torstai 31. maaliskuuta 2011

Juustopöydässä valiojuustoja

Maiskis mikä vuosikokous! Juustonaisten ryhmä sai kunnian kokoustaa Valion auditoriotiloissa Pitäjänmäellä. Vaikuttava talo. Toimivat, valoisat tilat, mukava kokous, monia jo tuttujakin kasvoja - ja pyörryttävän maukas tarjoilu.

Saimme nauttia vuohenjuustopiiraista, briestä vihreitten kuulien kanssa ja tyrnikastikkeen kanssa esille pannusta pikkusisko-tuorejuustosta, mustapekasta mustaherukkavinegretten kera. Salaattejakin oli jos jonkinmoisia, katkaravuilla ja salaattijuustolla ja ihanilla kastikkeilla... Lisäksi tietysti koristeelliset koktailtikut kinkkukääreineen ja oliivien kera. Jälkiruokapöydän juustokakku oli jo ihan liikaa.

Herkkuja sulatellen on viikko sitten sujunut ja kevätkin pikkuhiljaa edennyt, vaikka uutta lunta onkin maasta löytynyt melkein joka aamu. Aamulla näin oravanpoikasten kisailua kuusten oksistossa.

Kirjasaralla on menossa uunituore tulokas: Tom Sjöblomin Tuulten saarella, joka paneutuu Irlannin historiaan ja tarustoihin.
Vähän rennompaa on lukea Lahirin novellikokoelmaa Tuore maa. Vaikka kyseessä on useasta tarinasta koostuva teos, pääsee intensiivisen kerronnan mukana yhtä kiehtovaan tunnelmaan kuin aiemmin lukemieni Lahirin teosten parissa. Pidän kovasti koruttomasta kerronnasta, josta välittyy syvä suhde henkilöhahmojen elämään. Useimmissa kertomuksissa päädytään kahden kulttuurin välisiin ristiriitoihin, vanhempien kokemaan kotimaan kaipuuseen ja moniin velvollisuuksiin omia juuriaan ja sukuaan kohtaan.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Lätäköissä loiskintaa

Kirkas ja leppeä aamu. Pysäkilläkin oli jo mukavan lämmintä ja keväistä odotella, vaikka bussia ei sitten tullutkaan. Onneksi vuorot kulkevat aamuisin vain muutaman minuutin erotuksella, joten ehdin sopivasti seuraavaan. Se mihin edellinen menopeli jäi, ei tullut selväksi, liekö ollut onnettomuus hidastamassa Hesasta maalle päin suuntautuvaa liikennettä jo aamutuimaan.

On se aika vuodesta kun aamuisin saa liukastella kieli keskellä suuta ja illalla loikkia lätäköitten yli. Tänään on märkä ja sula maa, vaikka lauantaina satoi lunta monta senttiä. Olin pettynyt kun ennestäänkin hankien peittämä piha sai lisää peitettä. Onhan se kaunista ja puhdasta, mutta.. onneksi sulaa pois.

Sormet syyhyävät jo pihahommiin ja olen istuttanut purkit täyteen valko- ja ruohosipulia. Valkosipulit työntävät jo pitkää vartta, mutta ruohosipulit ovat onneksi vasta "oraalla". Ne olisi tarkoitus siirtää aikanaan ulos. Pihalla oleva sipulipehko on jo hiipunut, eikä siitä oikein enää riitä soppa- ja salaattitarpeiksi.

Viime keväänä tilasin nähin aikoihin Viherpeukaloitten valmiit kukkapenkkipaketit, jotka saapuivat postiin jo huhtikuun lopussa. Tänä keväänä en uskalla laittaa tilausta sisään ennen kuin lähempänä toukokuuta, ja jos tätä menoa jatkuu, niin varmaan vasta toukokuun lopulla. Kuitenkin haikailen jo tulevan kukinnan perään ja hypistelen puutarhakirjoja ja kasviluetteloja malttamatta.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Viikonloppu kirjanurkassa

Viikonloppu sujui lueskellen. Junakirjassani, Eat Pray Love, Liz on edennyt Italiasta Intiaan ja asettunut ashramiin meditointia oppimaan. Koska jooga on minulle vieras laji, jää sen kuvaus ja termit, kuten asanat tai shaktit, aikatavalla vieraiksi. Mietiskelyn ja keskittymisen vaikeus sen sijaan käy tarinasta selväksi ja pääsen hyvin mukaan tunnelmaan, kun Liz kuvaa jäsenien puutumista ja ajatusten harhailua pitkien meditaatiosessioiden aikana. Mahtavan elävä kieli ja hersyvä kirjoitustapa viehättävät minua tosi paljon. Pitkään aikaan en ole lukenut näin raikasta tekstiä, suomennos on tosi hyvä.

