sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Mamma mia mikä viikko - ja kalliiksi käyneet kevätmessut!

Menneelle viikolle kasautui suuri joukko koko kevätkauden riennoista! Viikko alkoi juustopöytälaisten vuosikokouksen merkeissä, jatkui Svenska teatterin Mamma Mian tahdissa ja päättyi Kevätpuutarhamessuille. Viikonloppu onkin sitten sujunut kirjojen parissa, harmaata ulkoilmaa tuijotellen.

Mamma Mia hurmasi. Taidokas ja hauskasti sovitettu, elokuvaa tarkasti myötäilevä toteutus oli hauska. Oman värinsä esitykseen antoivat pienet suomenruotsalaiset oivallukset, jotka höräyttivät katsomossa naururemakan aina silloin tällöin. Yksi isäehdokas oli kotoisin Sipoosta ja toinen töissä Suomen pankissa, laulettu ruotsinkieli ei aivan kaikissa kohdissa ollut helpointa ymmärrettävää, ja joitakin sisäpiirin vitsejä jäi varmasti oivaltamatta, mutta tunnelmaa se ei haitannut. Taitavia laulajia, ihana lavastus ja tanssivaa silmäniloa lavan täydeltä.

Vuosikokoukseen oli väkeä saapunut ennätyksellisesti eikä ihme, tarjoilut ovat siellä aina ensiluokkaiset ja ylenpalttiset. Mukaan saimme Valion uutta levitettävää Koskenlaskija Ruoka -juustoa sekä Kreivi-juuston sekä Polar-viipaleita. Tarjoiluissa ihastuin erityisesti kreivijuuston ja inkiväärihillokkeen yhdistelmään.

Paviljongin lumoissa

Kevätmessuille jaksoin harmaasta sadekelista huolimatta harppoa, vaikka perjantaipäivällä jo tuntui, että laistan koko homman.





















Kiertelin paljon ja monta ihanuutta tuli nähtyä. Kukkasia ja sipuleita olisi ollut myynnissä, ja kauppa näytti myös käyvän vilkkaasi, mutta viime päivien erityisen kylmät tuulet ja synkkä keli hyydyttivät minun ostohaluni niiden suhteen. Erityisesti olisin toivonut löytäväni lammikkoon sopivia somisteita, suihkuideoita ja sen sellaista. Niitä en löytänyt ollenkaan.

Sen sijaan kiertelin kuin kissa kuumaa puuroa Aada Sisustuksen osastolla olleen puutarhapaviljongin ympärillä.

Rautaista, kestävää ja kaunista paviljonkia olen etsiskellyt jo muutaman vuoden. Suunnitellut sille paikkaa, miettinyt ja haaveillut, ja pannut isännänkin asialle sellaista etsiskelemään. Nyt se tupsahti messuilla eteeni aivan ajattelematta.






















Kaupatkin tuli ja toivon paviljongista olevan iloa moneksi vuodeksi ja loppuupahan etsiskely ja kuvastojen selailu.

Nyt pääsen tositoimiin kun yritän kotouttaa lahonneiden koivun runkojen mukana maahan mätkähtäneet köynnöksen uuden telineensä päällysvieraiksi. Sopivan amppelin ostin myös, jotta on mitä katsella sen aikaa kun odottelen uuden pihapömpelin toimitusta.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kirjallinen patikka John Muirin seurassa

Aivan Mahtava (kuten nyt kuuluu hehkuttaa) patikkareissu löytyi John Muirin kirjasta Pitkä kävely Meksikonlahdelle (Basam Books). Vuosi on 1867 ja reitti suuntautuu Ohiosta, Kentuckyn, Tenneseen, Pohjois-Carolinan, Georgian ja Floridan läpi vaeltaen Meksikonlahden aaltoileville rannoille. Siitä eteenpäin matka jatkuu vielä laivareissuna Kuubaan ja sieltä Kalifornian kukkiville seuduille.

Olin korvamerkinnyt lukulistoilleni tämän kirjan jo silloin, kun se ilmestyi suomennettujen listoille vuonna 2011. Sitten kirja unohtui ja peittyi uusien ihastusten varjoon, kunnes nyt tarttui näppeihini aivan sattuman kantamoisena.

