Kukkaisa koronakesä!

Lämmöstä ja ylenpalttisesta kukinnasta, ja tuoksuista, on tänä kummana koronakeväänä ja -kesänä saanut nauttia.

Kevään jo käännyttyä hellekesäksi, jatkuu pihalla kukkasten ilotulitus edelleen. Vaikka tulppaaneista viimeisinkin on jo hiipunut, on uusia väriläiskiä jo näkösällä. 

Olemattoman talven jälkeen nousee maasta terhakoita taimia, ja kärhöistäkin muutamia, jotka viime kesän piilottelivat. Akileija ei tänä vuonna näytä viihtyvän ja Endless Summer -hortensia on menehtynyt liikaan märkyyteen. 

Juuri nyt kukkivat vielä jokuset alppiruusun röyhelöt, idän unikot, juhannusruusu, kurtturuusu ja koiran ruusu. Monet kurjenpolvet aloittelevat, vaikka metsäkurjenpolven vuoro jo meni. 

Aitapensaskin, etelän heisiangervo, on kukassa sekä koivuangervo. Keijuangervo sen sijaan vasta nuppujaan virittelee. 

Väreissä hehkuvat myös punapäivänkakkara, tähtiputki ja muurikello. Hortensian vaaleanpunainen pallo odottelee ruukussa kaveria avautuvaksi.

Kaunokuusaman kukkaset ovat jo ohi, samoin tuoksuköynnöskuusaman, mutta kellokuusama jatkaa sujuvasti vuorollaan. 

Ja mustaseljan kukkaröyhyjen  tuoksu huumaa ja täyttää koko takapihan.

Ihanaa on @kurjenpolvipihalla_

Kirja, joka sai miettimään

Eero Huovisen kirja Äitiä ikävä nosti pintaan monenlaisia mietteitä. Kirja kertoo varhain pois nukkuneen äidin kaipuusta. Lapsen tuntemuksista, kun äiti vain katoaa elämästä ja muistotkin ajan mittaan haalistuvat. "Kun ei muistella, ei myöskään muisteta," toteaa kirjoittaja ja pohtii syitä lukittuneiden tunteiden taustalla, ja ainaista äidin kaipuutaan, tyhjää paikkaa sydänalassa. 

Kirjan sivuilta avautuu myös lämminhenkinen kuvaus Helsingin kaduilta 1950 luvun tunnelmissa. On leppoisaa lukea ajasta, johon ei enää ole paluuta. Tyttö- ja poikakouluista, vanhan ajan seurusteluista ja vapaa-ajan viettotavoista etiketteineen. Ajasta, jolloin omat vanhempani elivät nuoruuttaan. 

Ihanaa on myös ajatella, että kirja on kirjoitettu Roomassa, kauniin Villa Lanten kirjailijakellarissa. Siellä päivät kirjoittaen ja illalla rouvan kanssa kulttuurista ja nähtävyyksistä nauttien. Rooma myös siksi, että sen kaduilla Eeron äiti ja isä nuorena parina viettivät iloisia hetkiä, kirjan kansikuvakin siitä todistaa. 

Kauniisti kirjoitettu, sydämellinen kirja, jonka lukemisesta on helppo nauttia. Minulle, siionin virsien myötä kasvaneelle, tarinassa on paljon tuttuakin. Kuvaavaa on myös lapsen hämmennys, kun äidin sanotaan nukkuvan, toisaalta olevan haudassa ja toisaalta menneen taivaaseen. Missä äiti siis on? 

Kirjassa on paljon psykologista pohdiskelua. Isän työhön pakenemisen ymmärrystä nyt vanhana, 75-vuotiaan kokemuksella ajateltuna. 

Mieleen nousi tietenkin myös oma äitisuhde ja oma äitiys. Miten olen onnistunut, olenko ymmärtänyt ja osannut toimia äitinä oikein. Tai osaako kukaan. Jo psykologian tunneilta tuttua on äiti-lapsi suhteen tärkeys ja isän tärkeä rooli ulkomaailman edustajana, ensimmäisenä tuon suhteen haastajana ja maailmaan koulijana. 

Entäpä nykyinen elämä, erilaiset perheroolit ja sukupuolien kaventuneet erot? Siinäpä miettimistä äitiyden kannalta ja muutenkin.

Pikku-Eerolle jäi äitiä ikävä. Kirjaa kirjoittaessaan Eero kuitenkin pääsi vanhojen kirjeiden ja kirjoitusten avulla edes jollakin tavalla hänen olemustaan lähemmäs ja muistista nousi kauan sitten unohdettuja asioita. Lauhkean lempeä kirja, joka vei ainakin minut mietteiden maailmaan.