sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Unikoiden kukintaa odotellessa

Jännityksellä seuraan miten pihan kukinta etenee tänäkin kesänä räjähtävällä nopeudella, turhankin pikaisessa tahdissa. Länsipäädyn tulppaanit ovat jo rämpsäyttäneet terälehtensä levälleen ja pudottelevat niitä tuulen osuessa kohdalle. Pihanpuolen puolivarjon penkissä uusi, punaisten tulppaanien joukkio kukkii vielä sinnikkäästi pystypäin, mutta pelkään, että senkin aika ehtii hiipua pahimmoilleen ennen ensi lauantain yo-juhlaa.

Toiveita antavat sen sijaan idän unikkojen karvaiset kukkanuput, joita näyttää olevan paljon siellä sun täällä, pihan eri puolilla sijaitsevissa kukkaryhmissä. Jos ne ehtivät avautua, on väriloisto turvattu. Arovuokotkin availevat nuppujaan, mutta niiden kukintaa en vielä tunne, kestävätkö pitkään vai haihtuvatko pikaisesti kukan avattuaan. Keijunkukka ojentelee myös kukkavanojaan, mutta sen kukka on niin hentoinen, ettei se riitä yksinään tuomaan väriä juhlapihalle. Pihasyreenit ovat juuri nyt ja tulevalla viikolla parhaassa kukassaan. Violetit kukkatertut ovat runsaat ja tuoksu huumaava. Pensaiden sijainti sen sijaan on syrjäinen, joten niidenkään varaan ei pihakoristelua voi täysin jättää.

Viime kevään yo-juhlien edellä oli samankaltainen tilanne. Silloin tosin oli lisäksi maisemoitava piiloon multakasa ja vasta alullaan oleva uusi istutusalue. Silloin koristelin pihan ostokukilla, samettiruusuilla, kesäneilijoilla ja äidiltä lainatuilla orvokkilaatikoilla. Nyt omia kukkia olisi jo tarpeeksi, mutta kukinta-ajoituksen kanssa voi käydä niin, että juhla osuu juuri tyhjään kohtaan. Se olisi harmi, nyt kun teltankin voi jo asetella vapaasti, tarvitsematta erityisesti peitellä mitään.

Jännitystä aiheuttaa tietysti myös sää. Ja jos unikoista jotain voi ennustaa, tietää niiden kukkaan puhkeaminen rankkasateen vaaraa ja sitä en juhlaviikonlopuksi todellakaan toivoisi.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Voi kukka!

Lapsena oli tapana keräillä voikukkia ja laittaa niiden halkaistut varret kylmään veteen. Niistä muodostui erilaisia kiemuroita joista saattoi tehdä kaulakoruja tai käytää monenlaisiin leikkiruokiin. Eilen nypin kyseisiä pikkuaurinkoja pihanurmikosta. Ei näissä mitään pitkää varttakaan ole, ovat tottuneet olosuhteisiin ja avaavat kukkansa aivan nurmen pintaan, ilman minkäälaista varren tynkää. Eilen oli nurmi puhdas, mutta tänään sitä värittävät taas kymmenet keltaiset täplät. Kuntoilustahan tämäkin käy.

Taimien jakamisesta ei sitten tullutkaan mitään. Yritin muuattakin punapäivänkakkaraa jakaa, mutta kun sain aikaiseksi vain henkihieveriin tukistetun näköisiä, juurettomia naatin tynkiä, päätin jättää homman sikseen. Jospa syksyllä.
Sen sijaan olen siirtanyt joukon jaloangervoita ja tuoksukurjenpolvia sekä vuohenjuuria paikoilta toisille. Ehkäpä nämä positiot ovat pysyvät, sen näkee vasta ensi keväänä, kuhan olen tutkaillut mille näyttävät elokuun saapuessa.

Kirjasaralla 'sain valmiiksi' Alex Munthen Huvila meren rannalla, ja suosittelen sitä lämpimästi jokaisen lukemistoon kuuluvaksi. Alan kai hamuilla käsiini myös muita Munthen teoksia, joita hän sivumennen kirjassaan mainitsi. Huvila meren rallannalla oli minulle ensimmäinen kurkistus hänen kirjalliseen tuotantoonsa, sen sijaan jonkun dokumenttiohjelman Anacaprilla sijaitsevasta huvilasta olen nähnyt aikaisemmin. Netistä löytyi virtuaalikierros Villä San Micheleen .