Kirja perustuu Muirin muistiinpanoihin ja päiväkirjamerkintöihin reissun ajalta sekä myöhemmin kirjoittamiin kuvauksiin ja kirjeisiin sekä teksteihin joissa mahtava matka on ollut innoittajana. Kirja on julkaistu postuumisti pari vuotta kirjoittajan kuoleman jälkeen vuonna 1916.

Reissun luonnetta kuvaa kirjan lukujen otsikointi: Kentuckyn metsät ja luolat, Cumberland-vuoria ylittämässä, Georgian joenuomat, Matka Floridan soiden ja metsien läpi jne. Kerronta on ihanan rauhallista ja kaikkea matkan varrella nähtyä kuvailevaa ja kasveihin keskittyvää, olihan Muir kasvitieteilijä. Matkan pontimena, luonnossa liikkumisen lisäksi, lie ollutkin erilaisten kasvien keräily ja tunnistaminen. Tekstissää vilahtaa puristettujen kasvinäytteiden lähettäminen veljelle, joka ilmeisesti huolehti kasviston säilyttämisestä reissumiehen kolutessa maita ja mantuja.

Kasvitietäjän matkassa kun ollaan, niin tietysti kirjan sivuilla vilisee latinankielisiä nimiä ja lajeja, joista ei aina ole harmainta haisua. Sen kuitenkin ilahtuneena huomasin, että oma 'botanicojen' kiertelyni on syövyttänyt muistiini muutamia lajeja. Esim. Tillandsiat herättivät heti mieleeni aivan oikean käsityksen trooppisen kukinnon värikkäästä muodosta ja variaatioista. Usein kuitenkin turvauduin internetin ihmeelliseen luontoon ja hain kuvia käsittääkseni paremmin. Kuvaus pitkäneulasmännystä (pinus palustris) avautui vasta, kun katsoin kuvasta kummoisesta hapsiaisesta oli kyse.

Paitsi vuoria, kukkia ja kukkuloita sekä jokia ja rämeikköjä, vilisee kirjan sivuilla myös erilaisia eläimiä ja ihmisiä, persoonien ja vieraanvaraisuuden - tai töykeyden, kuvauksia. Useasti matkamies yöpyy tiettömien taipaleiden takana luonnon helmassa, viikon verran jopa hautausmaan suojaisissa pensastoissa, rahalähetystä nääntyneenä odotellen. Mutta usein hän myös saa majapaikan ystävällisten ihmisten luona, joskus maksusta, joskus hyvästä tahdosta vain. Usein majapaikoissa ollaan juttuseuraa vailla ja niistä saa kimmokkeita uusiin toimiin, sivupuikkauksiin nähtävyyksien pariin ja pitemmänkin lepotuokion rankan vaelluksen keskelle.

Kirja on myös luojan ylistys luonnon kauneuden kautta. Muir on haltioissaan jumalan hyvyydestä nähdessään niin paljon kaunista ja ilon aihetta antavaa. Hän on vihoissaan kehityksestä, jossa ihminen omavaltaisesti ja röyhkeästi käyttää voimaansa luonnon ja eläinten kustannuksella. Koska eletään yhdysvaltain sisällissodan (1861-1865) jälkeistä aikaa, näkyvät luonnossa monin paikoin sodan runtelemat jäljet. Sota kuvastuu myös ihmisten pelokkuutana ja epäluuloisuutena kulkijaa kohtaan. Monin paikoin patikkamies saa pitkään todistella tarkoitusperiään ja vilpittömyyttään reissun varren asukkaille. Joutuupa hän pari kertaa uhkaaviin tilanteisiinkin, mutta selviää lähinnä siitä syystä, että ei kanna mukanaan mitään arvokasta. Vain vaatekerran ja kasviprässin (ja ilmeisesti keksejä, sillä niitä hän mainitsee mutustavansa silloin tällöin).

