keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kirjan sivuilta ruokamatkalle ja historiallisille rannoille

Suloisia ovat intialaisen etsivämestarin Vish Purin seikkailut. Tämän kertainen lukemani, Tarquin Hallin dekkari on nimeltään Kohtalokkaan voikanan arvoitus. Jo kirjan nimestä pääsee jyvälle siitä, että herkkujen ja mausteisten ruokien parissa taas pelmutaan. Vaikka ruokakirja ei olekaan, on ruokajuttua tässäkin tarinassa riittämiin.

Puri eli Pullukka parka tasapainoilee ainaisen diettinsä kanssa, jota vaimo Rumpi tarkkaan valvoo. Intialaiseen keittiöön johtavat monet mausteen tuoksuiset polut. Herkulliset parathat, samosat ja muut eksoottiset ruokalajit sukeltavat alas Pullukan kurkusta, ennen kuin vaimo ehtii kissaa sanoa.

Terveelliset ruokalajit syödään kiltisti valvovien silmien alla, mikäli kiireinen soitto ei kutsu juuri silloin muualle, ja sen jälkeen pysähdytään nurkan takana katukeittiöllä, kuin meikäläisellä nakkikioskilla ikään, nauttimassa kunnollisesta, hiusjuuria kuumottavasta tulisesta piiraasta.

Eräs kirjan sivuilta löytynyt herkku oli nimeltään mango achar, jota minun tietysti piti mennä tarkastelemaan lähemmin. Sen seurauksena löysin oivalliset reseptisivut ja valmistusvideot, jotka vihkivät syvemmälle intilaisen keittiön saloihin.

Sivustoja ylläpitävä Manjula, vaikuttaa myöskin hyvin sympaattiselta rouvalta.




Aivan toisiin maisemiin pääsin Tito Collianderin kirjan Kohtaaminen, sivuilla. Siinä kirjailija, jo vanhemmalla iällään, tilittää nuoruutensa tuntoja ja elämän valintoja.

Kirjassa liikutaan Pariisissa, Marseillessa sekä Algerissa. Podetaan juurettomuutta, rahattomuutta ja juodaan ja juhlitaan. Tässä kirjassa kyllä vähemmän syödään, sillä nuoren Titon elämää rasittaa ainainen rahapula.

Surullisen hauska on muistelma ajalta Pariisissa, jolloin Tito rahoitti opintojaan laulamalla paikallisessa, skandinaavien suosimassa kapakassa. Palkaksi hän sai pihvin ja punaviinin. Aluksi homma oli hauskaakin, iloista laulantaa mukavien veikkojen kera, mutta lopulta elämän raadollisuus työntyi näkyviin. Absinttitytön surkea, itsemurhaan johtanut kohtalo suistaa nuoren Titon aina masennukseen asti, mutta eipä auta kuin laulaa vain, kun palkkapihvi jo lämmittää mahassa.

Kirjan sivuilta jouduin sitten Terijoen maisemia tutkimaan. Tito tulee Suomeen takaisin ja asettuu Porvooseen. Siellä hän tapaa tulevan vaimonsa Inan jonka kanssa elämä kulkeutuu Terijoelle, Villa Golicken maisemiin ja ihanille hiekkarannoille.

Villan kuvia googlatessa löysin Karri Koivusillan Tampereen ammattikorkeakoulun rakennustekniikan lopputyönä tekemän tutkintotyön, joka käsittelee Terijoen vanhoja puuhuviloita. Laajassa raportissa on paljon tietoa myös tuon kultturellin ajanjakson ihmisistä ja historiasta.

Taiteilijayhteisö kokoontui seudulla kesäisin ja seurapiiriin mahtuu monia historiasta tuttuja nimiä Ilmari Kiannosta Edith Södergraniin saakka. Kuolemansa jälkeen venäläisen taiteen ikoniksi nousseen Ilja Repinin ansiota lienee, että Villa Golicke on vielä tänä päivänä pystyssä, joskin ränsistyneenä.

