Matkustin ympäri Mallorcaa

No tulipa siitä lähes saaren ympäriajo kuitenkin. Koska loma lyheni meistä riippumattomista syistä parilla päivällä, päätimme sentään skipata Palman ympäristöineen ja se osoittautui viisaaksi teoksi. Siitäkin huolimatta kiire meinasi yllättää.

Majapaikkamme sijaitsi Cala Pi'ssä, joka oli pieni ja rauhallinen niemi ja lahden pohjukka uimarantoineen. Rantaan johti suoraan hotellilta jyrkät kiviportaat ja korkeilta calan reunakallioilta oli kaunis näköala. Itse hotelli, Ona Cala Pi oli viehättävä ja hyvätasoinen. Meidän varauksemme oli tehty RCI:n kautta.

Calojen päivä

Ensimmäinen retkemme suuntautui läheisille Cala s'Almunian sekä Cala Lombardsin rannoille. Kauniita rantapoukamia molemmat. Calat ovat kaiketi jokien tai valumavesien suistoja, niiden rannat ovat korkeat ja jyrkät lähes poikkeuksetta.
Samalla retkellä osuimme vielä Mondragon luonnonpuistoon. Sen ranta oli laakea ja matalavetinen pitkine valkoisine hiekkoineen. Kävelimme rannan ympäri kiertävää kävelyreittiä ja osuimme sievälle ruokokattoiselle baarille josta sai sopivasti evästä. Uimareitakin nähtiin.

Puutarhan ja satamien retki

Retki Jardines de Alfabiaan oli vuorossa seuraavaksi. Palman ruuhkista selvittyämme matka sujui niin nopsasti, että saavuimme puutarhalle tunnin verran etuajassa. Siispä päädyimme jatkamaan matkaa Porto Solleriin aamupalalle.
Hyvä päätös. Löysimme rantakadulta terassin, joka oli täynnä paikallisia murteita (katalaania) puhuvia ja istuimme pöytään.

Aamupala koostui tuoreesta appelsiinimehusta, kahvista ja rouheasta tostada leivästä, joka oli sivelty öljyllä ja päällystetty tomaatilla, juustolla ja ibericokinkulla. Hyvää.

Puutarhassa oli vielä kovin keväistä ja vihreää. Vesiaiheet talven jäljiltä sameat ja kukkivia vähän, mutta kaunista silti.

Sieltä matka jatkui Valdemossan ja Deian kautta Andraxtiin ja sen rantakaupunkiin, jossa olikin jo lounasaika. Tim's oli rantaravintola joka houkutti ja jonka kaunis ja suojaisa terassi kylpi auringonsäteissä. Hauskoja nimiä oli monilla ravintoloilla, suloisin niistä Kurrywurst und Meerblicken. Paikkakunta oli kovasti saksalaisten suosiossa.

Kotiuduttuamme ehdimme vielä nauttia huoneiston kattoterassilla laskevan auringon säteistä viinilasillisen ääressä.

Retki Tramuntanaan ja Pollencaan

Tästä retkestä tuli pitkä, mutta paljon nähtiin. Ajettiin Llucmajor in kautta Sineuun ja Incaan ja siitä Puig Majorille katsomaan vuoriston vesialtaita. Sieltä jatkoimme  Pollencaan ja Cap Formentorin majakkaniemelle.
Kotiin kurvasimme pimeän laskeuduttua peltojen halki juuri mitään näkemättä. Mieleen jäi vain joitakin kylien nimiä.

Maurilaislinna Capdeperassa ja itäranta

Viimeinen retkistämme suuntautui Alcudian ja etenkin sen lähistöllä sijaitsevaan maurilinnoitukseen.

Näkymät linnalta merelle ja laaksoon olivat huikeat. Meren takana häämötti Menorca ja saatiin  lukea historiallisista taisteluista.

Alcudian vanha kaupunki on pieni ja kompakti sen ehdimme koluta aika hyvin sekä istahtaa muurin varjoon sangrialle.

Itärantaa pitkin ajellessa tutustuimme moneen pikkukylään, jotka vaikuttivat hiljaisilta. Porto Cristossa oli kuitenkin jo kuhinaa ja veneitä miljoonien eurojen edestä. Olipa rantaan löytänyt tiensä myös My way Joensuusta! Niin pieni on maailma.