Kirjan loppupuolella päädytään Muirin elämän suuren rakkauden, Kalifornian Yosemiten, Twenty Hill Hollow'n, maisemiin. Voi sitä kielikuvien määrää ja ihanuuden ylistystä! Silmissäni alkoivat vilistää jylhät maisemat kukkarinteitä tulvillaan. Korvissani kuulen leivon laulun, jota kirjottaja ihanasti kuvailee:
"Olen huomannut täällä kolme leivolle tyypillistä laulua. Ensimmäisen sanat, jotka merkitsin muistiin, kuuluvat seuraavasti: "II-oo spii-oo vii-oo viiee-oo vii-iit." Tammikuun kahdentenakymmenentenä 1869 ne lauloivat "Kii-dliks buudluu" mitä ne toistivat säännöllisesti, tuottaen musiikkia, joka oli yhtä kaunista kuin taivas, josta se kuului."
Muirin luonnonfilosofia on kaukonäköistä ja ajankohtaista myös tänä päivänä. Kirjan lopusta löytyy kehote mennä luonnon helmaan rauhoittumaan, jos moniajo alkaa ahdistaa.
"Jos haluat kohentaa terveyttäsi, karkaa lääkäreiltä ja ystäviltäsi, täytä taskusi kekseillä ja piileskele Hollow'n kukkuloilla....
... jos koet yhteiskunnan tukahduttavaksi ja olet lopen uupunut maailmaan, täällä epäilysi karisevat, lihalliset paineesi häviävät ja sielulsi hengittää syvästi ja vapaana rannatonta Jumalan kauneuden ja rakkauden tunnelmaa...

torstai 19. maaliskuuta 2015

Aurinkoa, lämpöä ja unelmia hedelmäpuista


Aurinko suosii puutarhaihmisiä ja luo toiveen pikaisesta pihaelämään palaamisesta. Viime lauantai oli vuosikokouspäivä, joukko Puutarhanaisia kokousti tällä kertaa Viikin Gardeniassa yhteisen harrastuksen merkeissä. Tilaisuuden extrabonuksena saimme kuulla erittäin mielenkiintoisen professori Risto Tahvosen ilmastonmuutosta käsitelleen esitelmän, kuinka puutarhatalouden tulisi varautua etenevään ilmaston lämpenemiseen.

Jo nyt on voitu mittauksin havaita, että kasvukausi Suomessa on pidentynyt kuukaudella - 2 viikkoa keväästä ja vastaavasti 2 viikkoa syksystä - siitä kun puutarhatalouden tutkimusta on alettu maassamme harjoittaa ja asioita kirjata systemaattisesti ylös. Tällä on jo vaikutusta myös vuotuisen sadon määrään ja esitelmässä kuullun mukaisesti lisää hyviä kasvu-uutisia on tulossa pohjoiselle pallon puoliskollemme.

Kasvihuoneilmiönäkin tunnettu ilmaston lämpeneminen on pitkällisten mittausten ja tutkimusten mukaisesti etenemässä nyt nopein harppauksin. Hiilidioksidin määrä ilmassamme lisääntyy ja saa metsät kasvamaan kohisten, samoin monet hyötykasvit ovat jo saavuttaneet ennätysmäisiä satoja. Toki osuutta on myös kehittyneillä viljelymenetelmillä.

Meillä viljavassa ja vetisessä Suomessa olosuhteet monenlaiselle viljelylle kohenevat. Skenaarion mukaan vuoden 2080 aikoihin täällä jo talvehtivat herkemmätkin hedelmät. Omenan viljelyyn päästään toden teolla koko eteläisellä, Salpausselän alapuolisella alueella ja Pohjois-Pohjanmaata myöten koittavat harrasteviljelijöillekin onnen päivät.

Ikävämpää on sitten Etelä-Euroopassa. Siellä vuoden 2050 tietämissä aavikoituminen on edennyt jo koko Espanjan alueelle ja kuivat kesät ulottuvat Englannin korkeudelle. Pohjavesien kuivumisen seurauksena viljely etelässä käy kalliiksi ja mahdottomaksi. Siispä pohjoiset vilja-aittamme on valjastettava ruuan tuotantoon kaikin hallittavissa olevin keinoin.

