torstai 25. helmikuuta 2010

VR = Venaa Rauhassa

En tiedä kuka lie on keksinyt tuon osuvan letkauksen, mutta tänään se oli taas niin osuva. Asemalle tultaessa ei näkynyt junan junaa, mutta opastintaulu antoi ymmärtää seuraavan Helsinkiin päin menevän lähtevän raiteelta kuusi. Siispä rynnistimme yhtenä laumana alas tunneliin ja lähes kuutoselle kivuttuamme huomasimme infotaulussa uuden järjestyksen. Seuraava juna lähtisikin raiteelta viisi. No sinne. Viitosraiteella oli jo ennestään väenpaljous, koska edellinen juna oli jäänyt tulematta ja myös nelosraiteen pohjoiseen päin menevää, niinikään myöhässä olevaa, junaa odottavat kansoittivat samaa laituria. Sitten alkoivat kuulutukset: "Juna Helsinkiin lähtee raiteelta viisi." Ei näy, ei kuulu koko junaa, miten se siis voisi lähteä? Seuraava kuulutus: "Juna Helsinkiin raiteelta viisi saapuu myöhässä, se on vasta Koivukylän kohdalla, mutta tulossa". Kuulutus: "Juna Helsinkiin lähteen raiteelta viisi." Ei ole junaa! Uskokaa jo, ei voi lähteä siis. Seuraava kuulutus: "Juna Helsinkiin raiteelta viisi on nyt Korsossa tulossa, kohta lähtee". Uusi kuulutus: "Juna Helsinkiin lähtee raiteelta viisi." EI OLE JUNAA!!

No vihdoin kauan kaivattu saapui laiturille pahaenteisesti pimein vaunuin. Toiveikkaasti silti nousimme kyytiin, odottelemaan lähtöä vähän lämpimämpään junanvaunuun. Kuutosraiteen junakin saapui jo paikalleen, joten odotimme lähdön hetkeä tulevaksi. Aika kului. Ensimmäinen kuulutus: "Tällä junalla oli teknistä ongelmaa, minkä takia olemme myöhässä, mutta pääsemme lähtemään aivan kohta". Odotellaan. Kuulutus: "Lähdemme aivan kohta kun saamme lähtövärin". Odottelua ja uusi kuulutus: "Nyt tässä junassa on vaihdeongelma, joten lähtömme viivästyy hiukan". Kiireisimmät vaihtoivat jo kertavaroituksesta kuutosraiteelle. Uusi kuulutus: "Tämä juna jää tähän vaihdeongelman takia, valitamme". Mikäs siinä, kiireen vilkkaa juoksuksi alikulun kautta kuutosraiteelle, jossa juna jo puhkui lähtöaikeissaan, mutta odotti kunnes kaikki olivat kyydissä. Onneksi on hiihtolomaviikko ja kulkijoita vähemmän liikkeellä. Nytkin käytävät täyttyivät seisomapaikkalaisista jo ennen Puistolaa.

Lähdön jälkeen matka sujui aivan mallikkaasti, yhdellä istumalla perille saakka. Saapa nähdä ensi viikolla, kun "venaa rauhassa" palaa normaaliin K ja I-junien aikatauluun.
Aika nopeasti sitä muuten tottuu tähän uuteen (mañana)odottelukulttuuriin. Ei ole tarvis tuijotella aikatauluja, menee vaan laiturille ja joskus sinne joku tulee ja ehkä lähteekin. Miinustunteja on muuten jo kiitettävästi. Voiskohan niistä saada korvausta venalta?

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

"Ronttikymppi ja kuplakorkki"

Aamut ovat alkaneet vauhdikkaasti Olympiaradion pauheessa. Mahtoiko se lie olla viime torstaiaamu, kun kello kuuden huuto oli valtava selostajan tuulettaessa Peetu Piiroisen paippilaskun hyvää onnistumista. Vieras laji, ihmeellisen eksoottiset termit ja aamuvaikkuiset korvat saivat heräilevissä aivoissani aikaan ihmeellisiä assosiaatioita kun kuulin hyppyjen nimet miten sattuu.

Kisoja on meillä seurattu muutenkin ja menestystä tietysi toivottu kovin. Vielä se antaa odottaa itseään. Ehkä jääkiekossa vihdoin natsaa, joko naisten tai miesten, tai mielellään kummankin joukkueen osalla.

Herätyksestä ja bussimatkasta selvittyäni olen lueskellut junassa Gaile Parkinin kirjaa Kigalin kakkukauppa. Kirjan päähenkilö Angel on Tansaniasta kotoisin oleva nainen, joka miehensä työtehtävien vuoksi on muuttanut perheineen Ruandaan ja perustanut kakkukaupan. Leipomusten lomassa Angel tarjoilee kaardemummalla maustettua maitoteetä ja jutustelee asiakkaittensa kanssa elämän menoa pohtien. Siinä samassa hän ratkoo ihmisten arkipäiväisiä ongelmia levolliseen tapaansa. Tähän mennessä kirja on ollut mukavaa luettavaa. Tyyliltään se muistuttaa ehkä hiukan Mma Ramotswe -kirjoja.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Olympiaa hengessä - tippa linssissä

Että näin mahtavaa tunnevyöryä voi ihminen kokea Olympia-avajaisissa! Sen lisäksi, että spektaakkeli oli upeasti toteutettu, Vancouverin filmiteollisuusosaaminen tuli selväksi, oli sen sisältö myös koskettava. Visuaalisesti vaikuttava oli jäiden lähtö meren vallatessa koko areenan. Valaat suihkauttelivat vesipatsaitaan kentän poikki. Miten ihmeessä sekin oli toteutettu? Eikä siinä vielä kaikki. W.O. Mitchellin kirjaan Who has seen the wind perustuva esitys preerian poikki vaeltavan pojan mielikuvitusmatkasta toi vedet silmiin, etenkin kun taustalla soi Joni Mitchellin Both Sides Now kappale.



