arjessa ja miten onnistuvat luomaan omat polkunsa täkäläisessä elämän rytmissä.

Minun vuoteeni mahtuu, lähinnä paivittäisen junamatkailun ansiosta, joitakuita kohtaamisia maahan muuttaneiden, eri kansallisuuksia edustaneiden ihmisten kanssa. Ja ruuhkajunaan toivoisin myös arvoisien päättäjiemme istahtavan aina silloin tällöin todellista Suomea kurkistelemaan.

Olen saanut opastaa kirgiisimummoa Tikkurilan asemalla junanvaihdossa sekä neuvoa oikeaan junaan ulkomaalaisia, heikosti suomea osaavia ikänaisia. Naiset syystä tai toisesta valitsevat minut kysymysten kohteeksi. Liekö syy siinä, että minulla ei nykyisin juurikaan ole kiire, vaan haahuilen asemilla kaikessa rauhassa hitaasti edeten, jotta aikaa paikalla seisoskeluun jäisi mahdollisimman vähän.

Vaan sattuipa eilen niinkin, että minua puhutteli kurdimies, joka aikansa katseli kuinka temppuilin kännykkäni kanssa piuhoja korviin asetellen ja taas pois repien, ja silmälaseja otsalle ja silmille vuoronperään sovitellen.

Naamallani lie ollut huvittunut ilme, kun mies loihe ilmoille kysymyksen: Kuunteletko musiikkia, onko hyvää? No minä en ollut vehkeestä vielä pihaustakaan kuultavaksi saanut, mutta nyökkäilin ja myönsin vaan että kyllä, kyllä. Siihen mies yllättyneenä huudahti Oletko suomalainen! Oletko aina noin iloinen? Onko sinulla lapsia, oletko naimisissa? ja jatkoi -En olisi uskonut, olet niin epätavallinen.

Kuultuaan sitten, että juu, olen naimisissa ja lapsiakin on kolme, pyyteli kovin anteeksi uteluaan ja päivitteli sitten vielä jo aikuisten lasten ikiä, että niin vanhakin... ei uskoisi!

"Epätavallisuudestani" huolimatta, tai siitä syystä, päätin kuitenkin laittaa tämän keskustelun vahvasti plussan puolelle ja toivon, että moni muukin onnistuisi edes hetkiseksi luomaan kasvoilleen vaikkapa tuollaisen hämmentyneen hymyn tai muuten vaan sellaisen ilmeen, että ulkomaalainenkin uskaltaa suunsa avata. Mukavaa oli keskustella ja hyvää uutta vuotta mamumiehelle toivottaa.

Tammikuun päivittäiset ilmastonmuutokset

Aamuhämärä puisto työmatkan varrella

Tammikuu on ihan pelkkää hengissä pysyttelyä! Pitkää kylmää pimeää. Tänä vuonna säät ovat tuoneet päiviin omaa vaihteluaan. Eipä juuri kahta samanlaista ole ollut. Vuoroin on paukkunut reilun viidentoista asteen pakkanen ja heti seuraavana päivänä parin asteen plussat - ja yöllä pientä pakkasta, niin, että aamuisin on sitten jalankatkaisukeli.

Junat, niinpä, ei saisi valittaa, kun peruutuksia on sentään ollut vain muutamia MUTtakun ne ovat osuneet niihin paukkupakkasaamuihin. Kyllä tässä eräänäkin aamuna manasin, että vr on Virhein valinta! Vaan tulipa tyttömäinen olo, kun sulattelin umpikalikaksi jäätyneitä varpaita työpaikalla niin että itku silmistä sirisi.

Vaikka flunssakierre vaivaa kouluissa ja päiväkodeissa, joulun jälkeistä pientä lämpöilyä lukuun ottamatta olen terveenä pysynyt. Liekö sittein noiden karaisevien aamujen ansiota. Mies kakoo kurkkuaan ja köhisee vierellä ja työpaikalla on jatkuvasti joku räkätaudissa, mutta minut basiliskit ovat vielä kiertäneet. Onneksi.

Pelkkää marmatusta ei elämä sentään ole. Aurinko on näyttäytynyt monena päivänä ja iltapäivä on jo hieman valoisampi. Voiton puolella ollaan ja matka käy valoa päin.
Posti pukkaa tulemaan keväisiä puutarhalehtien mainoksia ja tarjousvihkoset on koristeltu tulppaanikimppujen kuvilla. Kyllä tämä tästä!