Harrastajalle mukavinta kuunneltavaa oli talvehtimisen onnistuminen.

Sen myötä näen silmissäni korkeita köynnösruusukäytäviä ja mahtavia puutarha-alueita rehevine kukkapensaineen. Sääli, että ikä ei pysähdy, vaan inhimillinen vaellus ajassa jatkaa etenemistään, eikä minkäänlaista mahdollisuutta ole tuota ihanuutta päästä itse todistamaan.

Kaikesta huolimatta heräsi innostukseni hedelmäpuiden istuttamiseen taas kerran. Monta hyvää lajikevinkkiä saatiin myös. Pois härmälle alttiit vanhat lajit ja tilalle parempia, Hetaa, Konstaa, Petteriä ja Vuokkoa, joukon jatkona vielä Topiaskin. Näistä kuulemma miehiksi nimetyt ovat hyviä pölyttäjiä.

Odottelen innolla taimistojen avautumista, jospa jo tänä keväänä ostaisin sen suloisen kirsikan, luumun ja päärynän sekä vaikkapa perheomenapuun, jotka ovat aina jääneet hankkimatta. Päässäkin alkoi jo soimaan Juicea: "kuule istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee...."


torstai 12. maaliskuuta 2015

Aurinkoisia kevätpäiviä

Lumi sulaa sihisten. Terminen kevät on alkanut täällä pääkaupunkiseudulla jo helmikuun lopussa ja on 1,5 kuukautta aikaisessa. Sen kyllä huomaa.

Tänä aamuna oli niin mahtavan kirkas ja auringonpaisteinen keli, että en malttanut mieltäni, vaan koukkasin työpaikalleni jokimaisemien kautta:












tiistai 10. maaliskuuta 2015

Jaden heleä hehku

Hetkisen hehkuu jaden vihreä sammal maan ruskeaa martoa vasten.

Kohta kasvu saa vallan ja sammal maastoutuu heinikon sekaan. Kevät.









sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kevät alkoi! Puutarhakirjoja ja -unelmia


Kevät on virallisesti julistettu alkaneeksi, sillä Puutarhanaisten perinteinen puutarhakirjojen ilta pidettiin menneellä viikolla. Tämä oli jo kolmas kerta kun osallistuin, ja kyllä oli taas mielenkiintoista.

Ilta alkoi mukavasti jutustellen, jo löytyy porukasta tuttuja, ja valtavan kauniita ja makoisia tarjoiluja maistellen. Sitten siirryttiin kuulemaan esityksiä. Taas kerran oli väkeä tullut paikalle melkein täyden auditorion verran, ja olipa mukaan uskaltatunut jälleen muutama mieskin.

Sonja Lumme aloitti illan varsinaisen ohjelman ja kertoi uuden kirjansa Sonjan yrttitarha taustatyöstä ja mielenkiintoisista perinneyrteistä. Erittäin mielenkiintoiselta tuntui Hiittisissä sijaitseva Rosalan viikinkikeskus, jossa vaalitaan viikinkiaikaisia yrttejä kuten väinön putkea (arc angelica), joka on latinankielisen nimensä saanut vissisti kaikkivoipaisuutensa ansiosta, arkkienkelin maan päälle tuomaksi kun on ihmeyrttiä ajateltu. Myös oliiviyrtti vaikutti houkuttavalta.

Tärkeää tietoa tuli myös, kuten se, että ranskalaisen rakuunan korvikkeeksi käyvän rohtosamettikukan juuristolla on maata tervehdyttävä vaikutus. Juuristo torjuu esim. sukkulamatoja, jotka vaivaavat tomaatteja. Basilika taasen sopii samaan purkkiin chilin kanssa, edistävät toinen toisensa kasvua. Oikein kaunis basilikalajike on Afrikan blue.

Heini Koskula Biotuksesta kertoi biologisesta torjunnasta. Monenlaista ötökkää näimme. Mieleen jäi päällimmäiseksi harsosääskipetopunkki, joka on oikein ahkera monitoimityöläinen. Se maiskuttelee suuhunsa muidenkin kuin kasvien vainolaisia. Esimerkiksi käärmeen suomujen alle pesivät käärmepunkit se einehtii mielellään ja kanoja vaivaavat punkit ovat myös sen herkkua. Vaikuttava oli myös ajatus 50 tai 250 miljoonan ötökän toimituserästä! Toivottavasti eivät pääse paketeistaan livistämään, jo pelkkä ajatus saa ihon kihelmöimään.

