lauantai 18. tammikuuta 2014

Nyt paukkuu pakkanen, mutta kaamos on jo väistynyt

Kuva: AL / Ilkka Laitinen

















Talvea on nyt piisannut koko viikon verran ja vielä ensi viikolle on luvassa samanmoista pakkaskeliä.

Lumi laskeutui maahan viime sunnuntaina ja keskiviikosta lähtien aamut ovat alkaneet liki kahdenkymmenen asteen kirpakassa kelissä. Onneksi päivälukemat ovat kuitenkin olleet kohtuulliset kymmenisen astetta. Silti varpaita ja sormia on saanut kovin lämmitellä.

Junat, nepä ne, ovat myöhästelleet hetimiten pakkasten alettua. Seisakkeilla on saanut odotella ja joitakin vuoroja on peruttu kokonaan, mutta kohtuullisia ovat nuo odottelut vielä olleet, kymmentä minuuttia vain, ei sen pitempiä. Jotenkin tuohon lie tottunut, minä ja muu porukka myös. Laitureilla vain rupatellaan ja hypitään, että pysyisi lämpö yllä.

Toissa-aamuna Malmilla odottelin junatuttavaksi tulleen rouvan kanssa I:tä tulevaksi ja niihän siinä kävi, että siinä rupatellessamme juna saapui ja siihen kylmissämme nousimme. Tovin ihmettelimme uuden mallista matalalattiavaunua, jota normaalisti ei siihen aikaan sillä linjalla kulje, kunnes ymmärsimme, että K-junaan olimme joutuneet. No ei siinä mitään, piti vain hakea vauhtia etelästä ja nousta takaisinpäin kulkevaan I-junaan, jotta päästiin oikeaan osoitteeseen. Pitkään aikaan ei olekaan tullut tuota virhettä tehtyä. Ensimmäisenä junatalvena niitä sattui muutamia.

Aurinko on näkynyt jo useana päivänä ja tuonut mukanaan pirteää mieltä ja lupausta valoisammista keleistä. Kaamos väistyi jo Lapista ja pikkuhiljaa valoisammat illat hiipivät esiin. Voiton puolella ollaan valon puolesta, vaikka sähkölaskujen kannalta tilanne on synkkä juuri nyt. Tällä hetkellä mittarissa on -13 astetta, taivas on kirkas ja auringon valo pilkottaa metsän takaa.