Niin kaunista ja hiukan surullistakin. Ikä ja elämänvaiheko lie saavat vetelemään haikeita haikuja menneista vuosista ja tulevista koitoksista aina tämän musiikin soidessa.

"Bows and flows of angel hair and ice cream castles in the air
And feather canyons everywhere, i've looked at cloud that way.
But now they only block the sun, they rain and snow on everyone.
So many things i would have done but clouds got in my way.

I've looked at clouds from both sides now,
From up and down, and still somehow
It's cloud illusions i recall.
I really don't know clouds at all.

Moons and junes and ferris wheels, the dizzy dancing way you feel
As every fairy tale comes real; i've looked at love that way.
But now it's just another show. you leave 'em laughing when you go
And if you care, don't let them know, don't give yourself away.

I've looked at love from both sides now,
From give and take, and still somehow
It's love's illusions i recall.
I really don't know love at all.

Tears and fears and feeling proud to say "i love you" right out loud,
Dreams and schemes and circus crowds, i've looked at life that way.
But now old friends are acting strange, they shake their heads, they say
I've changed.
Something's lost but something's gained in living every day.

I've looked at life from both sides now,
From win and lose, and still somehow
It's life's illusions i recall.
I really don't know life at all."

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Taas kerran Italia


Uskollisuuteni Espanjalle alkaa selvästi olla koetuksella. Perjantaina töissä ihmettelin avoimesti miksi päässä soi Italian kansallishymni, vaikka formuloista ei vielä ole tietoakaan. No, tietysti se soi siksi, että junalukemiseni on jo pari viikkoa ollut Donna Leonen Haurasta lasia. Tarinassa komisario Guido Brunetti selvittelee Muranon saarella tapahtunutta rikosta, jossa l'uomo di notte on saanut surmansa. Leon kertoo tarinaa ja siinä sivussa Brunetti kulkee pitkin Rialton siltaa ja santa seccaa ja vaikka mitä paikkoja. Jos ei siitä hymni ala soimaan, niin jo on kumma.

Siispä tässä koneella ollessani harhauduin myös katselemaan lomamaisemia. Pikku Venetsiaksi kutsuttua Chioggiaa/YouTube (kuva1) ja Rosolina Marea, jossa on suuren suuri luonnonpuisto mataline rantoineen ja tyrnipensaineen. Sillä reissulla muuten söimme mieleenpainuvimmat Frutti di mare -pitsat mitä ikinä! Pöytään tuotiin tilauksen tehtyämme servietit ja muut kilistimet ja niiden lisäksi vielä kaksi hurjan suurta kulhoa, joita hiukka ihmettelimme. Kun pitsat sitten tulivat, ihmettely lakkasi, sillä oli päivän selvää, että pitsaa koristavien simpukoiden kuoret oli tarkoitus kulhoihin laitella. Ja niitä simpukoita! Ne olivat hyviä ja niitä oli kerrankin tarpeeksi. Kuorikulhot täyttyivät kukkuroilleen ja tyytyväisyys valtasi seurueen.

torstai 4. helmikuuta 2010

Mieli vaeltelee kevääseen


Asuntoauto makaa vankan lumikinoksen alla pihamaalla. Mahtaako lie odotella liikkeelle pääsyä yhtä innokkaasti kuin minä kevättä? Ei silti, tänään oli oikein
ihana päivä, vain viitisen astetta pakkasta. Matka töihin taittui puistoreittiä pitkin mukavasti. Siellä puiden seassa ei tuulikaan osu niin ikävästi kasvoihin kuin avarammilla jalkakäytävillä. Kuitenkin mahani alkaa jo olla täynnä tätä lumikinosten keskellä tarpomista ja Valtion rautateiden tarjoamien seikkailumatkojen ennalta arvaamattomuutta.

Tapanani on silloin tällöin piristäytyä nettimatkaillen tutuilla seuduilla, katsella kuvia ja muuten vaan palauttaa mieleen mukavia muistoja aikaisemmin tehdyiltä reissuilta. Viimeisimpiä reissuja ovat olleet asuntoautomatkat Tammisaareen ja Kotkaan. Kummassakin kaupungissa on aivan oma idyllinsä ja meren läheisyys, joka ihastuttaa kuivan maan krapua.

Kotkaan mennessämme tiesimme hakea käsiimme Sapokan vesipuiston ja Merikeskus Vellamon. Lisäksi tutustuimme aivan ihanaan Katariinan meripuistoon, johon on määrä, tai ainakin toive, päästä uudelleen keväällä tai kesällä kun kukkaistutukset ovat parhaassa loistossaan ja vesi uitavan lämmintä.
Klikkaa Sapokka-linkkiä, niin saat nauttia ihanan kesäisestä tunnelmasta, kukkasista ja rentouttavasta veden solinasta. Puistojenkotka-sivulta löytyi myös lyhyt videopätkä luontopoluista, sekin antaa ideoita tulevan kevään viikonloppureissuja ajatellen...

Vaikka onkin vielä pitkä matka kevääseen ja ensimmäisten krookusten esiinmarssiin, on silti hyvä aika tehdä suunnitelmia, haaveilla ja ideoida. Suunnittelu on usein se paras vaihe koko reissua ajatellen. Innostaa jaksamaan päivän kerrallaan hankien keskellä, aurinkoisia päiviä odottaen ja kimaltelevista hangistakin, ainakin välillä, nauttien. Ja sitten kun matkan hetki koittaa, on mistä ottaa: Ideoita pussikaupalla; paikkoja joihin tutustua sekä tarinoita ja historioita käyntipaikkojen taustalla.