Nyt paukkuu pakkanen, mutta kaamos on jo väistynyt

Kuva: AL / Ilkka Laitinen

Talvea on nyt piisannut koko viikon verran ja vielä ensi viikolle on luvassa samanmoista pakkaskeliä.

Lumi laskeutui maahan viime sunnuntaina ja keskiviikosta lähtien aamut ovat alkaneet liki kahdenkymmenen asteen kirpakassa kelissä. Onneksi päivälukemat ovat kuitenkin olleet kohtuulliset kymmenisen astetta. Silti varpaita ja sormia on saanut kovin lämmitellä.

Junat, nepä ne, ovat myöhästelleet hetimiten pakkasten alettua. Seisakkeilla on saanut odotella ja joitakin vuoroja on peruttu kokonaan, mutta kohtuullisia ovat nuo odottelut vielä olleet, kymmentä minuuttia vain, ei sen pitempiä. Jotenkin tuohon lie tottunut, minä ja muu porukka myös. Laitureilla vain rupatellaan ja hypitään, että pysyisi lämpö yllä.

Toissa-aamuna Malmilla odottelin junatuttavaksi tulleen rouvan kanssa I:tä tulevaksi ja niihän siinä kävi, että siinä rupatellessamme juna saapui ja siihen kylmissämme nousimme. Tovin ihmettelimme uuden mallista matalalattiavaunua, jota normaalisti ei siihen aikaan sillä linjalla kulje, kunnes ymmärsimme, että K-junaan olimme joutuneet. No ei siinä mitään, piti vain hakea vauhtia etelästä ja nousta takaisinpäin kulkevaan I-junaan, jotta päästiin oikeaan osoitteeseen. Pitkään aikaan ei olekaan tullut tuota virhettä tehtyä. Ensimmäisenä junatalvena niitä sattui muutamia.

Aurinko on näkynyt jo useana päivänä ja tuonut mukanaan pirteää mieltä ja lupausta valoisammista keleistä. Kaamos väistyi jo Lapista ja pikkuhiljaa valoisammat illat hiipivät esiin. Voiton puolella ollaan valon puolesta, vaikka sähkölaskujen kannalta tilanne on synkkä juuri nyt. Tällä hetkellä mittarissa on -13 astetta, taivas on kirkas ja auringon valo pilkottaa metsän takaa.

Ruuhkaiset junat - ystävälliset konduktöörit

Alkuviikosta oli intiimihygienia taas korkeassa kurssissa, kun aamuruuhkan junista joka toinen oli peruttu ja jäljellä olevatkin vain puolikkaita normaalista pituudestaan - tiivistä oli, ja lämmintä myös. Hyvässä sovussa matka kuitenkin sujuu, mitä nyt junasta pois pääseminen joskus hätäännystä aiheuttaakin. Edelleenkään ei oikein tiedetä miten ja minne voisi väistää pois haluavia, ja toisaalta junaan nousevat eivät malta odottaa vuoroaan.

VR on varmaan panostanut henkilökuntansa viestintätaitoihin. Pitää oikein kiitoksia antaa aamujen konduktööreille, jotka ovat ystävällisillä kuulutuksillaan pitäneet meidät matkalaiset ajantasalla. Toista oli vielä viime talvena.

Aurinkoisissa ja leudoissa aamuissa mieli pysyy suht' rentona, ja on mukava ihailla valossa kylpeviä radanvarsilähiöitä. Junan vaihtokin, ja odottelu, on siedettävämpää kun ilmassa on tuulahdus keväästä ja lumen voi todella nähdä sulavan.

Viinikoulu

Viinilehden Viinikoulussa oli vuorossa Australia ja Uusi-Seelanti. Maistoimme (tai teistasimme, kuten Viini & Ruoka -lehti opastaa) monta australialaista punaviiniä ja yhden uusseelantilaisen valko- ja punaviinin. Kovasti tykästyin australialaiseen punkkuun, jonka nimi on Yellow Tail ja etiketissä kengurun kuva. Suosikikseni osoittautui kuitenkin Uuden-Seelannin valkoviini Marlborough'n alueelta; Jackson Estate Sauvignon Blanc 2010. Viini on hedelmäinen ja pirteän aromaattinen ja sopii varmasti hyvin kalan, äyriäisten ja salaatin kumppaniksi. Toivottavasti Montana Marlborouhgn'n viinitila ei ole kärsinyt järistyksestä, kun näyttääpi sijaitsevan siinä maan tasalle menneen Christchurchin kaupungin lähistöllä.

