torstai 17. kesäkuuta 2010

Unikko kukkii, kohta saadaan rankkasadetta



Kylmää ja tuulista aina vaan. Aamu alkoi kirkkaan kuulaana ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta lämpöä oli vain vähän reilut kymmenen astetta. Kasvit kyllä viihtyvät, näyttävät oikein raikkailta ja virkeiltä viileässä ilmanalassa, itse kyllä kaipaisin lämpöä lisää.

Olen opetellut uusia kesäaikatauluja ja todennut ne vielä talvisiakin hullummiksi. Siinä missä talviaikataulun mukainen junan lähtöaika asemalta on minuuttia yli bussin saapumisajan, on kesäbussin aikataulussa tismalleen sama minuuttimäärä. Mitään, edes teoreettisia tai junailijan helläsydämisyydestä riippuvia, mahdollisuuksia ei ole ehtiä muuhun kuin seuraavaan vuoroon, jota saakin sitten odotella, kun joka toinen vuoro on supistettu pois. Minä sentään voin valita useammasta junasta, mutta väliasemille matkaavia tilanne varmasti sapettaa.

Kesäfiilistä tämmöinen luvallinen kiireettömyys kyllä lisää. Kun ei kerran ehdi, niin ei sitten. Ollaanhan tässä koko talvi osallistuttu pääradanvarren kiireettömyyskursseille, jossa juna kulkee jos on kulkeakseen.

Vaikka taivaalta on päivittäin tullut milloin tuulta ja milloin tihkua, on kesäkuinen rankkasade vielä saapumatta. Sitä tiedän odotella, koska unikot ovat juuri nyt upeimmassa kukassaan. Jo neljänä kesänä perättäin sade on saapunut parahultaisesti liiskaamaan kukinnot nurmikon pintaan. Onhan tietysti mahdollista, että tämä kesäkuu on poikkeus, eikä sadetta tulekaan. Voittihan Sveitsikin jalkapallossa Espanjan vaikka kukaan ei olisi uskonut.

Jalkapallon MM-kisaus onkin ollut kylmien iltojen pelastus. Pihalla puuhastelun, puhumattakaan aurinkotuolissa lököilyn sijaan on tuijotettu ruutua ja siellä pallon perässä kirmaavia joukkueita.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Rehevää vehreyttä pihalla ja lukunurkassa

Taas työviikko vierähti. Oli aurinkoisia päiviä ja lämpimiä asemalaitureita, palavia sekä rikkoutuneita junia ja odottelua pysäkeillä. Sen sijaan nyt viikonloppuna sataa tihkuttelee ja tuulee niin, että tukka päästä lähtee.

Sateen ja lämmön ansiosta pihapuutarha uhkaa muuttua viidakoksi. Sydämestä ottaa kun pitää harvennella pois kasveja, joita on penkkeihin istutellut ja paaponut jo monta vuotta, että kasva, kasva, täytä koko tila. Olen kuitenkin kantapään kautta oppinut, että kaikella on määränsä, eikä yhteen penkkiin aina sovi kaikki mikä siellä tahtoo rehottaa. Kun halutilassa nyt kerran on sitä 'Kesän taikaa' ja 'Purppurataivasta', on peuran- ja vuohenkellojen lehtiruusukkeitten tehtävä tilaa uusille kasveille.

Kitkemisen ja haraamisen lisäksi olen kerännyt pihalta monta sylillistä risuja. Harmi, ettei ulkogrilli vielä ole käyttävissä. Siinä passaisi risusylyksiä poltella ja hyttysiä hätistellä, lopuksi hiillokseen saisi kepin nokkaan makkaraa ja vaahtokarkkeja...

Sadepäivissä on kyllä se hyvä puoli, että voi oikein luvan kanssa käpertyä lukunurkkaan ja vaipua tekstin vietäväksi. Tällä hetkellä luen Markus Nummen kirjaa Kiinalainen puutarha. Siinäpä vasta kirja joka haastaa Coelhot ja Hosseinit mennen tullen. Suorastaan ihme, ettei Nummi tällä kirjallaan ole noussut edellä mainittujen rinnalle mystisfilosofisten ja elämää pohdiskelevien kirjailijoitten seuraan. Kirjan lähtökohta jo sinällään on erikoinen; marsalkka Mannerheimin Itä-Turkestanin matkalla ottama valokuva lähetystyöntekijöistä Chini Bagh'ssa eli Kiinalaisessa puutarhassa Kashgarissa. Kirja solmii yhteen uiguripakolaisten tarinaa, lähetystyöntekijöiden arkea ja erilaisten kulttuurien ja uskontojen ohjaamia elintapoja ja ajatusmaailmoja. Ihana ja yllättävä lukukokemus, joka houkuttaa lainaamaan lisää Nummen teoksia.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Hulinaa ja huisketta, ruusuja ja valkolakkeja


Kiireinen viikonloppu. Koko edeltävä viikko on mennyt lakkiaisjuhlien valmisteluissa. Ensinnäkin astioita piti hankkia lisää valtavat määrät, onneksi sain osan lainaksi. Sitten piti hyökätä taimistolle hankkimaan kaunistusta ja väriä pihaan, omavaraisuusaste kukkien suhteen ei näin aikaisin kesästä vielä ole päätä huimaava. Uusien perennapenkkiprojektien taimetkin ovat vasta nupullaan. Ja tietysti piti puunata ja paistaa. Viisain teko oli se, että tajusin tilata täytekakut valmiina. Herkun ihanien Vadelmatäytekakun ja Tiikerinlilja-juustokakun myötä pöytä olisi jo sellaisenaan ollut kaunis ja maukas, mutta tietysti piti ahtaa tarjolle "sen seitsemää sorttia", vaan kylläpä kaikki kelpasi.

