sunnuntai 28. elokuuta 2011

Enämpi tällaista!



Viime viikonlopun Kotkan Sapokan reissu kuvina. Viimeksi kävimme täällä toissasyksynä. Silloin oli jo riitettä maassa ja ainoastaan ruskan värejä. Nyt kukinta oli vielä loistossaan! Ihana paikka. Suosittelen kaikille puistofriikeille. (Huom! Diaesitystä klikkaamalla pääset kuvakirjastoon). Käy myös sivulla puistojenkotka katsomassa Sapokan ja muiden Kotkan kaupungin puistojen videot.

torstai 25. elokuuta 2011

Mielenkiintoinen Sofia Kovalevskaja

Luin ensimmäisen Alice Munroni, novellikokoelman Liian paljon onnea. Sen tarinoissa ihmiset, enimmäkseen naiset, kokevat iloja ja suruja erilaisissa elämän vaiheissa. Joidenkin kohtalot ovat dramaattisen tuskaisia, mutta on kokoelmassa myös monta tarinaa joissa on arkisempi, enemmän toden tuntuinen, sisältö.

Tyyliltään ja asetelmiltaan novellit ovat sopivan erilaisia, jotta lukemisen kiinnostus säilyy, mutta ne muodostivat silti kokonaisuuden. Tarinoiden ihmiset tulivat tutuiksi helposti, tarkoin ja herkin kuvauksin, ja tarinat olivat täynnä elämää.

Ehkä eniten pidin novellista nimeltä Metsä. Siinä parisuhteen probleemien keskellä elävä ikääntyvä pariskunta kokee erillisyyden tunteita ja masennusta kumpikin tahollaan. Juoni kuljettaa lukijaa mukavasti puolisoiden luonteenpiirteitä ja elämässä koettuja menneitä aikoja sivuten, kohti yllättävää ja tunteikasta ratkaisua.

Kirjan niminovellia en oikein tahtonut jaksaa. Sen sijaan mielenkiintoni sen todellista, historiallista päähenkilöä, Sofia Kovalevskajaa kohtaan heräsi. Novellin perusteella Sofia eli lyhyen, runsassisältöisen ja tunteentäyteisen elämän. Hän työskenteli ensimmäisenä matematiikan naisprofessorina Tukholman Yliopistossa, oli opiskellut Heidelbergin ja Göttingenin Yliopistoissa Saksassa, päästyään lähtemään Venäjältä valeavioliiton turvin Eurooppaan.

Sofia oli mielenkiintoinen ja vahva naisten oikeuksia ja valinnanmahdollisuuksia laajentanut henkilö, jonka kiihkeään, mutta lyhyeksi jääneeseen elämään kiinnostaisi tutustua laajemminkin. Kirjan lopussa onkin vinkkejä teoksista, joista hänen vaiheitaan ja tuotantoaan voi tarkemmin tutkiskella.

lauantai 20. elokuuta 2011

Kirvelevän suloinen elämä - onko kaikella aikansa?

Ilon ja onnen tarinat

Kuinka ollakaan ennen huoletonta kesälomalle lähtöä valitsemani lomakirja, Amy Tanin Ilon ja onnen tarinat, osui oman elämäni ajankohtaan suorastaan hyytävästi. En ollut ennakolta tutustunut tarkemmin kirjan juoneen, joten tartuin kepeästi sen ensimmäiseen lukuun.

Kirja oli seurannut mukanani koko matkan Ahvenanmaan saarilta Viron kierrokselle, mutta sen lukemiseen ei ollut reissulla aikaa eikä tarvettakaan. Matkalla riitti nähtävää ja sää oli suotuisa, joten sateisia lukupäiviä ei ollut lainkaan.

Niinpä lomien mentyä, äidin hautajaisten jälkeen, tartuin kirjaan hypätäkseni hetkeksi pois omista haikeista tunteistani. Ja mitä löysin.

Löysin tarinan tyttärestä, jonka äiti on yllättäen kuollut jättäen jälkeensä monta avonaista asiaa ja loppuun saattamatonta keskustelua. Löysin tyttären, joka tuskailee oman problemaattisen elämänsä kanssa, tuntee syyllisyyttä siitä, että keskustelut äidin kanssa jäivät muun elämän jalkoihin. Tyttären, joka luuli, että aikaa on loputtomiin, että asioita ehditään pohtia sitten joskus, sopivampana aikana.

Tarina on kaikessa surumielisyydessään lohdullinen. Kuten Tanin kirjoissa yleensä, tässäkin kerronta on polveilevaa, kieli rikasta ja kerronta voimakasta.
Kertomus kuljettaa tyttären tutustumaan äitinsä nouruuteen ja salattuihin taustoihin. Se kertoo sukulaisten ja tuttavien, muiden Kiinasta Amerikkaan muuttaneitten, kohtalotovereiden ja ystäväpiiriin (the Joy Luck Club) kuuluvien äitien ja tyttärien, lapsuuskavereiden, tarinan.

Amy Tan osaa kirjoittaa auki kipeät ja järkyttävät asiat pehmeästi ja armahtavasti. Kirjasta jäi elämänmakuinen, kaipaava, mutta pumpulin pehmeyteen kietova tunne. Se auttoi ymmärtämään elämän ihmimillisyyden, paljasti äidin ja tyttären välisen rakkauden, sen ääneen lausumattomat ja sisälle sieluun porautuvat tahot.

torstai 11. elokuuta 2011

Kukkiva Porvoo



Käväisimme sunnuntairetkellä Porvoossa kävelemässä pitkin joen rantaa, ihailemassa J.L.Runeberg-laivan lähtöä kohti Helsinkiä ja katselemassa väkijoukkojen parveilua rannan ravintoloissa. Söimme Wilhelmissä lohikeittoa, saaristolaisleipää ja kylmäsavulohitäytteellä höystettyä uuniperunaa. Hyviä kaikki.

Siinä ravintolan terassilla istuessani bongasin vastarannalla, kävelysillan toisessa päässä puiston, jossa en vielä aikaisemmin ollut käynytkään. Puisto osoittautui August Eklöfin Puistoksi. Ihana kukoistus! Paljon kukkivia maksaruohoja, päiväliljoja, keisarinkruunuja, rantakukkia, loistosalvioita ja kurjenpolvia, joiden tarkemmasta lajista minulla ei ole tietoakaan.

Mukava reissu, vielä riitti lämpöä ja aurinkoa taivaalla roikkuneista tummista pilvistä huolimatta.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Sadetta

Eilen saatiin vihdoin, pitkän tauon jälkeen, kunnon sadekuuro, joka kastelikin jonkin verran. Hyvä niin, sillä luumupuu on jo alkanut varistaa satoaan maahan liiallisen kuivuuden kiusaamana. Kukkapenkit vielä jotenkin sinnittelivät, mutta niissä kukinta alkaakin jo olla ohi. Vielä kuitenkin löytyi kukkasia neidonkurjenpolvissa ja tuliunikoissa.

Sateen jälkeen piristyivät myös jalokurjenpolvet ja pikkuprinsessat. Muutama syysleimukin jaksaa vielä ja isomaksaruoho on vasta nupullaan.

Nurmikon pinnassa näkyy jo muutaia keltaisia koivun lehtiä. Elokuu tekee tehtävänsä.

On osattava luopua,
ei surusta saa juopua
Ja lähestyttävä päivää näin;
avoimin mielin ja pystypäin