torstai 31. lokakuuta 2013

Poikanen lensi pesästä!

Juurihan keväällä tuskailin sivu suun menneitä jatkokoulutuspaikkoja ja kotinurkissa pyörimisen ankeutta nuorimmaiseni kannalta, joka kasvaa aikuiseksi omia "erityispolkujaan".
No nyt hän on lentänyt pesästä! Kuin puun takaa, äkkiä ja yllättäen ilmaantui asuntolapaikka, joka miellytti, tutut kaverit yläkerrassa ja oman elämän alku! Tässä nyt sitten saan rauhassa istahtaa kirjoittelemaan ja televisiostakin voin katsoa mitä tahdon. Oudon hiljaista on.

Palasin juuri nuorukaisen asunnolta, kävin viemässä posteja ja puuttuvia tavaroita. Hyvin siellä pärjättiin, äidillä on kovempi ikävä....

Niin nopeasti rientää aika ja monta tekemätöntä asiaa ja tarjoamatonta tilaisuutta nousee mieleen. Sitäkin piti, ja sekin vielä. Tiedän kuitenkin, että parhaani mukaan olen toiminut. Aina en ole jaksanut, en edes joka kerta, mutta yritän armahtaa itseni ruoskivilta riittämättömyyden tunteilta. Hartaasi toivon pikkuiselle vahvoja siipiä ja kimmoisaa kuorta elämän haasteisiin. Hyvin se luonnistuu, kunhan vielä saadaan järjestymään se nettiyheys...



sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kirjan sivuilta lapsuuden tunnelmiin

Voi mikä lukukokemus! Kyllä saatoin kirjan kuvailutekstistä sen jo aavistaa, ja siksi kai lukulistalleni valikoituikin tämä Niina Miettisen esikoisteos Israel-tyttö.

Kirjan sivuilta voin löytää henkilöhahmoja omasta lapsuudestani. Sieltä löytyvät hurmahenkinen mummo, maailmaa parantava eno, masennukseen taipuvainen äiti ja kielillä puhuva rempseä tätikin. Kirjassa keskushenkilöitä ja kertojia on useita ja elämän kulku valottuu usean ihmisen kokemusten, taipumusten ja tarinoiden takaa. Keskeiseksi hahmoksi nousee kuitenkin Katariina, joka tulee vaimoksi valmiiseen perheeseen jossa kasvaa kuollutta äitiään kaipaava, kapinoiva Ilona. Talon yläkertaa asuttavat kuolleen puolison sisar, taloudenhoitaja, Fiinu miehensä Heikin kanssa.

Teksti on ihanan ymmärtävää ja juonen kuljetus kietoo mukaansa kuin varkain. Vaikka aihe on rankka ja koetut kokemukset synkkiä ja elämää sekoittavia, on teksti pehmeää, ymmärtävää ja herkkää. Eletään telttakokousten hurmiollista aikaa, kaataja saapuu kaupunkiin. Pikkupaikkakunnalla tiedetään tarkkaan missä kukakin kulkee, ja innokkaasti arvaillaan miksi.

Katariinann tarina on haikean todellinen. Nuoren tytön sydäntä polttavat kokemukset ja hyljätyksi tulemisen tunteet hiillostavat koko iän. Juhanin puhumattomuus ja Ilonan ylenkatse avaavat hyvin niitä syitä, jotka ajavat Katariinan suuriin tunteisiin ja tyhjyyden karkottavaan haavemaailmaan.

Kirja antaa varmasti eniten niille, joiden henkilöhistoriaan kuuluu voimakas uskonnollinen lataus. Hyvällä tavalla se jättää tuomitsematta oikean ja väärän ja tyytyy kuvaamaan ihmisten valintoja heidän kokemusperästään käsin. Kutkuttavalla tavalla se avaa taustoja hiljalleen, väläyksen omaisesti ovea raottamalla ja antaa lukijan ajatusten kehittyä vastaanottamaan kokonaisuuden hitaasti ja ymmärtävästi. Lempä lukukokemus.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Ruskan värittämää syksyä Vantaalla

Juustojen ja viinien ilta Vantaan maatalousmuseolla osui sään puolesta nappiin. Ihana miljöö, jonne matka kiemurteli kumpuilevien maisemien ja viihtyisien asutusalueitten läpi.
 
