torstai 18. tammikuuta 2018

Some on hyvä renki ja blogi voi nostaa ylös sohvan nurkasta

Bloggaamisen ihanuus ja ihmeet

No johan se on kumma, että aina kaikki asiat halutaan hanakasti kategorisoida ja lyödä yhteen muottiin. Niin kuin nyt tämä blogittelukin. Kovasti annetaan ohjeistusta blogaajille tai bloggaajille (kaksi koulukuntaa?) siitä miten ja mitä ja missä tulee kirjoittaa. No tietysti on hyvä, että opastusta saa markkinoivan blogin kirjoittamiseen, mutta täysin ja aivan on unohduksissa vapaan ilmaisun ja oman ilon vuoksi bloggaaminen.

Kuin kummassa kaikki pitäisi tehdä yleisön ehdolla? Voisipa joku ottaa selvittelyn alle sen, miten julkipäiväkirjan pitäminen voi tuoda iloa ja uusia ihmisiä ja asioita elämään, antaa potkua raahautua ihmisten ilmoille ja opettaa ilmaisemaan ajatuksia kirjallisesti. Lisäksi tietysti tulee yleisten tietoteknisten taitojen kehittyminen; digikuvaaminen, kuvapankkien pito, liittäminen ja linkittäminen, ja paljon muuta, vaikkapa ohjelmointikielen alkeet, jos niin haluaa - ja nälkä kasvaa syödessä.

Jaa, että miksi kenenkään elämä olisi niin mielenkiintoinen, että siitä pitäisi julkiseen blogiin huhuilla. No miksi ei olisi? Yksilölliset ovat meidän kaikkien polut, tuskin kellään toisella on aivan samoja latuja kuljettavanaan. Ja jos sille tuntuu, voi julkaisulla pitää yhteyttä omaan porukkaan, lapset ja vanhemmat pysyvät kartalla tekemisistä ja ajatusten kulusta, meillä kaikilla kun on niin valtavan monta eri puolta, että kaikesta ei kahvipöydän ääressä tule kuitenkaan keskusteltua samalla laajuudella kuin yhteisen katon alla eläessä.

Onko blogisi tylsä? No hei, elämä on. Aika usein arki on vaan arkea eikä siitä sen enempiä kannata hekumoida. Turha on tehdä kiiltokuvablogia jossa aina aurinko paistaa ja ollaan ruusuisen pilven reunalla.

Jos lukijoita halajaa, täytyisi keskittyä yhteen aiheeseen. Muotiblogi, ruokablogi, matkablogi, kirjablogi. Vaan jos ei tahdo? Jos haluaakin vain lokikirjan omaisesti kirjata tapahtumia ja palata joskus vaikka katsomaan, että missäs sitä oltiinkaan kesällä 2010? Hassua, että itse kaivelen historiasta mielelläni säätietoja. Jos en ole mitään kirjannut ylös pakkasista tai helteistä, niin harmittaa. Siitäpä syystä olen nykyisin jonkun maininnan vallitsevasta kelistä kirjannut ylös.

Kyllä se vaan on niin, että bloggaamisessa on kyse kehtaamisesta. Siinä kun itse saa iloa lukijoiden kommenteista ja lisääntyvistä täplistä maailman kartalla. Voi ehkä tuottaa matkavinkin jollekulle tai ihanan musiikillisen muiston toiselle. Ei kaiken aina pidä olla niin vakavaa, ei ole jokaisen tarve nousta mediamoguliksi tai arkea korkeammalle. Blogi muistuttaa tässä mielessä twitteriä, seurata saa jos tahtoo ja linkata voi mutt' ei oo pakko.

Ai niin, yksi neuvoista oli "Ole rohkeasti jotain mieltä". No, nyt huomasin olevani.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Costa Blancan puutarhoissa - osa II

El Sueño, Ondara

Ihan toisenlainen oli hotellimme esitehyllystä bongattu, samaten aivan lähellä Deniaa sijaitseva El Sueño. Nimi viehätti kovin, onhan omakin virtuaalitarhani nimeltään Haaveilijan puutarha.
Tämä haaveuni oli toisenlainen. Kurnautimme taas kerran portille joka oli kiinni. Mutta pian siihen ilmestyi portin takaa olkihattuinen mies lapio kädessään, häneltä sain huikatuksi, että sopiiko tulla "esta Abierto?" Ja sesam - portti avattiin ja meidät ohjattiin ajamaan peremmälle pihamaalle. No muutama parkkiruutu löytyi pergolan alta. "Emäntä tulee pian esittelemään paikkoja," sanottiin ja kohta tulikin talon sisältä iloisesti hymyilevä emäntä meitä tervehtimään.
Saimme kierroksen kädestä pitäen ja minä otin sen rohkeasti kielikurssina, pyysin kaiken informaation espanjaksi, muutamia englanninkielisiä täydennyksiä lukuunottamatta, joilla ymmärrystäni täytyi aina välillä jonkin verran avittaa.
Tämä puutarha on suurimmalta osalta keskittynyt traakkipuihin, mehikasveihin, kaktuksiin, aloeihin ja agaveihin ja näitä ympäröiviin hedelmäpuihin. Oli monia erilaatuisia appelsiineja (makeita, saimme hedelmät mukaamme) granaattiomena, manteli, kirsikka, nispero, sitruuna, luumu ja pomelo, ainakin nämä puut jäivät mieleen. Sitruksissa oli hedelmiä, ja granaattiomenassa yksi näytekappale. Muut olivat jo talviunessaan.
Puutarha ei juuri nyt ollut parhaimmillaan, sillä herkät mehikasvit oli peitetty kylmien öiden varalta kuivilla lehdillä ja korsilla sekä suojattu vihreillä suojakatoksilla, mutta saimme perinpohjaisen esittelykierroksen valokuva-albumien kera. Jokaisesta kohteesta saimme nähdä kuvat kukinnan parhaimmasta vaiheesta. Ja toki monet lajit olivat kukassa jonkin verran nytkin. Harmi, etten osaa kasvien latinankielisiä nimiä, olisin oppinut paljon enemmän.
Pian lähtömme jälkeen sain facebookissa nähdä kuvan, kuinka el Sueñon puutarhat olivat peittyneet lumeen. Onneksi kasveilla oli hyvät suojaukset.

Ihanaa, että tämä unelma on toteutunut. Puutarha on viisitoista vuotta vanha, vanhimmat traakkipuut neljätoistavuotiaina ja aika nuoria ja pieniä vielä. Emäntämme visio oli jo tulevissa vuosissa, jolloin puut ovat suuria ja täyttävät tilaa eri tavalla. Antavat silloin ehkä myös enemmän suojaa herkille mehevävartisille kaunottarille. Lopuksi saimme kierroksen karppialtaalle, näimme kilpikonnan, tutustuimme luolaan, jonka sisälle saattoi kuumana päivänä vetäytyä nauttimaan veden solinasta ja viileydestä. Mahtava paikka jäi lämmöllä mieleeni.