Kaksien juhlien mahduttaminen samaan aamuun (pojan esitys omassa juhlassaan oli nähtävä), kattaus ja viimeiset valmistelut ja neljäkymmentä kutsuvierasta, meinasivat kaatua syliin. Lisäksi kevään pahin tuulikeli sai hermot kireälle kun pihalle pystytettyjen pöytien liinoitus uhkasi lentää naapurin puolelle. Juokse siinä sitten tarjoilujen ja liinojen kanssa kilpaa... Ei auttanut vaikka kaukaa viisaasti olin kerrankin hankkinut pöytäliinanipistimet ja -painot, aina oli liina nurinnarin. No, ensi keväänä nämä asiat ovat "hallussa".

Ihka ensimmäiset suuret juhlat ja monta mietittävää asiaa... Ilman kommelluksiakaan säästytty: Pöydässä seisoi juhlavasti kaksi suurta pumpputermosta, kahvia ja kuumaa vettä, mutta teepussit puuttuivat tykkenään ja lapsivieraitten mehukannu oli poissa pöydästä, sen sijaan se oli joutunut lahjaksi tulleitten kukkien astiaksi. Sävysävyyn valitut servietit jäivät koko juhlan ajaksi kaapin perukoille ja hajonneen kahvipumppiksen korvaaminen vesipumppiksella jäi ilmoittamatta. Pumppukannun kyljessä komeileva "Kuuma vesi" -teksti sai vieraat odottelemaan, että milloinhan sitä kahvia tulee lisää... Onneksi yksi rohkaistui kysymään.

Kiitos ihanien "vieraitten" eli sukulaisten ja ystävien, tunnelma oli lupsakka ja rento ja kaikki sujui kuitenkin mukavasti.

Tänään olen nauttinut "rääppiäisistä", ihanista juhlakalun poikaystävän tekemistä pitsoista ja kaikki paikat täyttävistä brie-paloista (kolmen kilon kiekosta tulee aika paljon paloja!). Onneksi booliin käytettyyn viinihanapaksiin jäi paljon hyvää Cataratto-valkkaria, joka sopii kyytipojaksi täydellisesti, kun kelikin on nyt tyyni, aurinkoinen ja Italia-fiilistelyyn sopiva.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Matosoppaa ja konnan karkotusta

Hyi mikä homma, mutta nyt se on tehty. Jokakeväinen vesialtaan puhdistus on haisevaa puuhaa. Syksyllä altaaseen pudonneet lehdet ja uteliaat kastemadot ovat talven aikana muhineet mustaksi velliksi jota on etovaa lappoa pois pikkupurnukoilla. Siinä mönjää lappoessa tulin aiheuttaneeksi suurtulvan rupikonnanuorukaisen pesäkoloon, kauhuissaan parka pakeni kuivempia asuinsijoja etsimään.

Allasaihionani on vanha pohjallinen kaivonrengas, joka on muuten kiva, mutta ei oikein pidä vettä! Sen sijaan se kyllä päästää veden sisälleen vallan mallikkaasti. Etenkin puhdistushommassa meinaa huumori loppua, kun vettä virtaa sisään sen minkä ehtii lippoa ulos. Toisaalta sisään tuleva vesi on puhtaampaa ja huuhtelee samalla altaan pohjaa.

Nyt työ on kuitenkin valmis ja täyttövedet ja haihtumiskokeet tehty viikonlopun juhlia silmällä pitäen. Jos lasken altaan täyteen juuri ennen vieraiden tuloa se saattaa kestää kauniina sen aikaa kun puutarhaintoisimmat kiertelevät katsomassa paikkoja...

Kunhan kesä tästä etenee ja loma alkaa, alan testailemaan erilaisia tiivistysmenetelmiä. Todennäköisin vaihtoehto on muovittaa allas kauttaaltaan ja laittaa pohjalle kauniita kiviä ja valo syksyn hämäriä iltoja ajatellen. Ainoa ongelma tässä on, että en halua mustaa allasta, eli joudun soveltamaan ja keksimään jonkun 'kikkakolmosen', että pääsen katsomaan vihreää tai sinistä vettä. Olen jo suunnitellut, että pyöreästä muoviliinasta voisi saada sopivan eristeen. Ehkä siitä tulee lyhytikäinen ratkaisu, mutta varmaankin mönjä on helpompi saada altaasta ulos, ainakin teoriassa - kuroo vaan liinan reunoilta pussiksi ja nostaa pois. Avot, ei enää haisevia mönjäkeikkoja!