Vantaa on aivan liian lähellä jotta siellä olisi koskaan tullut pyörittyä, mutta onpa nyt on tiedossa taas uusi kesäinen vissiittikohde jossa voi käväistä vaikka piknikillä.
 
 

 



 

















Saavuin museolle bussilla niin aikaisin, että ehdin tehdä kävelylenkin Tuulikanteleen ja Tuuliviirin taloryppäitten välissä ja pällistellä kaikkialla hehkuvia värejä! Kaunista. Kyllä sielu on levännyt ja silmät nauttineet täysmittaisesti ruskan riemusta. Työn teostakaan ei tahdo mitään tulla kun katse lepäilisi mielellään vain ikkunasta avautuvassa näkymässä.

Kevään kukkaloisto turvattu

Viikonloppuna sain lahjaksi kymmenittäin pinkkejä Upstar-tulppaanin sipuleita. Saa nähdä kostautuuko laiskottelu, kun en heti niitä maahan laittanut, sillä viikon loppupuolelle on luvattu jo tosi kylmää ja räntää. Perinteisesti kyllä meneekin niin, että kukkasipuleita istuttelen kylmään ja kovaan maahan sormenpäät kirvellen, enkä ikinä kai muuta opi.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Lohja, rantojen kaupunki


Otimme lyhykäisen irtioton arjesta ja vietimme viikonloppua Lohjalla. Lohja, kuten Heinolakin on niitä tyypillisiä kaupunkeja, joiden ohi, yli ja sivuitse ajetaan usein kun liikutaan länteen päin. Niinpä päätimme kerrankin pysähtyä.

Mahtava paikka. En minä ollut ajatellut, että Lohjalla on rantaviivaa vaikka muille jakaa. Ensimmäisen yön vietimme Haikarin niemellä, jonne saavuimme pilkkopimeässä perjantai-iltana saunan jälkeen. Tunnin ajomatka sujui tyhjillä teillä ja perille osattiin kätevästi navigaattoria käytellen. Yö oli rauhallinen. Suomi sulkeutuu elokuun lopussa, joten vain harvoja lenkkeilijöitä oli iltamyöhällä liikenteessä, eikä aamusellakaan väkeä vaivaksi asti parkkipaikalle tupannut.

Aamulenkin suoritimme värikkäästä ruskasta nauttien Liessaaren luontopolulla, jonka varrella osuimme myös louhokselta näyttävän ammottavan aukon reunamille.



Tytyrin kaivosmuseo oli kiinni, (niin kuin Suomessa kaikki lokakuussa tuppaa olemaan), joten katselimme tätä monttua haltioituneena "omana tytyrinämme".

Eikä kaupungin keskustastakaan mitään puuttunut. Oli uusia ja vanhoja asuma-alueita. Kauniita taloja ja viihtyisiä pihoja. Ihanan ravintolankin löysimme. Käykää hyvät ihmiset nauttimassa kreikkalaisesta tunnelmasta, kielen soljuvasta virrasta, tuoksuista ja maukkaista mauista El Greco ravintolassa! Söimme siellä lohjalaista lammasta kreikkalaiseen tapaan haudutettuna (Arni el greco). Voin suositella lämpimästi, sekä talon punaviiniä myös.

Kävelimme pikkukaupunkia päästä päähän. Pyhän Laurin kirkko pihoineen ja hautausmaineen oli syysväreissä todella kaunis. Lohjan museopihassa pääsi kotiseutumuseoiden tunnelmaan ja silmä tavoitti keskustassa myös komean, uutukaisen ja oman kotikaupunkini kirjastolle lähestulkoon pärjäävän kirjastorakennuksen. Kauppoja oli sekä suuren suuri linja-autoasema. Mukava paikka. Kesäkaupunkina testattavan arvoinen, keskustan uimarantaan on vilkkaimmalta liikekadultakin vain muutaman sadan metrin matka! Voi että passaa siellä vesillä lutrailla...

