sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Viisi veijarinaista, Madrid ja Granada...


























No jopas osui käsiin hulvaton tarina pitkästä aikaa!

Tämä Mamen Sanchezin kirja, On ilo juoda teetä kanssasi, on vallaton veijaritarina siitä, kuinka suuren kustantamon perijäpoika, Atticus Craftsman, passitetaan sulkemaan kustantamon Madridiin myynninedistämistarkoituksessa perustama Librarte-lehti, jota toimittaa viiden hurmaavan naisen joukkio.

Atticus lähtee toimeen huolettomana ajatellen, ettei homma niin kaksisen vaikea voi olla, mutta miten käykään...
Naisviisikko juonii työpaikkansa pitääkseen melkomoisen verkon, johon Atticus tarttuu enempiä kyselemättä, rakastuu, pettyy ja...
Soppaa seikoittaa myös herttainen, mutta töksähtelevä komisario Manchego, joka saa kustantamon omistajalta, Atticuksen isä Marlow'lta toimeksiannon jäljettömiin kadonneen pojan löytämiseksi mitä pikimmiten.

Tapahtumat sijoittuvat Madridin hikisiin kortteleihin ja Granadan hedelmällisiin maisemiin. Kukkuloille, joilta on suora näkymä yli laakson kaupungin toisella laidalla kimaltavalle Alhambran linnalle...

"Granada ei ollut milloinkaan säihkynyt niin kuin sinä sateenjälkeisenä iltapäivänä: appelsiinipuut kimmelsivät heleänvihreinä auringossa, kurjenpolvet lehottivat silmänkantamattomiin ja vuorenhuippuja peitti valkoinen, vasta varissut lumi, kuin tomusokerikerros leivoksen päällä." 

Neuvokas viisikko onnistuu puolisen vuotta hämäämään kaikkia peitetarinansa kanssa, mutta sitten tarina saa lisäkäänteen. Huijaus, tiliväärennökset ja väkivalta astuvat mukaan kuvioihin ja Librarten huono talous saa selvityksensä. Lopullinen yllätys tulee viisikon vampin, Solean, isoäidin takataskusta ja onpa itse Hemingwayllä osuutensa juonessa.

- -
Ihanaa, viihdyttävää ja erittäin todellisuuspakoista luettavaa tässä villissä maailmanntilanteessa jossa Tornio täyttyy turvapaikanhakijoista joita kyyditään etelämmäs kaikkiin mahdollisiin majoituskohteisiin, Euroopan rajoja ollaan sulkemassa milloin milläkin kulmalla ja korkeatasoisesti koulutetun tietoyhteiskunnan täydellinen sivistymättömyys nostaa esiin julmia piirteitä.


tiistai 1. syyskuuta 2015

Wanhoja taloja, meren sineä ja loppukesän kukkaloistoa

Tätä kaikkea saattoi ihailla taas Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa viime viikonloppuna.

Tänä kesänä olimme laiskempia ja kiertelimme vain uusia talokohteita ja viime kesältä rästiin jääneitä taloja. Niinpä aikaa riitti meren ihailuun, puutarhoissa istuskeluun, taiteesta nauttimiseen ja uusien ruokapaikkojen etsintään.

Kuten niin monasti, nytkin saavuimme perjantai-iltana, täyden kuun loisteessa, tuttuun rastipaikkaamme vanhan sahan niemelle. Kuu loisti suurena ja kirkkaana pilvettömältä taivaalta, valkoposkihanhet lensivät edes takaisin ja valkoiset veneet seilasivat meren lahdella. Kaunista.

Lauantaiaamuna ryntäsimme täyttä laukkaa aamiaiselle Kallej-ravintolaan, etukäteen olin varmistanut, että aamiaista varmasti on tarjolla. Ja olihan sitä. Samaisesta aulasta tullaan sisään niin ravintolaan, kuin myös Degerby Gillen hotelliin, jonka aamiainen hoituu samassa tilassa, joten maisteltavaa oli monen sorttista, puurosta ja munista pekoniin, croisantteihin ja vohveleihin mansikkahillolla. Hyvää.

Aamupalan jälkeen alkoikin sitten se urakka. Ihania taloja, kauniita pihapuutarhoja ja myyntikojua jos jonkin moista. Ravattiin ja katseltiin, ihasteltiin ja ihmeteltiin. Mieleen jäi erityisesti rohkea suurikuvioisten kukkatapettien runsaus. Mutta hyville ne näyttivät, vaikka omaan kotiini ei laittaisi... no, ehkä yhden seinän verran. Lounaan söimme Villa Aaltosen ihanalla puutarhaterassilla ja vieläpä musiikin säestyksellä.

Sunnuntaina piipahdimme Sibeliusnäyttelyssä, joka oli laadittu nykyisin musiikkiopiston käytössä olevaan, 'Pappa' Sibeliuksen taloon (Sibeliuksenkatu 10). Mukava paikka sikäli, että siellä pikku-Janne on kesiään viettänyt useasti - ja isompana sitten siinä naapurissa Sucksdorffien salongissa (nykyisin Helgas I ja II).

Maistelimme myös kassava-papuherkkua Jaana Kapari-Jatan ja Samsideen Jatan ruokakojussa, Pitkänpöydän talon pihamaalla. Täyttävää ja makoisaa oli, vähän kuin perunaa tuo kassava, maniokiksikin mainittu, mutta "töhnäisempi" suun tuntuma - hyvällä tavalla. "Tylypahkan taikamakkaraa" emme enää jaksaneet haukata.

Nyt tulee paljon kuvia, mutta klikkaamalla ensimmäistä, pääsee katsomaan kunnollisen kokoisia 'kuvaruutuja':