Kirjarintamalla on menossa Gao Xingjianin Vaarin onkivapa, joka koostuu useista erillisistä kertomuksista. Kertomukset kuvaavat pääasiassa ihmiskohtaloita Kiinan kansantasavallan murroksen ajalta, mutta eivät ole sävyltään epätoivoisia tai ahdistavan synkkiä, vaan elämän makuisia ja eteenpäin soljuvia kuvaelmia.

Junassa luen joulumyynnin hittikirjaa Eat Pray Love, Elisabeth Gilbertiltä. Olen kirjan alussa vasta, ja tarinassa käydään läpi päähenkilön rajun kipeitä suhdekiemuroita, mutta kuljetaan sentään jo pitkin Rooman katuja ja kahviloita. Mikä parasta, tarinan lomassa oppii muutaman sanan italiaakin.

Ensi viikolla Egyptissä!

Tänään 'venalla' pelitti aika hyvin. Onneksi, sillä aamulla pakkanen oli kahdenkymmenen asteen pinnassa ja nenä jäätyi jo vajaan kilometrin kävelymatkalla seisakkeelta työpaikalle. Illallakin osuin aikataulullisesti sopiviin väliköihin ja pääsin lähes yhtäjaksoisesti kotiin saakka. Mukavaa vaihtelua viime päivien venyneisiin aikatauluihin.

Asemalaiturille näkyi kuinka tuuli puhalteli lännestä päin. Lämpövoimalan piipusta höyry taittui suorassa kulmassa kohti ratakiskoja, vaikka maan pinnalla tuulen vire ei kovin voimakkaalta tuntunutkaan. Vielä muutama päivä pitää palella; torstaiksi on tiemmä lupailtu lauhtuvaa, ja senkin puoleen, että perjantaina alkaa talviloma! Ensimmäistä kertaa matkaan Egyptiin ja siellä Hurghadaan.

En tiedä mistä johtuu, mutta tuppaan suhtautumaan Egyptiin matkakohteena aika epäluuloisesti. Mieleen hiipii vatsataudin uhkakuvia. Työkavereitten kertomukset, edullinen matkan hinta ja varma(?) lämpö veivät kuitenkin äänestysvoiton, olisin minä kyllä Kanariallekin lähtenyt. No, nyt mennään oppimaan uutta kulttuuria, tinkimään basaareissa ja snorklaamaan Punaisessa meressä... jospa minäkin uskaltautuisin.

Matkalukemiseksi otan ainakin rauhoittavan annoksen Binchyä (Hopeahäät), jota voin rannalla lueskella sillä aikaa kun miehet ovat uppeluksissa riutan reunalla kaloja jahtaamassa.

Parhaillaan lukemissani kirjoissa on aivan sattumalta yhteinen piirre: Sekä intialaisessa Valkoisessa tiikerissä, että kiinalaisessa The Garlic Ballads'issa vanha historiallinen, kenties vuosisadat samoja kaavoja noudattanut, arjen kuva rikkoutuu yht'äkkiä moderneilla, tämän ajan kuvajaisilla. Kiinalaisella pellolla ahkeroiva, sirpillä riisiä leikkaava Jinju kuuntelee korvalappustereoita joiden patteri on kulahtanut ja musiikki 'vouvaa' korvissa. Intialaisen autonkuljettaja Balramin isäntä Ashok kuuntelee autossa mielellään Stingiä ja Eminemiä. Epätodellisen tuntuisia mielikuvia kun juuri on tekstin mukana tuudittautunut menneen maailman tunnelmiin ja tuleekin tempaistuksi nykypäivään.

Kenties lomaviikko tuo mukanaan samankaltaisia epätodellisia näkymiä ja tunnelmia.

Venaan rauhassa - taas

Tänä päivänä tuli luksuksen loppu.
Aamuliikenne sujui kyllä mukavasti kun myöhästyneellä linjuriautolla ehti myöhästyneeseen R-junaan, mutta ilta olikin sitten oma lukunsa.
Ei tullut junaa ei, mutta kylmä tuli. Tikkurilassa tuli vilun liksäksi myös nälkä ja pissihätä, vaan ei junaa. Ei näkynyt, ei kuulunut.

Kun ensimmäisen odottelun jälkeen sain nousta lämpimään I-junaan ja lueskella mukavasti 'pehmoisella luksuspenkilläni', kuten vähän aikaa sitten ehdin kehua retostella, oli seuraavan etapin pysäkillä todella kylmä. Mukavasti lämmenneet jäsenet alkoivat nopeasti hytistä pakkasessa, varpaat jäähtyä ja mieli muuttua nurisevaksi.