Taas se nähtiin, että aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs. Kauniita paikkoja löytyy aivan kulmilta. Ja monethan käyvät Lohjalta Helsingissä töissäkin. Kyllä kannatti poiketa - asuntoautoilun ihanuutta parhaimmillaan.

torstai 3. lokakuuta 2013

Kirjallinen kurkistus yliopistoelämään ja tutkijan kammareihin

Tulin taannoin poimineeksi korvan taakse tiedon Juhani Vahtolan juhlakirjasta Historian selkosilla seuraamaltani Tuulesta temmattua -blogilta. Ajattelin, että sepä saattaisi olla mielenkiintoinen ja erilainen luettava. Niin se onkin. Oikein mielissäni olen lueskellut tarinoita Vahtolan yliopistouran alkutaipaleelta sekä pohjoisen Suomen historiasta monelta eri kantilta katsottuna.

Tähän mennessä olen lukenut varhaiseen historiaan ja sodan aikaan pohjautuvat kirjoitelmat, mutta varsin innostuneena olen ne lukenut, miten sitten lie sujuukaan tuo taloushistorian osuus. Tähän asti luettu on ollut mukavaa ja mielenkiintoista tekstiä, ei ollenkaan kuivakkaa tai vaikeaselkoista, niin kuin tutkijan kammarista saattaisi äkikseltään kuvitella syntyvän.

Erittäin mielenkiintoinen on vaikkapa Pentti Koivusen laatima muinaisen Oulun sisäsataman kaivauksista kertova juttu, josta valkenee niin kaivaustyön kulku, kuin myös se työsarka, joka käynnistyy mahdollisten löytöjen putkahtaessa pintaan.

Kiinnostavia ovat olleet myös sota-ajan kuvat, mm. Turo Mannisen kirjoittama Yrjö Mäkelinin perheen elämää, on koskettava kuvaus sodan temmellyksen jalkoihin jääneen perheen kohtalosta. Taistelujen tuoksinassa koko perhe joutuu kokemaan vankeutta ja vihaa. Vain pienimmät lapset saavat suojan naapureiden hoivista. Koskettavia ovat etenkin välähdykset vankilassa viruvien tyttären ja isän sekä isän ja äidin välisestä kirjeenvaihdosta, josta löytyy mm. hirtehinen lausahdus "älä sinä akka sure, luudan päältä ei pudota korkealta".

Tahdonvoima eli näin meitä viedään

Täysin toisenlainen tutkijan ja yliopistomiehen maailma avautuu Frank Martelan kirjasta Tahdonvoiman käyttöopas. Sivuilleen tempaava ja hauskasti kirjoitettu, käytännön oivalluksia ja esimerkkejä pursuva kirja kuvailee ihmismielen häilyväisyyttä ja taipuvaisuutta mukavuuden haluun. Kirja antaa myös 20 ohjetta, joilla tahdonvoimaa voi lujittaa ja valjastaa omaksi eduksi ja hyvinvoinnin työkaluksi.

Mielestäni kirjassa on erinomainen esimerkki manipulaation voimasta: Kun verrataan kaupan kassalla jaettavia etukuponkeja, joissa pitää kerätä kahdeksan ostosleimaa, ja joilla tietysti pyritään saamaan asiakas sitoutumaan ketjun asiakkaaksi,osoittautuu tehokkaammaksi kortti, jossa pitääkin muka kerätä kymmenen leimaa, mutta joista kaksi on jo etukäteen kupongille merkitty!
Tutkimusten mukaan tämmöinen etukuponki sitouttaa pienen ihmisen tehokkaammin keräämäään loput kahdeksan leimaa, koska asia on pantu jo alulle ja tarvitaan enää vain vähän ponnisteluja tavoitteen saavuttamiseksi. Eihän jo ansaittuja leimoja toki voi hukkaan heittää!

Suosittelen kirjan lukemista. Siinä on loistavia ideoita ja aivan arkisia oivalluksia auki kirjoitettuna raikkaalla tavalla. Kirjan tehosta en puhu mitään, eikä siinä mitään lupaillakaan, vaan annetaan vastuu tahtonsa voimasta lukijalle.
Minä edelleen etsin hukkaan joutunutta niskakuntoilijan tahtoani, mutta salmiakkihimon olen sentään kirjan luettuani kyennyt selättämään jo muutaman päivän ajan!