Ihana reissu. Kaunis saari ja helppo liikkua hyvillä teillä. Toivottavasti osuu joskus kohdalle uusi reissu, jolla ehtii näkemään Palmankin.

https://photos.app.goo.gl/Y5xpMBXmnyBjNo6o8

Aurinkohaaveita, Viva Mallorca

On tulossa niin sanottu talviloma, vaikka ilmassa on jo vahva kevään fiilis. Suunnitteilla on matka Mallorcan ympäri, tai, no olkoon, ehkä pienempi kierros kuitenkin.

Kävi näet niin, että reissumme tulee kutistumaan muutamalla päivällä, syystä että lentokieltoon on laitettu Boeing-lentimet. Nyt on lehtoyhtiö sitten uudelleenjärjestellyt lomalentomme ja päiviä on nipsautunut pois.

Toki tarjosivat tilalle välilaskullisia lentoja alkuperäisinä päivinä, mutta neljän tunnin odottelu kentillä ei tuntunut mielekkäältä.

Mallorca on ollut bucket-listallani siitä lähtien kun luin ensimmäisen Peter Kerr kirjan Lumipalloja ja appelsiineja. Siinä Kerr kirjoittaa alkutaipaleestaan appelsiinitilalla, tai oikeammin sopivan talon ja tilan etsiskelystä, tapaamistaan ihmisistä, kulttuurista ja onnekkaista sattumuksista.

Tuo ihana kirja aloitti ketjureaktion, jonka seurauksena tilasin Amazonin kaupasta loputkin teokset, Mañana mañana, Viva Mallorca, Basket full of snow flakes ja From Paella to Porridge, joista yhtäkään ei ole suomennettu (vinkki).


Nyt olen palannut Kerrin maisemiin kirjojen sivuille matkaopas toisessa kädessä.

Paljon on nähtävää ja vähän päiviä...

Costa Blancan puutarhoissa - osa I

Albarda Jardin, Pedregues

Voi mikä ihana löytö, kyllä internet on ihmeellinen! 

Olin alunperin suunnitellut käyntiä Valencian Botanikassa. Se haave kuitenkin hautautui kun ei tehnyt mieli Chulillan reissun jälkeen enää istuskella autossa pitkiä aikoja, kun kerrankin saattoi nauttia auringosta.

Albarda Jardin löytyi sattumalta googlaamalla aivan majapaikkamme kulman takaa. Sinne oli matkaa kaksitoista kilometriä ja auki puutarhan luvattiin olevan kello kymmeneltä 'todos los dias'. Ei kun sinne. 

Tasan kymmeneltä kurvasimme suuren ja juhlavan korkean rautaportin taakse ja huomasimme pienen eläkeläisryhmän odottelevan tien reunassa myös innostuneen näköisinä. Ryhmä osoittautui muutamaksi pariskunnaksi Benidormissa lomailevia saksalaisia. Kaksi pariskunnista oli käynyt puutarhassa joitakin vuosia aikaisemmin ja tiesi, että huvilassa puutarhan keskellä asuu vanha pariskunta. Siinä reippaan puolituntisen aikana sain pikaisen saksankielen syventävän ja intensiivisen kurssin. Hyvin tultiin juttuun. Ihmettelivät suomalaisten kielitaitoa, eräs herroista kertoi joitakin vuosia sitten eläkkeelle jäädessään kierrelleensä viisitoista kuukautta ympäri Espanjaa, mutta siltikään ei kieli tarttunut. Kertoi, kuinka helppoa on, kun kaikkialla pärjää sanksankielellä. Ei tarvitse oppia, eikä viitsi sitten yrittääkään, kun ei ole pakko. No minä puolestani totesin, että suomalaiselle sekin juttu on hiukan toisenlainen.

Ja kun ketään ei kuulunut avaamaan porttia, vain koirat portin sisäpuolella katselivat säyseästi meitä,  päätimme kilkuttaa suurta kelloa äänekkäästi. Minä yritin soittaakin portin pielessä ilmoitettuun numeroon, mutta en saanut vastausta. Vielä kesti jonkin aikaa, ennen kuin kadulle, portin eteen pörähti auto, josta nousi nuori parikymppinen nainen. Yksi saksalaismiehistä näytti vinosti, mutta toki hyväntahoisesti virnistäen, hänelle kellotaulua, johon señorita vain hymähti: "Eilen oli fiesta ja tänään oli siesta, sori" mutta sisälle pääsimme.

Odottelun väärti. Ihana. Oli monta erilaista lohkoa, englantilainen puutarha, yrittitarha, arabialainen puutarha, vesiaiheet, sitruspuut, vaahterapuistikko, renessanssipuutarha, ruusutarha, pergolat ja kaarikäytävät. 

Muistoihin jäi ja elävästi. Kuviakin otin (klikkaa kuvat suuremmiksi).

