maanantai 27. lokakuuta 2014

Myrskytuulta ja makuelämyksiä kaakonkulmalla


                                                                                                                       

Taas on yksi lokakuinen autoreissu takana. Halutilana oli päästä kiertelemään Tamperetta ja katsomaan Afrodite-näyttelyä Verkatehtaan varjoon, mutta sääennusteet vastustivat tätä suunnitelmaa. Länsirannikolta uhkasi saapua kylmä sade- ja räntärintama eikä sen kynsiin kesärenkailla houkuttanut lähteä.

Siispä kaakonkulmalle

Puistojen Kotka ei petä koskaan, mutta nyt puhalteli raaka myrskytuuli ja autossa veti kuin verkkokassissa. Ensimmäisenä yönä oli tingittävä maisemista ja hakeuduttava rannasta suojaisampiin yöpymisasemiin. Iltamyöhällä teimme kuitenkin kävelylenkin kaupungin tuulisilla kaduilla ja Sapokan satumaisesti valaistussa puistossa.

Aamulla ajelimme Katariinaan ja kiertelimme siellä sen minkä tarkenimme. Tuulimittari näytti 30 m/s lukemia, ja sille totisesti tuntui myös! Kaikki vaatteet päällä ja loput kainalossa, huppu tiukasti sidottuna korvien suojaksi piti lämpimän muuten hyvin, mutta kameraa käyttelevät sormet kangistuivat tunnottomiksi.




Karhulan Jokipuisto

Jotta taas lämpenimme - sekä auto, että me - ajelimme Karhulaan katselemaan Jokipuiston syksyä. Kaunista! Syksyiset komeamaksaruohot ja oranssiin vivahtavat heinät hehkuivat vedenpintaan. Kaarisilta on kaunis ja suuri salava kaunis ilman lehvästöäkin.


Laajensimme karhulatuntemustamme kävelemällä kohti kauas näkyvää kirkon tornia. Tutustuimme suloiseen uimahalliin (lämmittelytuokio) ja kiertelimme kylän kortteleissa tuulensuojassa. Kirkon seutu on hyvin kaunis ja rauhoittava avarine mäntymetsiköineen ja vihreine kenttineen.

Kumparepuisto, Otsola

Puistokartasta löysimme myös aivan uuden kohteen. Otsolan Kumparepuistosta emme tienneet entuudestaan mitään, mutta nyt se tuli tutuksi.
Mahtavat alppiruusumetsiköt kumpareiden laitamilla vaativat ehdottomasti uutta vierailua keväällä. Puisto itsessään oli suloinen myös. Vihreät kumpareet toivat mieleen muinaishauta-alueen Uppsalan liepeillä. Mahtavia mäkiä talvisaikaan ja tällä tuulellakin paikalla oli useita frisbeegolfaajia.

Vaustikas, ihana illallinen

Ruokapaikkaa pähkäillen palasimme Kotkansaarelle. Ajatuksena oli mennä kunnolla syömään päivällä ja nauttia jotakin pientä autossa iltapalaksi, mutta Vaustin ikkunaa katsellessa sorruimme yllätysmenun houkutuksiin.

Sapokan sopukoissa oli iltapäivällä hieman suojaisempaa joten kiertelimme eväshetken jälkeen puistoa päivän valossa ja tutkimme kaikki paikat paremmin. Bongasimme myös uuden laajennusalueen viritelmiä. Keväällä on siis tiedossa uusi reissu!

Kotiin palatessa piipahdimme Strömforssin ruukilla. Hiljaista ja kuollutta, mutta idyllisen kaunista kuten aina.

Bistro Cantor, vanhassa kylpylaitoksen ja kanttorilan talossa

Loviisaa emme voineet myöskään ohittaa, vaan piipahdimme tavoistamme poiketen jo toiselle makumatkalle. Bistro Cantor houkutti. Niin monesti olemme sitä vilkuilleet, mutta päätyneet muualle, kuten viimeksi maailman pisimmän ruokapöydän Guinness-ennätystä tekemään. Suosittelen lämpimästi tätä ruokapaikkaa Loviisan kävijöille. Kaunis ja viihtyisä tila, todellä hyvää ruokaa ja ystävällistä, kotoisaa palvelua.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Lokakuun pimeät aamut ja illat - tänään kuitenkin aurinko!




Takana väsynyt viikko.

Aamujen ja iltojen pimeys on tällä viikolla ollut todella konkreettista ja puhaltanut pois viimeisetkin innostuksen kipinät. Eilen kuitenkin aurinko yllätti ja valoiloa riitti vielä kotiin asti kulkiessa. Tänään samainen paiste valaisee tahraisia ikkunaruutuja ihanasti.

Oma matkamittarikin on kierroksensa kiepahtanut ja uusia lukuja voi lomakkeisiin laitella. Niskasäryt vaivaavat, mutta onneksi jumppaohjelma on hallussa. Sitä olenkin aloitellut taas pitkästä aikaa, enemmän pitäisi tehdä, mutta pienikin on jo edistystä.
Miten ihmeessä jotkut ihmiset ovat liikunnallisia luonnostaan. No, eivät kuitenkaan välttämättä sen terveempiä. Urheilu tuntuu tuovan omat kipunsa ja kulumansa myös.

Pirteyttä lähden hakemaan pihahommista.

Siistiä täytyy paleltuneet humalaköynnökset ja pitkin piennarta levähtäneet korret ja oksat. Muiden muassa ihka uusi Sarah Bernhardt -pionin varsi on lätkähtänyt pitkäkseen viimeöisen pakkasen puraisemana. Vain jättimäinen maksaruoho jaksaa ilahduttaa violetinpunaisella kukkapehkollaan, kaikki muu kukinta on tältä vuodelta ohi.


Ovathan kauniita tietysti myös huurtuneet kurjenpolvimättäät ja hopeahärkkipehko sekä kanadankultapiiskujen kukintoryppäät. Keijuangervopuskien oranssinpunainen palo on myös ihana... Ihanhan näitä kuvaillessakin jo ilahtuu...
Ei auta, ohi on tämän vuotinen pihaharrastus, vain kuvia on katseltavaksi. Muuta uutta ei tule kuin lunta ja jäätä.

Omalla tavallaan jääkin on kaunis. Aamusella kävin kuvaamassa vesiaiheen pintaa jossa on vielä nytkin, tätä kirjoittaessakin jääkansi, johon vaahteran ja rusotuomipihlajan lehdet ovat jäätyneet kiinni.

Koivut ovatkin jo kaljut, vain vaahteroissa on muutamia lehtiä sekä ruusu- ja muissa pensaissa. Pihlajat ovat kauniita kaikkialla kun niiden paljaat oksistot kaareutuvat painavien marjaterttujen taakan alla.


Musiikkia syksyn fiiliksiin, melankoliavaroituksella...

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Väri-iloa puiden oksistoissa

Ennen harmautta hehkuu värien ihana kirjo!

Koko sateisen ja tuhruisen eilisen odottelin aurinkoa vilahtavaksi. Tänään taivas oli hetkisen kirkas ja muutaman kuvan ehdinkin napata, ennen kuin harmaus taas peitti tienoon.














Viime viikolla yöt olivat pakkasen puolella ja se näkyy nyt lehvistöissä ihanina ruskean ja punaisen sekä kullankeltaisen kimarana. Jopa lehmukset ovat saaneet vihdoin kellertävän värityksen. Kauneutta kestää nyt hetkisen, sitten putoavat koivujen korut ja saapuu lumi sekä räntä. Siihen saakka aioin riemuita väreistä.