sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Taidetammikuun huipennus: Ai Weiwei ja uusi HAM

Vaikka töissä ja kotosalla köhisee kuin keuhkotautisten kesäleirillä kun flunssanpoikanen vaivaa, yskä repii rintaa ja ontelot täyttyvät, tuli kuitenkin käytyä ennalta sovittu taidetammikuun viimeinen koitos. Eikä se ollut koitos ollenkaan, vaan suuri nautinto.

Sattuipa myös somasti, sillä yllättäen osui Ai Weiwei -näyttelyn vierailuni samaan päivään kuin Tove Janssonin näyttelyn avajaiset. Ilmainen sisäänpääsy ja porukkaa paikalla paljon. Kutsuvieraita oli saapunut uuden HAM:in alakerta täpötäyteen. Toven suuret seinäfreskot saivat nyt pysyväispaikan HAM:in tiloissa. Olin ne onneksi jo Ateneumissa nähnyt, joten ei harmittanut, että suuren väkimäärän takaa saattoi vain kurkistella taulujen yksityiskohtia. Yläkerran Ai Weiweitä sai katsella ihan rauhassa.

Kyllä oli mielenkiintoinen näyttely- Todella multitalentti taiteilija on kyseessä. Töittensä kautta hän tuo koko maailmalle julki oman vetoomuksensa tasa-arvoisemman ja oikeudenmukaisemman vallankäytön puolesta.

Mielipidevaikuttaja hän on laajemminkin, esim. kieltäytymällä Tanskan näyttelyistä hän osoittaa mieltä tanskalaista, entistä tiukemmaksi rajattua, maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.

Suuret, loistavaa puutyötaitoa esittävät teokset kertovat vahvoja tarinoita. Ne ottavat lähes poikkeuksetta kantaa heikon yksilön puolesta väkivahvaa ja epäoikeudenmukaista vallanpitäjää vastaan.







Näyttely on nähtävissä helmikuun loppuun saakka.

http://www.hamhelsinki.fi/exhibition/ai-weiwei-at-helsinki/


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Taidetta Tampereella pasodoblen säestyksellä

Haikean hauska ja elämänmakuinen Viimeinen pasodoble on taidokkaasti kirjoitettu ja näytelty teos siitä, miten ihmisen harvoin on hyvä olla siellä missä on.

Hellyttävän hauska Pentti (Ilmari Saareilainen) ja räväkkäotteinen Tyyne (Marja Packalén) ovat hankkineet espanjan auringosta oman pienoistaivaan, talviasunnon, jossa nauttia eläkepäiviä harmaata ja kylmää Suomen ilmastoa kartellen. Jo kaksikymmentä vuotta on homma toiminut, mutta nyt alkaa arki ja harmaus työntyä espanjan aurinkoonkin. Voimat eivät enää ole kuten ennen, kaikki on koettu, ystäväpiiriä ei liioin ole muodostunut ja ympäröivä kylä autioituu talouslaman ravistelevassa kurimuksessa.

Kaiken lisäksi Pentti alkaa unohdella asioita, sekoittaa aikaa, paikkaa ja tavaroita. Viimeinen pasodoble alkaa hahmottua ylihysteerisen Tyynen mielessä. Ja mitenkä lapset, ovatko jo vieraantunet liikaa, kun yhteinen aika on espanjan talvien saatossa jäänyt vähille.  Nämä ja monta muuta arkirealistista asiaa ovat Tampereen työväen teatterin näytelmän keskipisteessä.

Viihdyttävä, nauruhermoja hersyttäjä ja koskettavan herkkä teos nosti mieleen ajatuksia myös omien haavemaailmojen vinkkelista. Ihana ja usein mielessä pyörähtävä on ajatus lomakodista aurinkorannikolla, toisaalta on olemassa myös halu olla läsnä lasten arjessa, tarjoamassa tukea ja turvaa jos sellaista tarvitaan. Kaikkea ei voi saada ja jälkiviisastelu on turhaa, mutta haaveilu sentään vaaratonta...

Käykääpä katsomassa. Samalla voi myös piipahtaa ihastuttavassa Bisto Venlassa, joka sijaitsee melkeinpä kiven heiton päässä teatterista.






torstai 21. tammikuuta 2016

Weegee-talon Emma on mielenkiintoinen

Piipahdin Juustopöydän taidekuohuilla Emmassa. Parhaillaan nähtävänä on Saastamoisen säätiön teoksia nimellä Kosketus.