Costa Blanca: Chulillan riippusillat

Viikko ennen joulua tuli matkailtua Costa Blancalla. Majapaikkamme oli Deniassa, joka on meille tuttu jo kymmenen vuoden takaa. Silloin asustimme jonkin verran etäänpänä keskustasta kuin nyt, ja vaikka Denian vanha keskusta ei miksikään ole muuttunut, täytyy myöntää, että kaupungin laidat ovat rakentuneet aivan toisekseen kymmenen vuoden takaisista. Rakentamisesta huolimatta pikkukaupungin idylli on säilynyt. Ei suuria hotellikolosseja, vaan sieviä ja kaupunkikuvaan sopivia rakennuksia. Se mikä kieli turismin kasvusta, näkyi päheässä pienvenesatamassa ja suurissa huvijahdeissa, jotka huojuivat tuulen myötä laituripaikassaan aivan kävelykadun tuntumassa. Myös aallonmurtajia ja laitureita kävelysiltoineen oli rakennettu mereltä lisätilaa kahmien.

 

Tämän reissun suurin moottori oli, Norskin halpojen lentojen lisäksi, lähistöltä, Valencian kupeesta, löytyvä Chulilla ja sen tarjoama riippusiltojen lenkki.

Chulilla sijaitsee aivan Sot de Cheran rotkon reunalla ja tuon vaikuttavan vajoaman yli huojahtelevat sillat houkuttivat kovasti. Ajettavaa tuli jonkin verran, etenkin kun aluksi yritimme vältellä maksullista A7 moottoritietä. Pikkukylissä matkanteko tyssäsi ja vaikka lähdimme varhain, heti hotelliaamiaisen jälkeen liikkeelle, tuli tunne, että matka ei etene tarpeeksi vinhaan ja että yö ehtii koittaa ennen kuin olemme edes lähellä reunaa, silloista puhumattakaan. Jo Olivan kohdalta kurvasimme moottoritielle joka olikin nopea ja kätevä. Reissu eteni jo aivan tosella tapaa.

Siltojen lenkin parkkipaikka oli helppo löytää ja vaikka reppureissaajia oli paikalla mukavasti, löytyi tähän vuoden aikaan hyvin tilaa kaikilta parkkipaikoilta. Me menimme tietysti sille, joka oli kaikkein lähinnä polun alkupistettä - ja huiskautimme oikopolkumme ansiosta tiettömille taipaleille. Ylhäällä rinteen reunamalla kulkevalta polulta katselimme sitä virallista, varsinaista reittiä joka kiemurteli alemmalla kielekkeellä - jonne ei mitenkään päässyt. No, uskoimme reittien jossain kohtaa vielä yhtyvän. Ja yhtyiväthän ne! Ensin oli vain ryömittävä läpi piikikkäitten misteliviidakkojen ja liukasteltava ruokoviidakossa ja loikittava pienen puron yli. Oli siitä muutkin menneet, ihan selvästi näkyi sorkan jälkiä!

Puron ylityksen jälkeen homma helpottui ja reissu eteni ensimmäiselle sillalle saakka jyhkeitä rinteen reunamia kulkien. Etenimme loogisesti... ensimmäistä siltää yli, sitten siellä puolella kulkevaa polkua ja toista siltaa yli ja sitä puolta... Sen jälkeen tulikin pitempi rasti ja piti päättää mennäkkö lankkusiltaa pitkin toiselle puolelle jokea. Sinne. Kartan reitti oli piirretty vahvalla vihreällä, jonka arvelimme enemmän käytetyn reitin merkiksi. Ei ollut. Oli kauhea louhikko. Ryömimme milloin yli ja milloin ali sortuneitten kivikoiden. Välillä näytti kuin koko polku olisi hävinnyt, mutta ei, kyllä se löytyikin, kun henkilökohtainen tiedustelijani kävi mutkan takana kurkistamassa ja sai vakuutettua minulle, että "kyllä siitä pääsee". No päästiinkin ja saavutimme viimein aina silloin tällöin "horisontissa" vilahtaneen padon, jonka yli - onneksi - oli luvallista mennä. Kyltissä luki kyllä Prohibido el paso, mutta portti oli auki ja "kaikki muutkin siitä menivät". Takaisin tallasimmekin sitten sitä helppoa ja leveää sorapolkua, jolla ei ollut mitään haasteita...

Mahtava lenkki, mutta riitti kyllä hyvin reissun luonto-osuudeksi. Vaikka kyllä vielä yritimme Montgollekin päästä.