Juuri kun painetta oli korvien välissä sopivasti, jotta olisi saattanut vieressä tramppaavalle kaverille pihahtaa, että kyllä ne kaikenmaailman Intercityjä kuuluttelevat, mutta eivätpä kerro sen halaistua sanaa lähiliikenteestä, alkoi radan päässä näkyä valoa. Mieliala siitä heti piristyi ja kalisevat hampaat pusertuivat yhteen; vain pieni hetki enää, sitten pääsee sisälle. Vaan ei, viereiselle raiteelle meni se juna, ja seuraava ja sitä seuraava. Voi tikkerperi!

Paikallaan hyppelyt, jalalta toiselle loikkimiset ja käsiin puhaltelut koettua saapui vihdoin tuo kaivattu K. Liikkeellekin se pääsi, kunnes seisahtui Koivukylässä. Joku kumma karma tuossa Koivukylässä täytyy olla, kun sen autio seisake tuli liiankin tutuksi jo viime talvena, siinä kohdassa junan ovet aina lakkaavat toimimasta. Tällä kertaa oli hauskuuttakin matkassa, kun veturinkuljettajan ja konduktöörin jutustelu kuului koko yleisölle. "Onko konnari kuulolla? Arvaapa mitä, nyt ei sulkeudu ovet ja valot meni. Olen yrittänyt kuuluttaa, mutta ei tämä mitään toimi." Konduktöörityttö siihen, että kyllä tänne hyvin kuuluu. Ja 'venalaisten' työoloja hyvin kuvaava kuljettajan kysymys: "No, ei sua kukaan vielä tappaa ole uhannut?"

Perille päästiin kitkutellen kun kaiuttimista kuului "No nyt sitten on lisäksi tämä jarruvika, yritetään kuitenkin pikkuhiljaa perille, katsotaan tarkemmin siellä." Huh, helpotus - meille kyytiläisille ainakin.

Vielä pikainen ryntäys kauppaan, kupla otsassa, ja sitten - odottelua bussipysäkillä. No siinä tuli sentään muutamat 'Holat' vaihdettua entisen espanjankurssilla olleen kaverin kanssa. Ei olla vuosiin nähtykään. Mukava oli jutustella - vaikkakin ihan suomeksi.

Onkohan tämä nyt pysyvää?

Lunta tulvillaan on puiston raitti tää, se ehkä maahan jää tai sitten häviää...

Vielä eilen ei saattanut arvata, että aamuherätys toisi mukanaan valkoiset kinokset ja taivaalta tuiskuavan pyryn. 'Vena' pysytteli vielä aamulla sinnikkäästi kelissä mukana, vain pientä viivästystä, ja meikäläinenkin nousi nopsaan kulkupeliin. Tikkurilassa sitten jo myöhästyttiin vaihdosta. Illalla tilanne olikin jo toinen, minua onni silti suosi ja pääsin kotiin suhteellisen joutuisasti.

"Maalaislinjamme" bussikuski oli herttainen ja kysyi meiltä kahdelta asemalla kyytiin nousseelta, että onkos kiirus vai odotellaanko vielä yksi juna? No aikamme sitä junan tuloa vuoteltiin, vaan eipä näkynyt.

Jonkinmoinen aura oli ilmeisesti kaupungin varikolta löytynyt tien pintaa kuokkimaan, sillä kyyti oli helisevän ryskyväistä, vaan linjuriauto on ilmeisesti hyvin yhteen pultattu, kun tien päälle ei jääty, vaan kotipysäkki saavutettiin hampaat suussa loukkua lyöden. Ulos hyppäsin puolimetriseen ja märkään lumivalliin ja näin, että tien pinta oli kuin juustohöylällä vedetty kermajuuston pinta, kuoppainen ja möykkyinen - toivottavasti yöksi ei tule pakkasta, muuten on aamulla pääkallokeli.

Leppoista - valitse julkinen liikenne

Aamulla, päivän eväshankintoja kaikessa rauhassa tehdessäni putkahti taas mieleen, miten työmatkani nykyisin sujuu mukavasti junassa lueskellen tai tutuiksi tulleitten matkaseuralaisten kanssa jutustellen. Parikymmentä vuotta aiemmin samantapainen matka bussilla, junalla ja ratikalla matkaten nosti poltteen kurkkuun ja toi ainaisen kiireen kantapäille. Muistan, miten ensimmäisen oman auton hankinta tuntui vapauttavalta; töihin sai lähteä oman aikataulun mukaan, eikä tarvinnut rynnätä kulkuneuvosta toiseen. Se oli nautinto.