Ensimmäistä kertaa talossa kävin, vaikka olen ahkerasti seurannut tarjontaa uutiskirjeistä ja some-kanavilta. Oikean kulkuneuvon valinta paukkupakkasissa arvelutti, mutta hyvään bussiin osuin. Tosin Tapiolan myllerryksessä meinasi usko loppua ja mietin mahdanko olla oikealla reitillä ollenkaan. Mutta katutöiden ja rakennushärdellien keskeltä bussi pujahti kuitenkin googlatun näköiselle väylälle. Ajoissa ehdin.

Näyttely oli mielenkiintoinen ja opas hyvä. Meidän ohjelmaamme oli poimittu kymmenisen teosta joista saimme tarkemman selityksen. Todella paljon ajatuksia herättivät niin esittävä taide kuin modernitkin teokset. Erittäin mukavia katseltavia oli myös liikettä sisältävä taide, teokset joissa magneetilla ja sähköllä oli oma osuutensa aistien avaamisessa.

Juustojuttusilla kun oltiin, oli tapahtuman huipennuksena taidepaja, jossa saimme itse luoda teoksemme, modernin tai naivistisen, ihan miten vaan, tarjolla olleista juustoista. Ihania olivat - sekä taide, että juustot!



Mukava tapahtumakonsepti joka sopii varmasti monelle muullekin ryhmälle. Juustoista ja hedelmistä, kekseistä ja hilloista syntyi taidetta mukavasti. Voisin kuvitella vihannesten ja juuresten olevan myös erittäin hyvin taiteeksi taipuvia. Kannattaa kokeilla.


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Kirjan sivuilta Intian helteeseen: The Mango Season


Löytyipäs mukava kirja! The Mango Season on Amulya Malladin toinen kirja ja kertoo elävästi nuoren, vaille kolmekymppisen Priyan tarinaa. 

Kirjan Priya on, samoin kuin kirjoittajakin, valmistunut insinööriksi Intian Hyderabatissa ja muuttanut sitten työn perässä Amerikkaan. Ilmankos tarinointi on luontevaa ja helppolukuista sekä mukaansa tempaavaa.
Priya on ollut Intiasta poissa seitsemän vuotta ja palaa nyt perheen luo kertoakseen tulevasta aikeesta mennä naimisiin amerikkalaisen Nickin kanssa. Asiaa on kuitenkin vaikea pukea sanoiksi, kun perhe onnesta soikeana esittelee perinteen mukaisia ihanteita oikeakastisen intialaisen miehen löytämisestä ja innokas äiti järjestelee tapaamista sopivan, valmiiksi katsotun hyvätuloisen ja komean sulhasehdokkaan kanssa. 

Yhteentörmäystä ei voi välttää. Priya kuitenkin hylkäämisen pelossa viivyttelee totuuden kertomista, suostuu jopa seremoniaan, jossa sulhaskandi tulee tutustumiskäynille.

Ja taas kerran, intialaiseen tapaan, valmistetaan suvun suurella naisjoukkiolla mangopikkelsiä. Valitaan juuri oikean makuisia, hieman kirpakoita vihreitä mangoja torilta, raahataan niitä kilokaupalla helteessä ja puhua poristaan kaikenmoisia suvun juoruja säilömisen lomassa.

Aivan ihastuttava tarina, joka kertoo paljon intian kulttuurista, edelleen merkittävästä kastiajattelusta sekä uuden sukupolven kaksijakoisesta suhtautumisesta perinteiseen, ennalta sovittuun avioliittoon. Priyan ja Nickin välinen sähköpostittelu kertoo myös omaa kieltään. Miten vaikeaa onkaan kertoa suuren pettymyksen mukanaan tuoma asia, kun onkin silmätysten omien vanhempiensa kanssa. Kuinka paljon helpommalla olisi päässyt, jos vain olisi ilmoittanut asian kaukaa, meren tuolta puolen, niin kuin moni ystävä on tehnyt. 
Priya pääsee maaliin viestinsä kanssa. Tulee torjutuksi, suututtaa isän ja isoisän pahanpäiväisesti ja kokee ja oppii monia yllättäviä asioita. Rohkaisu ja kannustuskin tulevat arvaamattomalta taholta. Ajat muuttuvat ja ihmiset niiden mukana. 