Kevyempänä lukemistona hotkaisin Kiira Poutasen Rakkautta au lait, jonka innostuin lukemaa nähtyäni kirjailijan vieraana "Jaakko ja maailman valloittajat" -tv-ohjelmassa. Ihan luettava, hervoton tyttökirja, jonka tapahtumat pyörivät Nizzan ja Pariisin maisemissa.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Käännetty kivi ei sammaloidu

























Työmatkan varrella on näinkin kaunis näkymä. Tästä tekisi mieli napata muutamia kevätkaihonkukan juurakoita.

Viikot ovat vierähtäneet pihatöitä tehden. Kukkapenkkien reunakivet on nyt taas myllätty, uutta tilaa vallattu vaivihkaa nurmikon puolelta ja penkkeihin levittäytyneet rikkaruohot ja sammaleet siivottu. Mukavalta näyttää.

Parhaillaan kukkivat vaalean lilat ristikit ja keltaiset tulppaanit, ja ompa joukko viime syksyllä istutetuista pinkeistäkin noussut jo kukalle. Valkovuokot ovat vallanneet liljapenkit ja kasvimaan reunukset ja niiden seassa kasvavat villit keto-orvokit. Ja vuohenkello levittäytyy joka paikkaan. Ensi syksynä pitää muistaa leikata kukinnot poikki ennen siementen varisemista. Samalla tavalla on riehaantunut myös idän unikko, jonka karvaisia taimia on vähän siellä sun täällä. Se ei kuitenkaan levittäyty sorakäytäville asti.

Nyt odottelen sadetta, että uskaltautuisin jakamaan punaiset päivänkakkarat ja pikkuprinsessat ja keijunkukat. Viime syksyllä jakamani arovuokot näyttävät selvinneet operaatiosta, saa sitten nähdä tuleeko kukkia.
Rönsytiarella kukkii pian uudella kasvupaikallaan, mutta muratti on menehtynyt talvipakkasiin.

Tekisi kovasti mieli jo jemmata siemeniä kasvimaahan, multa tuntuu niin lämpöiseltä. Yöt ovat kuitenkin vielä kylmiä joten ehkä ei kannata innostua näistä kesäkeleistä vielä liikoja.

Kirjoja olen lukenut myös. Anthony De Mellon Havahtuminen oli mieluisa ja ajatuksia herättävä. Willem Elsshoctin Juusto hauskanlainen ja James Hamilton-Patersonin Mausteena Fernet Branca aivan hulvaton iloittelu kaikkine kamaline resepteineen. Tällä hetkellä on menossa Axel Münthen Huvilan meren rannalla. Sen mukana leijun taas kerran aurinkoiseen italiaan. Tällä kertaa Caprin saarelle, jolla en vielä ole käynytkään. Eikähän sellaista Capria ja Anacapria enää olekaan, mitä Münthe kirjassaan kuvailee, harmi.

Pöydällä lojuu myös Rita Dahlin Tuhansien portaiden lumo, joka kertoo Portugalista ja etenkin Lissabonista. Sen puistoista, kirjailijoista ja kukkulaisista rinteistä.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Aurinkoista Vappua!

Mukava vappukeli ikkunasta katsottuna. Ikkunan edessä istuskelessa tuli hiki, joten raahasin lehdet pihakeinuun, mutta ei siellä tarkene istuskella. Tuuli puhaltaa navakasti ja auringon mennessä tämän tästä pilveen tulee vilu.

Eipä silti, ei lukemisesta muutenkaan mitään tule. Koko ajan pitää kyykkiä kukkapenkeissä uteliaana listaamassa "päivän tulokkaita" eli maan pinnalle vähä vähältä putkahtelevia taimia. Kaikki alkavat olla koossa. Myyrät kyllä näyttäisivät möyrineen viimekesäisten uutuusliljojeni juuristossa, mutta silti sieltä nousee jo paljon ainakin punaisia Landinin piippoja. Voipi olla, että komeat valkoiset Arctic Snow -päiväliljat on syöty, niden kasvuja en ole vielä havainnut.

Alppiruusut näyttävät myös selvinneen valtavasta lumikuormasta hyvin. Mikkeli pörhistelee lehtiään jo terhakasti, mutta edelleenkään en osaa katsoa sen kukkanuppuja. Varmaan niitä on, olihan muutama viime kesänäkin. Sen sijaan Haagassa on todella paljon kukan alkuja. Siitä tulee upea, enemmän kukkia kuin koskaan aikaisemmin. Atsalean latva oli mennyt hangen painosta poikki, mutta ei se muuten näytä kärsineen. Nuppuja on paljon, eikä kestäne kauan kun ensimmäiset jo avautuvat.

Ja taas näyttää tuuli riepottavan takatontin pressua. Kävin sitä jo pari keraa lapioitten kanssa ankkuroimassa, mutta pitänee keksiä sen päälle jotain painavampaa.