Ikäkö lie, vai mikä, mutta nyt katselen junan ikkunasta pimeässä aamussa ketjuina loistavia autojen punaisia jarruvaloja helpottuneena. Ei tarvitse olla tuolla! Mikä vapaus, saan lueskella ja samalla matka etenee. Luksusta!

Junakirjanani on tällä erää Aravind Adigan Valkoinen tiikeri. Sen myötä vaellan taas kerran Intiaan. Tarina on vasta aluillaan, mutta tuo jo mieleen yhtäläisyyksiä Vikas Swarupin kirjaan Tyhjentävä vastaus.

"Kotikirjan" tarina sijoittuu myös Aasiaan, se on Amy Tanin Luutohtorin tytär. Kertomus on mainio kuvaus kahden naisen elämän kutoutumisesta yhteen. Se on väkevä kasvutarina, joka kuvaa itsenäistymisen tunnemyrskyjä, aikuistumisen ongelmia ja hiljalleen kasvavaa ymmärrystä vanhemmuudesta, omista vanhemmista ja päätösten syistä ja taustoista. Tanin tyyli on pehmeän lempeää ja muistuttaa jotenkin Sujata Masseyn reipasta ja kepeää kerrontaa.

Sairasloman aikaan tuli luettua enimmäkseen dekkareita. Ahmin Camillerin Montalbanoja: Viulun ääni ja Terrakottakoira, tutustuin ensi kertaa 'Montalbanon etsiväsuosikkiin', Carvalhoon, joka suorittaa tutkimuksiaan Barcelonan maisemissa, vaellellen pitkin poikin öistä Ramblaa. Katarina Hagenan Omenan siementen maku oli kaunokirjallinen teos, jonka tarina hurmasi, muttei koukuttanut yhtä rajusti kuin Joanne Harrisin mystisen maukkaat kudelmat.

Nyt löytyy pöydältä taas pitkästä aikaa myös Rex Stout'ia. Onnistuin löytämään vielä yhden jota en muista lukekeeni, nimeltä Löytölapsi. Lisäksi lukemistaan odottaa ihka uusi tuttavuus Mo Yan: The Garlic Ballads. Kirjan takakannessa on mm. Amy Tanin kirjoittama muutaman rivin pituinen arvostelu. On mielenkiintoista nähdä löydänkö tarinasta samoja piirteitä.

Vesiaihe saa vauhtia

Sade näyttää ennusteiden mukaisesti todellakin pitävän taukoa. Yritän tänä viikonloppuna sparrata itseäni siirtämään perennat ja sipulit pois tulevan vesiaiheen alta. Aikaisemmin olen maininnutkin toistaiseksi vedettömän vesiaiheeni seisontavaiheesta, no nyt projekti etenee taas.

Kuten usein käy, ovat alustavat suunnitelmat täysin uudessa kuosissa. Se, mistä piti tulla yksinkertainen maahan kaivettuun kaivonrenkaaseen perustuva pikkuruinen vedellinen keidas (tai silmäke), on muuttunut pieneksi, kivipohjaiseksi lammikoksi. Ratkaisuun päädyttiin yhteistuumin miehen kanssa kun maiseman peittänyt huvimajan alta siirretty multakasa muuttui hänen käsissään kauniiksi sorakäytäväksi. Käytävä taasen jättää toiselle reunalleen luontevan tilan lammikolle... Niinpä minun kontolleni jää kaivonrenkaan reunustoilla rehottavien kukkasten siirto väliaikaisevakkoon sekä kymmenien narsissin ja tulppaanin sipuleitten esiin metsästys. Voikohan ne upottaa uuteen paikkaan saman tien, vai pitäisikö antaa kuivahtaa välillä?

Elokuun pitäisi olla kiihkeätä puutarhurointiaikaani, yleensä juoksen taimistojen syysmyynneissä ja ostan vielä kesän viimeisiä ruukkutaimia, mutta nyt ei oikein tunnu nappaavan. Jostain syystä olen jo ennen aikojani siirtymässä syysvaihteelle, lämpöisten huopien alle kirjojen pariin. Olen aloittanut intian seikkailuni, Vikram Chandran tiiliskiven Sacred Games. Sen parissa menee taatusti jokunen tovi sillä intialaiseen kulttuuriin ja eksoottiseen englannin kielen sanastoon sisälle pääseminen vie oman aikansa. Hassua, että tekstiä lukiessani "kuulen" päässäni sen intialaisen ääntämyksen. Tunnelma vahvistui entisestään kun kuulin kahden intialaisen pukumiehen keskustelua junan vaunussa.