Toinen luettavana oleva, Kalle Isokallion Vesimeloni, sen sijaan on sisällöltään keveää ja hulvattomasti rönsyilevää, aivan kreisiä tarinavirtaa kunnallispolitiikasta ja vesilaitoksen ostoon liittyvästä juonittelusta. Henkilöt ovat uskomattoman kekseliäästi sepitettyjä, mielikuvituksellisia huijareita ja rahanahneita bisnesmieskonnia. Juttu luistaa letkeästi, mutta ei koukuta ihan samalla tavalla kuin Paasilinnan hulluimmat jutut.

Vakavammalla puolella liikun lukiessani Leena Landerin kirjaa Liekin lapset. Sen kieli tenhoaa omalla rauhallisella tavallaan ja tarina kulkee useissa aikatasoissa palaten nykyhetkestä päähenkilön lapsuuteen ja vielä sitäkin varhaisempaan aikaan; isovanhempien sodanaikaisiin muistoihin. Tarina availee pikku hiljaa päähenkilöittensä tuntoja ja kehitysvaiheita, joihin sisällissota on jättänyt jälkensä. Samalla se on paikkapaikoin leppoisakin historian kuvaus, jossa vilahtelee tarkkoja kuvauksia vanhan ajan työmenetelmistä, työväenaatteen kehittymisestä sekä ensimmäisistä Wrightin-veljesten lentomatkoista ja Amerikkaan lähtijöitten tunnoista.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Ruuhkaiset junat - ystävälliset konduktöörit

Alkuviikosta oli intiimihygienia taas korkeassa kurssissa, kun aamuruuhkan junista joka toinen oli peruttu ja jäljellä olevatkin vain puolikkaita normaalista pituudestaan - tiivistä oli, ja lämmintä myös. Hyvässä sovussa matka kuitenkin sujuu, mitä nyt junasta pois pääseminen joskus hätäännystä aiheuttaakin. Edelleenkään ei oikein tiedetä miten ja minne voisi väistää pois haluavia, ja toisaalta junaan nousevat eivät malta odottaa vuoroaan.

VR on varmaan panostanut henkilökuntansa viestintätaitoihin. Pitää oikein kiitoksia antaa aamujen konduktööreille, jotka ovat ystävällisillä kuulutuksillaan pitäneet meidät matkalaiset ajantasalla. Toista oli vielä viime talvena.

Aurinkoisissa ja leudoissa aamuissa mieli pysyy suht' rentona, ja on mukava ihailla valossa kylpeviä radanvarsilähiöitä. Junan vaihtokin, ja odottelu, on siedettävämpää kun ilmassa on tuulahdus keväästä ja lumen voi todella nähdä sulavan.

Viinikoulu

Viinilehden Viinikoulussa oli vuorossa Australia ja Uusi-Seelanti. Maistoimme (tai teistasimme, kuten Viini & Ruoka -lehti opastaa) monta australialaista punaviiniä ja yhden uusseelantilaisen valko- ja punaviinin. Kovasti tykästyin australialaiseen punkkuun, jonka nimi on Yellow Tail ja etiketissä kengurun kuva. Suosikikseni osoittautui kuitenkin Uuden-Seelannin valkoviini Marlborough'n alueelta; Jackson Estate Sauvignon Blanc 2010. Viini on hedelmäinen ja pirteän aromaattinen ja sopii varmasti hyvin kalan, äyriäisten ja salaatin kumppaniksi. Toivottavasti Montana Marlborouhgn'n viinitila ei ole kärsinyt järistyksestä, kun näyttääpi sijaitsevan siinä maan tasalle menneen Christchurchin kaupungin lähistöllä.

Kirjarintamalla on menossa Gao Xingjianin Vaarin onkivapa, joka koostuu useista erillisistä kertomuksista. Kertomukset kuvaavat pääasiassa ihmiskohtaloita Kiinan kansantasavallan murroksen ajalta, mutta eivät ole sävyltään epätoivoisia tai ahdistavan synkkiä, vaan elämän makuisia ja eteenpäin soljuvia kuvaelmia.

Junassa luen joulumyynnin hittikirjaa Eat Pray Love, Elisabeth Gilbertiltä. Olen kirjan alussa vasta, ja tarinassa käydään läpi päähenkilön rajun kipeitä suhdekiemuroita, mutta kuljetaan sentään jo pitkin Rooman katuja ja kahviloita. Mikä parasta, tarinan lomassa oppii muutaman sanan italiaakin.