Mitä olisin tänään tehnyt, jos ei mukanani olisi ollut viihdykettä. K-junat myöhästelivät rankasti, lunta tuiskutti ja R-junat olivat näkymättömiä, vaikkakin nopeita. Aamu alkoi syksyn mittaan tutuksi tulleella junien huhuilulla. Ei näkynyt, ei. Ihmismassan virtana liikehdimme laiturilta toiselle kuulutusten mukaan, mutta junia ei tullut. No, vihdoin tuli ja sisälle istuttiin. Otettiin kirjat esille ja - kuulutus: Tälle junalle tulee viivästyksiä, joten jos haluatte liikkeellekin, niin siirtykää 1-raiteelta lähtevään R:ään.
Joo, tuumasin, parempi on juna peffan alla kuin kymmenen nopeaa ärrää näkymättöminä! Valinta osui tällä erää oikeaan ja päästiin kuin päästiinkin liikkeelle.
Sinänsä on mukavaa lämpimässä lueskella. Tällä erää matkaseuranani on Sujata Masseyn Rei Shimura, samurain tytär ja aika sujuu mukavasti Tokion hulinassa. Ei siis valittamista, ainoa haitta aiheutuu iltavapaille, jotka kutistuvat sitä mukaa mitä enemmän tuntejä pitää sisään tehdä.
Myöhästelyjen syykin selvisi, joku parka oli jäänyt junan alle. Siis onnellisena saan olla kun ei edes ole paukkupakkasia. Kotiin päästyä voi henkäistä helpotuksesta ja suunnata ajatukset kohti huomisaamun seikkailua.