sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Eräs elämäntarina - Kuninkaan Anna


Kiitos ystävälle, joka kiikutti tämän kirjan luettavakseni. Voi olla, ettei se olisi koskaan osunut silmiini. Uutuuslistoilla sitä ei näy, kun julkaisusta on jo vuosia, ja nimen perusteella se ei ehkä olisi tarttunut mukaani ellen olisi sitä jostain syystä takemmin tutkiskellut.

Olen lukenut Ulla-Lena Lundbergilta aikaisemmin teokset Jää sekä Kalaharin hiekkaa. Jää vei sydämeni juuriaan myöten ja nyt lukemani Kuninkaan Anna nousi mielessäni ehkä sen ylitse. Tämä on niitä kirjoja joita haluaisin omaan hyllyyni hankkia ja jälkipolville muistoksi antaa.

Tarina on koruton, Kökarilaisen Annan kasvutarina. Pieni Anna varttuu saaristolaismökissä, joka Kuninkaana tunnetaan. Nimensä tölli on aikanaann saanut kun se on seudun pikkuruisin, suuren Norrgårdin tilan mailta lohkaistulle alalle rakennettu, mutta siinä asuvat ihmiset ovat persoonallisuuksia, arvostettuja ja osaavia. Annan isä on näyttävä mies, sujuvasanainen, kaikkien kunnoittama ja töllinsä nimeä ylpeästi kantava perheen pää. Annan elämän keskipiste, kun äidin helmoissa pyörii myös pikkuveli ja tyttövauva. Sitten isä kuolee, Annan elämä mullistuu ja hän jää pohjattomaan tyhjyyteen.

Kirja koostuu kahdesta osasta. Kuninkaan Anna ja Kökarin Anna. Mielestäni toisen osan ruotsinkielinen nimi Ingens Anna, kuvaa paremmin tarinan kulkua, mutta miksei, kyllä Kökar suuren osansa Annan aikuisvuosista ottaa. Näin pohdiskelevaa, tasapainoista ja korutonta arjen kuvausta en ole lukenut pitkään aikaan. Näiltä sivuilta löytyy paljolti se, miten itse elämästä ajattelen, avioliitosta, perheestä ja kuolemastakin. Kirja nousee kärkisijoille haempa sitten filosofista pohdiskelua tai hengellistä opastusta, olematta mikään oppikappale tai parannusopas. Kirjan loputtua mielen valtasi seesteisyys ja rauha. 

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Etevä vedätys - lailliset keinot!



Olen minä itselleni luvannut, että täällä Leelian lepotuolissa en ikäviä asioita käsittele. Kukkia vaan ja mukavia rientoja. Mutta nyt on nuuskaa nenässä niin paljon ja savu tupruaa korvista, että sähistävä on.

Toisenlaisen frendin äitinä olen ollut ikionnellinen kun kuopus yht'äkkiä yllättäen muutama vuosi sitten sai soluasunnon Etevan ryhmäkodista. Herttainen paikka, mukavat ohjaajat ja tuttuja kavereita yläkerrassa. Kallishan se eläkkeen saajan tuloihin nähden on, mutta ohjattu ja turvallinen pesä. Soluhuone, noin kymmenen neliötä ja yhteinen olohuone ja keittiö, vähän niinkuin itselläni oli Joensuun Rantakylässä opiskelujen aikaan. Hyvä on ollut siellä harjoitella elämisen taitoja. Laatia kauppalistaa ja opetella ruuan valmistusta, siivousta ja pyykkäystä, sitä kaikkea mitä elämässä on tehtävä, vaikka olisikin kaksikymmenvuotias nuoren miehen vonkale, jota naisten hommat ei kiinnosta.

Nyt vuoden alusta tuli ryppy tähän rakkauteen. Kuntayhtymä-palveluntarjoaja ilmoitti laatineensa lisämaksuluokat 1 ja 2 asunnon tarjoamista palveluista, joista kaikkein hupaisimpana "harrastusvälineet ja lehtien lukeminen". - Ilmoitus on herättänyt kysymyksiä epäselvyytensä vuoksi, kertoi yrityksen palvelupäällikkö kun asiasta soitin ja utelin. Minä puolestaan 'kiittelin' kekseliästä maksuluokkien määrittelijää, kun on äärimmäisen vaikeaa olla käyttämättä vähintään neljää lisäpalvua, 35 €/kk, kun 1. hygieniasta pitää huolehtia, 2. vessassa käydä, 3. pyykkiä pestä ja 4. rummussa pyykit kuivata, kun muita kuivaustiloja ei ole tarjolla. Langatonta verkkoa ei ole tarjollakaan ja ainoat lehdet taitavat olla ilmaisjakeluita. Harrastusvälineet lienevät Afrikantähti ja Twister, jotka nekin on jonkun nuoren vanhempi asuntoon lahjoittanut.