Eikä sitten päästy edes syyskuulle ennen kuin junaliikenne taas puuroutui. Koko loppuviikon "Venaa" vaivasi joku vaihderikko, vai mikä se nyt oli. Nautinnollista oli kuitenkin N:llä köröttely kotiasemalle asti. Vast'ikään hoitovapaalta töihin palannut kaverini ei ole junakiemuroista vielä perillä. Hyppäsi parka raukka normaaliin tapaan Malmilla ulos junaa vaihtamaann vain todetakseen, että odottavan aika on pitkä.

Radan varrella taas

Onhan se kätevää, että asuu pääradan varrella. Lyhyt matka pääkaupunkiin ja sen varrella pursuileviin taajamiin ja kauppakeskittymiin. Nopeasti pääsee joka paikkaan ja yhdellä lipulla. Joopa joo.

Maanantaina siirtyivät joukkoliikenteen kulkuvälineet taas uusiin talviaikatauluihin ja se tarkoittaa uuden oppimista, testausta ja yhteensovittamisen tuskaa. Nyt parin aamun jälkeen näyttää siltä, että sopivia aamubusseja on valittavissa hulppeasti puolet enemmän kuin viime talvena, eli kaksi kappaletta, siis viimetalviseen ainokaiseen verrattuna. Parannusta, hyvä! Ikävä kyllä kummankaan bussin aikataulu ei ole synkassa lähtevien junien kanssa, mutta mitäpäs siitä, junia nyt tulee ja menee. Siis ainakin toistaiseksi ennen kuin alkavat syksyn liukkaat lehtikelit, lumesta ja pakkasesta nyt puhumattakaan. Hyvin olen töihin päässyt ja muuttuneitten aikataulujen johdosta jopa nopeita junia käyttämään päässyt. Meidän kohdalla ei yleensa R- tai H-junaan enää istumaan mahdu, mutta eteisessäkin kymmenen minuutin matkan hyvin kestää, eikähän se ole kuin yksi pysäkin väli. Junalukemiset kyllä tahtovat siinä ahtaudessa jäädä haaveeksi, harmi.

Niinpä niinä aamuina kun oikein luetuttaa, niinkuin tänään, hyppään kotoiseen K-junaan jossa saan lukuaikaa ylimääräiset kymmenen minuuttia ennen junan liikkeelle lähtöä ja senkin jälkeen ehdin lukea matkalla vielä vartin verran. Tällä haavaa olen taas Afrikassa kun lueskelen kirjaa nimelta Puolikas keltaista aurinkoa. Se on kertomus Nigerian itsenäistymisen ajoilta. Kirja on tekijänsä Chimamanda Ngozi Adichien esikoisteos. Ainakin tekstin ensimmäiset sata sivua ovat olleet mukaansa tempaavat ja tunnelmaltaan mausteisen värikkäät, joten arvatenkin etsin luettavakseni myös hänen seuraavan kirjansa Purppuranpunainen hibiskus. Tosin ennen sitä täytynee "piipahtaa Intiassa", sillä kirjasto ilmoitelee noudettavissa olevasta Chandra Vikramin teoksesta.

Venaa Rauhassa raiteilta putosi

- ja junakansa aamulla ruuhkassa seisoskeli.

Ei ole VR:n vuosi. Tytär osui olemaan Helsingissä leffassa eilen illalla ja soitti siinä kahdeksan jälkeen, ettei junia kulje kuin muutama tunnissa, että saattaapi vähän kestää kotiin tulo, eikä kannata sitten huolestua ja ihmetellä. Silloin saimme tietää junaturmasta ja pian näkyi tv:stä uutiskuvaakin.

Sanotaan, että ei kahta kolmannetta, mutta nyt tuntuu siltä, ettei junaliikenteessä enää pysy laskuissa mukana. Mutta jos ajatellaan ensimmäiseksi vaikeudeksi pakkasten aiheuttamat vaunujen jäätymiset ja toiseksi syöksy päin hotellin seinää, niin silloin kolmas, ja toivottavasti viimeinen, tapaus olisi tämä raiteilta putoaminen.
Toivoa vain sopii, ettei tämän enempiä havereita junaliikenteessä enää sattuisi. Kiintiö on nyt täynnä pitkäksi aikaa ja vahingotkin muuttuvat aina vaan hurjemmiksi. Onnea on matkassa myös ollut rutkasti, kun henkilövahinkoja ei ole sattunut.

