Puutarhafilosofiaa - Toinen luonto

Voi miten mainio puutarhakirja!

Michael Pollanin kirja yhdistää kaksi ihanuutta, filosofoinnin ja puutarhan. Toinen luonto, puutarhurin oppivuodet on teos joka hykerryttää ja pistää miettimään. Mikä on luonnollista, mikä ihmisen aikaansaannosta. Tarvitseeko luonto ihmistä... Ainakin se on selvää, että ihminen tarvitsee luontoa, mutta onko sitä? Jos on, niin missä ja minkälaista.

Minä pihapuutarhurina saatan juuri tänä keväänä samaistua ideaaliin vaalia luonnon monimuotoisuutta ja eläinten oikeuksia vain huomatakseni pian, että kyllä rusakkopaisti maistuisikin hyvältä.

Tänä keväänä näet on ensimmäistä kertaa käynyt niin, että kauniit tulppaanini on syöty. Jo olen niistä saanut liki kaksikymmentä vuotta nauttia, mutta silti. Mikä ihme sai jänön haukkaaman niitä nyt?

Pollanin kuvaus myyrien karkotussodasta käy mielessä. Samoin mietin mitä pitäisi tuumata peuraperheestä, joka majailee lähimetsässä...

Mielenkiintoista on lukea myös amerikkalaisesta puutarhakulttuurista. Mitä milloinkin on ihannoitu, mitä viljelty ja miten. Kirjassa on monenlaista pohdintaa kasvien jalostuksesta geenimuunteluun ja terveelliseen sekä vastuulliseen viljelyyn.

Ei tästä kirjasta pihasuunnittelun apuja saa, mutta mainion lukunautinnon ja korvien väliä avartavan kokemuksen kyllä.

Lepaan puistopuutarha on ihana!

Huom! klikkaa kuvat suuriksi.

Vietimme juhannuksen Hämeen kyliä kierrellen. Matka alkoi lupaavasti kun rantauduimme Hämeenlinnan keskustan kupeeseen leppeässä kesäillassa. Kävelimme ja kiertelimme kaupungin katuja, tutkimme kauniita rakennuksia ja ihmettelimme kuinka paljon ulkomaalaisia ryhmiä hakeutui sievän Ravintola Piparkakkutalon suuntaan. Katselimme linnan puistoa, ylitimme sillan ja kuljimme pitkin kauniita rantoja.

Sateen alkaessa ripsutella koukkasimme uuden, moottoritien päälle valmistuneen, kauppakeskus Goodmanin suojaan. Uudenkarhea, monessa tasossa puhtaan valkeana hehkuva ostosparatiisi oli miellyttävä. Mieleen jäivät tavanomaisista kotitaajaman kaupoista poikkeavat liikkeet kuten Bikbok ja Your face, joissa oli mukavan näköisiä kesävaatteita, mutta nyt ei ollut sellainen hetki...

Yö sujuikin sitten sateen ropinassa.

Juhannusaaton aamuna suuntasimme Lepaalle. Ihka ensimmäiseksi Lepaan viinitilalle ja viinimyymälään ostoksille. Kätevä keskittymä tuo paikka olikin, sillä samassa pihapiirissä toimivat Lepaan golfin, keramiikka ja savipajan, taimiston ja viinitilan myyntipisteet.  Lounasruokaa oli tarjolla ja tilat viihtyisät, valoisat ja avarat. Ostosten jälkeen kiertelimme ympäristössä Hamin puutarhoja etsien, vaan eiväthän ne siinä olleet.

Pienen matkan ajettuamme hoksasimme kyltin Hämeen ammattioppilaitoksen puutarhatilalle ja sieltä avautuivat monet ihanuudet. Kiertelimme ja katselimme polkujen varren istutuksia, löysimme tiemme punaiselle mamselli myllylle ja sen vierestä aukeavaan hedelmäpuutarhaan.

Aivan erityisen ihana alue löytyi läheltä rantaa pikkuisine lampineen ja paahteisen paikan rinteineen.
Helteinen alkukesä oli saanut kaiken kukkimaan ja viime päivien pisarat lopuksi virkistäneet kasvit parhaaseen hohtoonsa. Pionitkin vielä hehkuivat suurina mättäinä varjoisemmissa paikoissa.

Parahiksi saimme kaikki alueet laivarantaa myöten koluttua ennen kuin hyytävä myrskytuuli ja sade hätyytteli meidät autolle.

Costa Blancan puutarhoissa - osa II

El Sueño, Ondara

Ihan toisenlainen oli hotellimme esitehyllystä bongattu, samaten aivan lähellä Deniaa sijaitseva El Sueño. Nimi viehätti kovin, onhan omakin virtuaalitarhani nimeltään Haaveilijan puutarha.

Tämä haaveuni oli toisenlainen. Kurnautimme taas kerran portille joka oli kiinni. Mutta pian siihen ilmestyi portin takaa olkihattuinen mies lapio kädessään, häneltä sain huikatuksi, että sopiiko tulla "esta Abierto?" Ja sesam - portti avattiin ja meidät ohjattiin ajamaan peremmälle pihamaalle. No muutama parkkiruutu löytyi pergolan alta. "Emäntä tulee pian esittelemään paikkoja," sanottiin ja kohta tulikin talon sisältä iloisesti hymyilevä emäntä meitä tervehtimään.

