Taidetta Tampereella pasodoblen säestyksellä

Haikean hauska ja elämänmakuinen Viimeinen pasodoble on taidokkaasti kirjoitettu ja näytelty teos siitä, miten ihmisen harvoin on hyvä olla siellä missä on.

Hellyttävän hauska Pentti (Ilmari Saareilainen) ja räväkkäotteinen Tyyne (Marja Packalén) ovat hankkineet espanjan auringosta oman pienoistaivaan, talviasunnon, jossa nauttia eläkepäiviä harmaata ja kylmää Suomen ilmastoa kartellen. Jo kaksikymmentä vuotta on homma toiminut, mutta nyt alkaa arki ja harmaus työntyä espanjan aurinkoonkin. Voimat eivät enää ole kuten ennen, kaikki on koettu, ystäväpiiriä ei liioin ole muodostunut ja ympäröivä kylä autioituu talouslaman ravistelevassa kurimuksessa.

Kaiken lisäksi Pentti alkaa unohdella asioita, sekoittaa aikaa, paikkaa ja tavaroita. Viimeinen pasodoble alkaa hahmottua ylihysteerisen Tyynen mielessä. Ja mitenkä lapset, ovatko jo vieraantunet liikaa, kun yhteinen aika on espanjan talvien saatossa jäänyt vähille.  Nämä ja monta muuta arkirealistista asiaa ovat Tampereen työväen teatterin näytelmän keskipisteessä.

Viihdyttävä, nauruhermoja hersyttäjä ja koskettavan herkkä teos nosti mieleen ajatuksia myös omien haavemaailmojen vinkkelista. Ihana ja usein mielessä pyörähtävä on ajatus lomakodista aurinkorannikolla, toisaalta on olemassa myös halu olla läsnä lasten arjessa, tarjoamassa tukea ja turvaa jos sellaista tarvitaan. Kaikkea ei voi saada ja jälkiviisastelu on turhaa, mutta haaveilu sentään vaaratonta...

Käykääpä katsomassa. Samalla voi myös piipahtaa ihastuttavassa Bisto Venlassa, joka sijaitsee melkeinpä kiven heiton päässä teatterista.

   

Reissu Tampereen kautta Jämijärvelle - vaihdelaatikon huoltoa

Viime viikonloppuna pääsi armas Ducatomme alias Römpötti-Rutinoff ansaitsemaansa hoivaan ja huoltoon. Matkattava oli täältä ruuhka-Suomesta aina Jämijärvelle saakka, että vanhuksellemme löytyi osaava, ja palvelua kohtuuhintaan tarjoava huoltamo T. Hinttu. 

Lauantaina ajelimme siis Tampereen vedellisiin maisemiin iltaa viettämään. Automökille löytyi paikka Ratinan rannan kupeessa olevalta paikoitusalueelta. Näin syksyllä tilaa oli mukavasti, vaikka Halloween viikonloppu kyseessä olikin.

Meneillään oli myös vast'ikään avatut Valoviikot, joten kaunista katseltavaa hämärtyvässä noitien ja kurpitsojen yössä riitti kovin. 

Sunnuntaiaamuna matka jatkui kohti korjaamoa, kauniit järvimaisemat vain vilahtelivat auton ikkunoista kun ajelimme ohi Ikaalisista. Kevätreissukohde? Mahdollisesti.

Jämijärvellä koetimme löytää aamupalapaikan. Neste-huoltoaseman ikkunassa oli lappu "suljettu sunnuntaisin", joten oli etsittävä muuta. Keskustassa (kaksi katua poikittain) oli ravitsemusliikkeen näköinen paikka "Pub". Sinne siis. Kyselimme paikan emännältä syömisistä, mutta vastaukseksi saimme, että ei mitään ruokaa ole tarjolla ja ystävällisen vinkin mennä lähimpään muonitusmajaan Jämille. Siellä meitä odottaisi oikein noutopöytäkin.

Jämistä emme olleet kuulleetkaan aikaisemmin, mutta selvisihän tuo. Suuri ulkoilukeskus hotelleineen, hiihtoputkineen, pienkonekenttineen, laskuvarjohyppääjien tukikohtineen, latuineen ja muine maastoineen.

                                 

Ja ravintolassa armoton kuhina! EU-virkamiehiä lienevät, tullin tai rajavartiolaitoksen monikansalliset joukot oikein miehissä, ja naisissa, olivat leirittämässä Jämillä. EU-tähtirivit liivien seluksissa tuikkien kulkivat nuo monikieliset ryhmät noutopöydän ympärillä lappaen lautasilleen porkkanaraastetta ja uunilohta, ihan kuin meikäläiset ikään.

Jämijärvelle jäi auto, ja nyt jännityksellä odotetaan voiko korjata, ja valmistuuko marraskuun aikana, että saamme vanhuksemme noudettua ennen lumikelejä talvilevolle omaan pihaan.