Kyllä "venalla" opittukin on. Aamun N-junassa kuulutukset tulivat sujuvasti ja tiuhaan ja ystävällinen konduktööri avusti asemalaiturilla meitä epätietoisia nousemaan oikeaan junaan kun asemalla lähtökuopissa odotteli kokonainen N-junien armada, eikä missään ollut kirjoitettuna mikä junista lähtisi liikkeelle ensimmäisenä. Toisaalta oli taktinen virhe nousta siihen ensimmäisenä lähteneeseen. Eihän sieltä meinannut mahtua ulos millään.

Johan tuota hetken aikaa ehti totutellakin normaaliin K / I vaihtamiseen, mutta kyllä tämä N:llä köröttely on mieluisaa, saa rauhassa keskittyä lukemaan ja vaipua persialaisten herkullisten, tuoksuvien ruokien maailmaan.

VR = Venaa Rauhassa

En tiedä kuka lie on keksinyt tuon osuvan letkauksen, mutta tänään se oli taas niin osuva. Asemalle tultaessa ei näkynyt junan junaa, mutta opastintaulu antoi ymmärtää seuraavan Helsinkiin päin menevän lähtevän raiteelta kuusi. Siispä rynnistimme yhtenä laumana alas tunneliin ja lähes kuutoselle kivuttuamme huomasimme infotaulussa uuden järjestyksen. Seuraava juna lähtisikin raiteelta viisi. No sinne. Viitosraiteella oli jo ennestään väenpaljous, koska edellinen juna oli jäänyt tulematta ja myös nelosraiteen pohjoiseen päin menevää, niinikään myöhässä olevaa, junaa odottavat kansoittivat samaa laituria. Sitten alkoivat kuulutukset: "Juna Helsinkiin lähtee raiteelta viisi." Ei näy, ei kuulu koko junaa, miten se siis voisi lähteä? Seuraava kuulutus: "Juna Helsinkiin raiteelta viisi saapuu myöhässä, se on vasta Koivukylän kohdalla, mutta tulossa". Kuulutus: "Juna Helsinkiin lähteen raiteelta viisi." Ei ole junaa! Uskokaa jo, ei voi lähteä siis. Seuraava kuulutus: "Juna Helsinkiin raiteelta viisi on nyt Korsossa tulossa, kohta lähtee". Uusi kuulutus: "Juna Helsinkiin lähtee raiteelta viisi." EI OLE JUNAA!!

No vihdoin kauan kaivattu saapui laiturille pahaenteisesti pimein vaunuin. Toiveikkaasti silti nousimme kyytiin, odottelemaan lähtöä vähän lämpimämpään junanvaunuun. Kuutosraiteen junakin saapui jo paikalleen, joten odotimme lähdön hetkeä tulevaksi. Aika kului. Ensimmäinen kuulutus: "Tällä junalla oli teknistä ongelmaa, minkä takia olemme myöhässä, mutta pääsemme lähtemään aivan kohta". Odotellaan. Kuulutus: "Lähdemme aivan kohta kun saamme lähtövärin". Odottelua ja uusi kuulutus: "Nyt tässä junassa on vaihdeongelma, joten lähtömme viivästyy hiukan". Kiireisimmät vaihtoivat jo kertavaroituksesta kuutosraiteelle. Uusi kuulutus: "Tämä juna jää tähän vaihdeongelman takia, valitamme". Mikäs siinä, kiireen vilkkaa juoksuksi alikulun kautta kuutosraiteelle, jossa juna jo puhkui lähtöaikeissaan, mutta odotti kunnes kaikki olivat kyydissä. Onneksi on hiihtolomaviikko ja kulkijoita vähemmän liikkeellä. Nytkin käytävät täyttyivät seisomapaikkalaisista jo ennen Puistolaa.

Lähdön jälkeen matka sujui aivan mallikkaasti, yhdellä istumalla perille saakka. Saapa nähdä ensi viikolla, kun "venaa rauhassa" palaa normaaliin K ja I-junien aikatauluun.
Aika nopeasti sitä muuten tottuu tähän uuteen (mañana)odottelukulttuuriin. Ei ole tarvis tuijotella aikatauluja, menee vaan laiturille ja joskus sinne joku tulee ja ehkä lähteekin. Miinustunteja on muuten jo kiitettävästi. Voiskohan niistä saada korvausta venalta?