Mukavaa ja lämmittävää luettavaa kun pakkanen paukkuu liki kahdenkymmenen asteen nurkilla ikkunan toisella puolella. 

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Ihana valokarnevaali rikkoi kävijäennätyksen paukkupakkasista huolimatta


Mahtava Lux Helsinki aloitti vuoden riennot jäätämällä sormet koppuroiksi, mutta tarjosi taas mieleenpainuvia muistoja ja upeita valoilotteluja.

Loppiaisena alkanut tapahtuma sai vastaansa kipakat paukkupakkaset -25 astetta! Ei tullut pieneen mieleenkään lähteä kierrokselle silloin. Onneksi luvassa oli lauantaille lauhempaa keliä, minkä varaan laskimme, ja onnistuimmekin, sillä tänään mittarissa on taas -18 asteen lukemat.

Eilen pakkanen paukkui (vain) viidentoista asteen huippeissa, mutta helsinkiläinen tuuli laittoi peliin omat kertoimensa saaden nenän kipristelemään ja sormet kohmettumaan kameran napilla melko nopeasti.



Kierros alkoi Ateneumilta, mutta kipakassa säässä ei miellyttänyt ajatus seistä jonossa joka ulottui pitkälle kiertäen koko talon seinustan. Siispä jatkoimme suoraan Tuomiokirkolle. Jo sinne mennessä sai ihailla seitsemän minuutin mittaista Megamap-teosta, joka heijastettiin Tuomiokirkon tapulin seinään ja oli todella hyvä, mutta josta ottamani kuvat eivät kovin kummoisille näytä. Isännän video saattaa sen sijaan olla onnistunut, toivottavasti.

Sen sijaan Ilon kuvia -teos Tuomiokirkon pinnassa tallentui sentään jollakin tavalla.


Hyytävästä kelistä huolimatta koko kierros tuli katsottua. Vanhan kirkon puiston Color ja Lantern park oli vaikuttava. Ja hauska idea oli Cloud-teoksen vanhoista hehkulampuista koottu pilvi Annankadun ja Kalevankadun risteyksessä.



Ainoastaan Ateneumin sisällä olleet teokset jäivät näkemättä, toinen pitkän jonon takia, yritimme sinne uudelleen vielä vihon viimeiseksi, ja toinen sen takia, että se oli rikki.

Illan päätteeksi päädyimme lämmittelemään Il Sicilianoon aitojen makujen pariin, emmekä pettyneet. Antipastit sekä fettutcinet ja Canneloni Della Nonna upposivat hyvin Virgo Sicilia viineineen, eikä kylmästä ollut hetken päästä juuri tietoa. 



Kiitos Lux Helsingin järjestäjille! Tänä vuonna rikkoutui kävijäennätys, minkä kyllä huomasi. 
Ja Kyllä - taas vuoden päästä tullaan!

Katso ihmisten ottamia mahtavia kuvia tapahtumasta 




maanantai 4. tammikuuta 2016

Uusi vuosi - uusi lumi, joka samalla on tämän talven ensimmäinen


No hetihän tuo alkoi vuosi valkoisissa ja puhtoisissa maisemissa.

Lunta tuprutteli hiljalleen jo uuden vuoden aattona, vaikkei se silloin vielä maahan kovin kummoista kerrosta jättänytkään.

Nyt senttejä on jo kertynyt kivasti, ja mikä mukavinta, kevyttä pakkaslunta on hyvä huiskia ihan vaan harjalla heilutellen.

Pakkasta sen sijaan on aivan liikaa. Tänä aamuna mittari näytti 15 astetta. Ei tosin pitäisi valittaa, sillä loppuviikolle, torstai - perjantaille, on luvattu liki 30 asteen lukemia, siis tänne eteläänkin.

Eipä tuo pakkanen muuten haittaisi - paitsi sähkölaskuissa - mutta kun Loppiaisena alkaa Lux. Sinne tekee taas mieli ja rajussa pakkassäässä valonautinto uhkaa jäädä kärvistelyksi. Tänä vuonna, kun jo osaisimme, aiemmista kerroista viisastuneina, jättää tulishowt vahtaamatta tai ainakin lenkin loppupuolelle, näyttää sille ettei sellaista ole tarjolla laisinkaan.

Saas nähdä miten kelit etenevät ja minä päivänä valoreitille uskaltaudumme. Mentävä on kuitenkin, olkoonkin, että kierroksesta saattaa tänä vuonna tulla pikainen.