Ei tässä auta kuin pienen ihmisen taas ihmetellä tätä tulonsiirtovillitystä eläkkeen saajilta ja vammaisilta kuntien ja kuntayhtymien ja muiden pohjattomien hallintokoneistojen taskuun. Kyllä palvelulla tietysti hintansakin on, en minä sitäkään kiellä, mutta kyllä tuo kulutettu sähkö, pesuaineet ja wc-paperi tulee moneen kertaan maksetuksi ylläpitomaksuissa joita on joko 4,5 €/pv eli yksi lämmin ateria (itse tehty) tai 9,5 e/pv kaksi lämmintä, itse tehtyä ateriaa. Olen minä jo liki kolmekymmentä vuotta perheen ruokahuoltoa pyörittänyt ja tiedän, että kun panostaa kympin päivässä elämiseen, niin siihen mahtuu Fairy-pullokin silloin tällöin, tai saippua ja shampoo. Asunnon vuokrastakin kuntayhtymä kerää sievoisen potin 500 €/kk ja vedestä tietysti maksetaan erikseen. Niin että muistaako kukaan mikä se olikaan se takuueläkkeen määrä? Ja mitä tarkoittaa vammaispalvelulain henki:
"Aina tulee muistaa vammaispalveluilain tarkoitus edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä (VPL 1 §)".

Jos nuoren ihmisen tulot laskutetaan vuokrana, kermaperunoina, pesuaineena ja pefletteinä, niin onko se yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä toimimiseen kannustavaa menettelyä? Kyllä PKN lauloi niin sydämeen sattuvasti "aina mun pitää"... Nyt siihen voi lisätä Aina mun pitää maksaa! Eipä kulu näiden nuorten rahat tupakkaan, viinaan tai villeihin naisiin, siitä pitää huolen Etevä vedätys.



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Heiluvaa helmikuuta - ainakin sään osalta


Helmikuu on sujutellut sekavissa sääoloissa jo puoleen väliin. Hiljaista, lukunurkassa nyhjöttämista ja päivästä toiseen raahustamista. Sadetta on saatu kaikissa olomuodoissa, enimmäkseen vettä, mutta nyt viimepäivinä myös reilunlaisesti lunta. Maa on taas puhtaan valkoinen, välillä kaikki lumi ehti jo sulaa pois, loskaa viskoi aamutuntien riemuksi ja pimeys valtasi tienoon. Nyt kuitenkin on valoisampaa kun uusi lumi hehkuu puhtoisena.

Eilen vilahti aurinko! Sininen taivas oli outo, mutta tervetullut näky. 

Lisävalon toivossa valkaisin nämä sivutkin uuteen ulkoasuun. Mustan maiseman keskeltä mieli karkailee jo kevään ja kesän reissuihin. Tulossa on Toscanan kierrosta huhtikuussa ja heinäkuun puutarhamatka Mainaun puutarhasaarelle. Itseään pitää hillitä, ettei liikaa surffaile sivustoilla, muuten on kaikki jo moneen kertaan kierrettynä virtuaalisesti, ennen kuin reissut todeksi tulevat. 

Toscana nyt kuitenkin on tullut netissä pyörittyä ja matkasuunnitelmaa täytyykin laatia. Paikkoja on niin paljon ja viikko on kovin lyhyt, jotta kaiken ehtisi nähdä. Onneksi monta paikkaa on jo käytynä, niin että Pisan ja Sienan ainakin voi tällä kertaa sivuutta. Toivoa sopii, että Firenzen sää nyt suosisi. Viimeksi satoi niin, ettei autosta ollut asiaa ulos.

No, ennen reissuja on vielä monta muuta rientoa. Kaikki paukut on kuitenkin ladattava peliin, että jaksaisi vielä nämä muutamat talvikuukaudet, ennen kuin kevään viherrys alkaa helpottaa korvien väliä.