Rafael ja Mooses - juhlavat junakumppanit

Talvi senkun jatkuu kauniina ja hyvinvoivana. Nyt harmittaa, että lystimajan maalaus jäi kesällä keskeneräiseksi, mutta juuri tästä kuvasta sitä ei onneksi huomaa.














Raijasin taas aamulla eväitä, ah niin ihanalle, pääkaupungissa sijaitsevalle työpaikalleni, jonka läheisyydestä ei kauppoja löydy, saatikka ravintolaa. Lihaperunasoselaatikkoa ja broilerikiusausta, niin ja banaanijugurttia, siinäpä evästä taas parille päivälle. Töihin päästyäni, vajaan kilometrin taivalluksen jälkeen oli nenänpää jäässä ja sormet kohmeessa ja se työpaikan avain, se on aina kassissa alimmaisena... No, oli sitten lihaperunalaatikko keikahtanut kassiin kyljelleen ja kirjat, paperit, kännykkä ja käsilaukku tuoksuivat maukkailta nälkäiseen aamunenään.


Nyt illalla kotiin päin matkustaessa kassini huumaavat tuoksut saivat kaksi suloista, vaaleanharmaata koiran poikaa aivan villeiksi. Ne huomasivat minut heti asemalla ja sattumalta osuivat myös samaan penkkiin. Voi sitä innostuksen määrää kun koiran nenään herkulliselta tuoksahteleva kassini oli aivan kuonon korkeudella. Emäntä parka sai antaa käskyn jos toisenkin, eikä villikkoja hillinnyt mikään. Kilttejä olivat, Rafael ja Mooses, ja innoissansa kovasti.



Lukemisenani on tällä erää Rei Shimuran seikkailut Havaijilla. Netistä olen sitten luurannut Havaijin paikalliskasveja, joita kirjassa vilisee yhtenään. On mm. Proposis puu, joka muuten tutummin on Mesquite, joita olen nähnyt, ja siemeniä kerännyt, Espanjassa. Yksi eksoottinen lajike on myöskin Kukui-puun hedelmä, joita käytetään Lei-kaulakäätyjen koristuksena.

Lisäksi kerrotaan Weiwei-puista ja plumerian kukista. Tuota Weiweitä en ole onnistunut vielä selvittämään, mutta muista kasveista olen päässyt perille. Kirjassa Havaiji näyttää Reille kahdenlaiset kasvot; aurinkoisen ja rehevän sekä kuumuudessa kuivaksi paahtuneen, kuolleen maiseman. Yksi unelmien matkakohteistahan se tietysti on, mutta niin kaukana. Näin pakkasten keskellä siellä kyllä passaa seikkailla, helposti ja halvalla, kirjan sivujen siivittämänä.

tupaan tuiskuttaa

Onneksi on hyviä kirjoja!

Mitä olisin tänään tehnyt, jos ei mukanani olisi ollut viihdykettä. K-junat myöhästelivät rankasti, lunta tuiskutti ja R-junat olivat näkymättömiä, vaikkakin nopeita. Aamu alkoi syksyn mittaan tutuksi tulleella junien huhuilulla. Ei näkynyt, ei. Ihmismassan virtana liikehdimme laiturilta toiselle kuulutusten mukaan, mutta junia ei tullut. No, vihdoin tuli ja sisälle istuttiin. Otettiin kirjat esille ja - kuulutus: Tälle junalle tulee viivästyksiä, joten jos haluatte liikkeellekin, niin siirtykää 1-raiteelta lähtevään R:ään.

Joo, tuumasin, parempi on juna peffan alla kuin kymmenen nopeaa ärrää näkymättöminä! Valinta osui tällä erää oikeaan ja päästiin kuin päästiinkin liikkeelle.

Sinänsä on mukavaa lämpimässä lueskella. Tällä erää matkaseuranani on Sujata Masseyn Rei Shimura, samurain tytär ja aika sujuu mukavasti Tokion hulinassa. Ei siis valittamista, ainoa haitta aiheutuu iltavapaille, jotka kutistuvat sitä mukaa mitä enemmän tuntejä pitää sisään tehdä.

Myöhästelyjen syykin selvisi, joku parka oli jäänyt junan alle. Siis onnellisena saan olla kun ei edes ole paukkupakkasia. Kotiin päästyä voi henkäistä helpotuksesta ja suunnata ajatukset kohti huomisaamun seikkailua.