Saimme kierroksen kädestä pitäen ja minä otin sen rohkeasti kielikurssina, pyysin kaiken informaation espanjaksi, muutamia englanninkielisiä täydennyksiä lukuunottamatta, joilla ymmärrystäni täytyi aina välillä jonkin verran avittaa.

Tämä puutarha on suurimmalta osalta keskittynyt traakkipuihin, mehikasveihin, kaktuksiin, aloeihin ja agaveihin ja näitä ympäröiviin hedelmäpuihin. Oli monia erilaatuisia appelsiineja (makeita, saimme hedelmät mukaamme) granaattiomena, manteli, kirsikka, nispero, sitruuna, luumu ja pomelo, ainakin nämä puut jäivät mieleen. Sitruksissa oli hedelmiä, ja granaattiomenassa yksi näytekappale. Muut olivat jo talviunessaan.

Puutarha ei juuri nyt ollut parhaimmillaan, sillä herkät mehikasvit oli peitetty kylmien öiden varalta kuivilla lehdillä ja korsilla sekä suojattu vihreillä suojakatoksilla, mutta saimme perinpohjaisen esittelykierroksen valokuva-albumien kera. Jokaisesta kohteesta saimme nähdä kuvat kukinnan parhaimmasta vaiheesta. Ja toki monet lajit olivat kukassa jonkin verran nytkin. Harmi, etten osaa kasvien latinankielisiä nimiä, olisin oppinut paljon enemmän.

Pian lähtömme jälkeen sain facebookissa nähdä kuvan, kuinka el Sueñon puutarhat olivat peittyneet lumeen. Onneksi kasveilla oli hyvät suojaukset.

Ihanaa, että tämä unelma on toteutunut. Puutarha on viisitoista vuotta vanha, vanhimmat traakkipuut neljätoistavuotiaina ja aika nuoria ja pieniä vielä. Emäntämme visio oli jo tulevissa vuosissa, jolloin puut ovat suuria ja täyttävät tilaa eri tavalla. Antavat silloin ehkä myös enemmän suojaa herkille mehevävartisille kaunottarille. Lopuksi saimme kierroksen karppialtaalle, näimme kilpikonnan, tutustuimme luolaan, jonka sisälle saattoi kuumana päivänä vetäytyä nauttimaan veden solinasta ja viileydestä. Mahtava paikka jäi lämmöllä mieleeni.

Costa Blancan puutarhoissa - osa I

Albarda Jardin, Pedregues

Voi mikä ihana löytö, kyllä internet on ihmeellinen! 

Olin alunperin suunnitellut käyntiä Valencian Botanikassa. Se haave kuitenkin hautautui kun ei tehnyt mieli Chulillan reissun jälkeen enää istuskella autossa pitkiä aikoja, kun kerrankin saattoi nauttia auringosta.

Albarda Jardin löytyi sattumalta googlaamalla aivan majapaikkamme kulman takaa. Sinne oli matkaa kaksitoista kilometriä ja auki puutarhan luvattiin olevan kello kymmeneltä 'todos los dias'. Ei kun sinne. 

Tasan kymmeneltä kurvasimme suuren ja juhlavan korkean rautaportin taakse ja huomasimme pienen eläkeläisryhmän odottelevan tien reunassa myös innostuneen näköisinä. Ryhmä osoittautui muutamaksi pariskunnaksi Benidormissa lomailevia saksalaisia. Kaksi pariskunnista oli käynyt puutarhassa joitakin vuosia aikaisemmin ja tiesi, että huvilassa puutarhan keskellä asuu vanha pariskunta. Siinä reippaan puolituntisen aikana sain pikaisen saksankielen syventävän ja intensiivisen kurssin. Hyvin tultiin juttuun. Ihmettelivät suomalaisten kielitaitoa, eräs herroista kertoi joitakin vuosia sitten eläkkeelle jäädessään kierrelleensä viisitoista kuukautta ympäri Espanjaa, mutta siltikään ei kieli tarttunut. Kertoi, kuinka helppoa on, kun kaikkialla pärjää sanksankielellä. Ei tarvitse oppia, eikä viitsi sitten yrittääkään, kun ei ole pakko. No minä puolestani totesin, että suomalaiselle sekin juttu on hiukan toisenlainen.

Ja kun ketään ei kuulunut avaamaan porttia, vain koirat portin sisäpuolella katselivat säyseästi meitä,  päätimme kilkuttaa suurta kelloa äänekkäästi. Minä yritin soittaakin portin pielessä ilmoitettuun numeroon, mutta en saanut vastausta. Vielä kesti jonkin aikaa, ennen kuin kadulle, portin eteen pörähti auto, josta nousi nuori parikymppinen nainen. Yksi saksalaismiehistä näytti vinosti, mutta toki hyväntahoisesti virnistäen, hänelle kellotaulua, johon señorita vain hymähti: "Eilen oli fiesta ja tänään oli siesta, sori" mutta sisälle pääsimme.

Odottelun väärti. Ihana. Oli monta erilaista lohkoa, englantilainen puutarha, yrittitarha, arabialainen puutarha, vesiaiheet, sitruspuut, vaahterapuistikko, renessanssipuutarha, ruusutarha, pergolat ja kaarikäytävät. 

Muistoihin jäi ja elävästi. Kuviakin otin (klikkaa kuvat suuremmiksi).