Repin vietti kesiään juuri näissä entisen Kuokkalan maisemissa, jotka nyttemmin on nimetty Repinoksi ja säilynyt jonkinmoinena - muut puuhuviloiden tienoot ovat jo aikaa päivää hävitetyt, eikä vanhoista rakennuksista ole jäljellä kuin valokuvat (ja nekin mustavalkoiset).

http://terijoki.spb.ru/old_dachi/docs/Villa_Gernandt_Kapylinna_osa.pdf
http://www.mondo.fi/venaja/terijoki-muistoissa-ja-unelmissa

lauantai 14. helmikuuta 2015

Valloittavia viinejä ja tahmeita, haisevia juustoja


Olipa virkistävä juustoilta! Pääsin juustopöytäläisten mukana kuulemaan gastronomian gurun Jukka Sinivirran esitystä juustosta ja viinistä ja näiden välisistä klassisista liitoista. Iltaa istuttiin Katajanokalla, Keskon auditoriotiloissa.

Laajan tietämyksen omaavaa ihmistä on aina ilo kuunnella. Tällä kertaa erityisen ihanaa, sillä Sinivirta on hauska ja erittäin viihdyttävä puhuja. Kuulimme juuston valmistuksen historiasta, eri juustolaaduista, eri kansakuntien kansallismauista sekä Sinivirran riemukkaista omakohtaisista kokeiluista ja matkoista haisevien juustojen maailmassa. Virkistävä ilta!
Ja tietysti viineistä kuulimme myös, tarkemmin juuri maisteluun tuoduista, joita saimme nauttia mainioissa yhdistelmissä:

  • André Clouet Grande Reserve Blanc de Noirs Brut ja Kolatun Valma-lehmänmaitobrie 
  • Sancerre 2013 Domaine Ranck Millet'n ja Crottin de Chavignol -vuohenjuusto
  • Nipozzano 2010 Chianti Rufina sekä Parmigiano Reggiano ja Chateau d'Arche 2007
  • Sauternes'n ja Roquefort Carles -sinihomejuusto 
Voi mitä makujen taiturointia!
Ihania olivat kaikki, erityisesti minun suuhuni sattuva tuo sinihomejuuston ja makean Sauternes-viinin yhdistelmä. Siinä kaksi hometta kietoutui yhteen; Sauternesin jalohomeiset aromit ja luolastojen itiöiden tuottamat kirpeät maut.
 
Mielenkiintoista oli kuulla ranskalaisista juustoluolastoista, joissa juustoja kypsytetään ja hoidetaan. Sammaleiset ja kasvustojen peitossa olevat luolien seinät kukertavat peitteisinä ja luolaan riippumaan ripustetut hiivaleivät keräävät ilmasta itiöitä. Homehtuneet leivät kuivataan, jauhetaan ja ripotellaan juustomassan joukkoon. Voin nähdä kaiken tuon silmissäni...


Ilta alkoi juhlavalla siemauksella samppanjaa, Blanc de Noirs Brut. Kolatun Valma, yksi arkisuosikeistani, suli kielelle kulausten kera. Suloinen yhdistelmä.

Sancerre, viinien viini, sopi ihanasti Crottinin eli papanavuohenjuuston seuraksi. Kuulimme myös, että kovan pintansa ansiosta Crottinit "matkustavat hyvin" eli niitä kannattaa hamuilla tuliaisiksi kassin pohjalle Ranskassa matkustaessaan.

Chiantista tykkään kovasti - ja Italiasta - niinpä Nipozzano ja parmesaani on loistava yhdistelmä. Toimisi mielestäni hyvin aterian päättäjänä ilman mitään muita lisukkeita.