Stadin puutarhuri Jan Liesaho kertoi luonnonmukaisesta viljelytyöstään Herttoniemen kartanon mailla. Pellon laidassa on kuulemma kesäkuukausina torstaisin kaikille avoimet markkinakojut, joista saa käydä ostamassa satokauden luomutuotteita. Mielenkiintoinen tieto, jonka talletan korvan taakse. Muulta osaltaan menevät Sadin puutarhurin herkut ravintola Juuren patoihin ja kattiloihin. Ehkäpä niitä pitää mennä maistelemaan myös sinne.

Lopuksi Päivi Rahikka Via Gardenista kertoi luonnonmukaisen puutarhan suunnittelusta. Minun ennakkokäsitykseni luomupuutarhasta taisivat olla aivan liiaksi luonnonmukaiset. Kovin juhlavilta ja laitetuilta nämä puutarhat vaikuttivat. Olin ehkä odottanut näkeväni enemmän kukkaketoja ja vapaata rehotusta, mutta Päivi mainitsikin, ettei luonnonmukaisuuden tarvitse näyttää luomuliisan heinämättäältä, vaan luonnonmukaisuus voi toteutua sopivilla materiaaleilla ja kasvivalinnoilla. Tosin sanoen luonnonmukainen puutarha saa näyttää aivan niin paljon laitetulta kuin vain haluaa, kunhan valitsee lähitaimiston kestäviä lajikkeita ja suosii kotimaisia kivimateriaaleja.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Pilvikadun talo, tv-sarja Australiasta pitkästä aikaa

Usein surffailen tv-kanavilla, eikä sieltä tunnu monista kanavista huolimatta löytyvän mitään katsottavaa. Joskus on tarjolla myöhäiselokuvia, jotka laitan tallennukseen ja katselen parempana aikana, mutta niitäkin on aika harvoin.

Eikä siitä kovin kauan ole, kun juttelin jonkun kanssa, että on kummallista, ettei pitkään aikaan ole telkkarissa ollut australialaisia sarjoja. Aikanaan suosikkeihini kuuluivat Six Ribbons eli Vastatuuleen (jonka tunnusmusiikki oli Vain kaksi nauhaa), sekä Town like Alice eli Viisi mustaa kanaa.

Nyt ihan sattumalta osui kanavasuffatessa Areenasta silmiini Australialainen minisarja Cloudstreet eli Pilvikadun talo. Siitä tuli heti suosikkini.


Sarja kertoo kahden perheen tarinaa.
Maalta kovaa ja epäonnekasta elämää kaupunkiin pakenevan Lambin kuusilapsisen suurperheen sekä pikkukaupungissa, Pilvikadun talossa, majaa pitävän Picklen perheen tarinat kietoutuvat yhteen, kun Lambit vuokraavat ainaisesti rahapulaiselta Picklelta talon toisen puoliskon ja aloittavat kaupan pidon.

Kummallakin perheellä on omat erikoisuutensa. Lambeja pitää pystyssä tiukka ja tarkka Orrie, joka pursuaa ideoita ja johtaa hyväluontoista miestään Lesteriä ponnistelemaan kovasti perheen hyväksi.

Picklet ottavat elämän rennommin. Perheen muonituksesta vastaa lähinnä tytär Rose, jolla on hyvä lukupää, toiveita aina yliopisto-opintoihin saakka, mutta joka joutuu mukautumaan niukan arjen vaatimuksiin.

Sarjan ensimmäinenkin jakso on Areenassa nähtävissä vielä vajaan kuukauden, joten hyvin ehtii mukaan tähän tunnelmalliseen ja herkkään kuvaukseen se, ken on kaivannut hvyää tv-draamaa australialaiseen tapaan toteutettuna.

http://areena.yle.fi/tv/1816135