torstai 15. tammikuuta 2015

Tammikuun päivittäiset ilmastonmuutokset

Aamuhämärä puisto työmatkan varrella

Tammikuu on ihan pelkkää hengissä pysyttelyä! Pitkää kylmää pimeää. Tänä vuonna säät ovat tuoneet päiviin omaa vaihteluaan. Eipä juuri kahta samanlaista ole ollut. Vuoroin on paukkunut reilun viidentoista asteen pakkanen ja heti seuraavana päivänä parin asteen plussat - ja yöllä pientä pakkasta, niin, että aamuisin on sitten jalankatkaisukeli.

Junat, niinpä, ei saisi valittaa, kun peruutuksia on sentään ollut vain muutamia MUTtakun ne ovat osuneet niihin paukkupakkasaamuihin. Kyllä tässä eräänäkin aamuna manasin, että vr on Virhein valinta! Vaan tulipa tyttömäinen olo, kun sulattelin umpikalikaksi jäätyneitä varpaita työpaikalla niin että itku silmistä sirisi.

Vaikka flunssakierre vaivaa kouluissa ja päiväkodeissa, joulun jälkeistä pientä lämpöilyä lukuun ottamatta olen terveenä pysynyt. Liekö sittein noiden karaisevien aamujen ansiota. Mies kakoo kurkkuaan ja köhisee vierellä ja työpaikalla on jatkuvasti joku räkätaudissa, mutta minut basiliskit ovat vielä kiertäneet. Onneksi.

Pelkkää marmatusta ei elämä sentään ole. Aurinko on näyttäytynyt monena päivänä ja iltapäivä on jo hieman valoisampi. Voiton puolella ollaan ja matka käy valoa päin.
Posti pukkaa tulemaan keväisiä puutarhalehtien mainoksia ja tarjousvihkoset on koristeltu tulppaanikimppujen kuvilla. Kyllä tämä tästä!