Kaupungilla saattoi illan päätteeksi katsella Kiinasta tuotua terrakottasotilasrivistöä.






sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Juhlahumua ja Sibeliusta



Vipinää viikonloppuun saatiin Helsingin Katajanokalla. Työpaikan juhlia tanssattiin Katajanokan kasinon parketilla ja vielä jatkoillekin kykenimme Teatterin humuun. Mahtavat pirskeet, ystäviä, hyvää ruokaa ja kaunis tila. Harmitti, että en tullut ottaneeksi yhtään kuvaa juhlasalin koristeellisista seinistä ja kruusatuista kattorakennelmista. Daamien juhlapuvuista nyt puhumattakaan. Toivottavasti joku toinen otti!

Siinä työpaikan historiikkia katsellessa sai takautua parin kymmenen vuoden takaisiin tunnelmiin. Kuvissa olin minäkin hento, lapsen näköinen tyttönen vaan, vaikka kaikki lapset oli siinä vaiheesa jo tehtynä. Ja muistan, kuinka luulin silloin elämän olevan haastavimmillaan; kolme pientä lasta, rakennusvelat, uuden mielenkiintoisen työn ja kodin yhteen sovittaminen. Vaan siitähän se todellinen haasteellisuus sitten vasta alkoi. Onneksi nyt helpottaa, eikä pidä menneissä märehtiä...

Sattui sopiva keli, ei lunta eikä sadetta. Tuuli oli kyllä kohtalaisen navakka ja kylmä. Etenkin Katajanokalla puhalteli katujen tuulitunneleissa aika tavalla.

Päädyin ratkaisuun, että yövyimme saman tien Katajanokan vanhassa vankilassa, josta on muokattu viihtyisä hotelli. Hotellilta oli matkaa kasinolle kävellen vain muutamia satoja metrejä, joten valinta oli nappisuoritus.

Viihtyisää ja rauhallista sellien kätköissä oli, ja eksoottinen tunnelma. Vanhat porttikalterit käytävillä ja metalliset portaikot loivat fiilistä. Samaten aamiaisella tarjolla olevat astiat; peltiset lautaset ja mukit. En kuitenkaan ruvennut niillä pöytää paukuttamaan elokuvamaiseen tapaan.

Sibelius Ateneumissa



Lauantaina olimme tarpeeksi skarpissa kunnossa, jotta saatoimme toteuttaa suunitelman käydä katsastamassa Ateneumin koottu Sibeliuksen 150 v juhlanäyttely.

Kyllä on laaja-alainen mies ollut tuo meidän kansallissäveltäjämme. Tauluja oli esillä Sibeliusten yksityiskokoelmista sekä taiteilijaystäviltä. Monessa tietysti kuvattiin säveltäjän vuosien saatossa yhä synkemmäksi käynyttä olomuotoa, mutta oli mukana toki myös kauniita Tuusulan maisemia ja mielenkiintoisa maalauksia, jotka linkittyivät herran matkoihin maailmalla.

Kyllä ihailla täytyy näitä oman aikansa kosmopoliitteja. Matkoja on tämä herra tehnyt sen aikaisilla menopeleillä pitkin Eurooppaa ja Amerikkaa. Aina ei oikein tule ajatelleeksikaan, kuinka kansainvälisiä monet näistä kotoisista kuuluisuuksistamme oikein ovatkaan.

Herttaista oli myös tutustua Järnefeltien ja Sibeliusten ystävyyteen. Nähdä maalauksia Jannen ja Eeron yhteiselta matkalta Kolin jylhiin maisemiin sekä tutustua Tuusulanjärven taiteilijayhteisön tiiviiseen kanssakäymiseen. Näyttelyssä oli maalauksia myös Pekka Haloselta.

Vielä olisin mielenkiinnolla voinut jäädä kuuntelemaan Ainon ja Jannen välistä kirjeenvaihtoa, jota oli kuultavissa myymälän aulassa, mutta juhlarasitus otti veronsa ja kotisohvalle alkoi tehdä jo mieli.