maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kukoistava puu ja kehitysavun suoma juurihoito


James Tooleyn kirja Kukoistava puu, kuinka maailman köyhimmät ihmiset kouluttavat itseään, on poikkeuksellinen. Vaikka teos on eräänlainen raportti koulutustutkimuksesta, lukee kirjan kuitenkin ahmien.

Kirja sekä ihastutti, että vihastutti ja taatusti avarsi katsetta ja laajensi maailmankuvaa. Ja saman sai kokea Tooleykin kohdallaan, kun ryhtyi tutkimaan maailman köyhimpien ihmisten koulutusoloja tänä päivänä ja kautta vuosisatojen.

Taas kertaalleen saattoi todeta, että korkealla koulutuksella ei välttämättä ole mitään tekemistä sivistyksen kanssa. Ahdistavalle tuntuivat tiedot siitä, kuinka kirjassa käsiteltyjen kehittyvien maiden valtion kouluissa opetuksen taso saattoi olla alhaisemmalla tasolla kuin köyhäinkouluissa tarjottu opetus. Tämä johtui pääasiallisesti opetusorganisaation sitoutumattomuudesta työhön sekä siitä, että kehitysavun turvin maihin on yritetty sellaisenaan ajaa länsimaista koulumallia, joka monelta kantilta katsottuna näyttää Tooleyn mukaan olevan sopimaton näiden vanhojen kulttuureiden omaksuttavaksi. Länsimainen malli, jossa automaattisesti luotetaan, että homma toimii, kun osaavat ihmiset on pantu asialle, ei alkuunkaan menestynyt noissa oloissa. Vai mitä olisi ymmärrettävä koulusta lintsaavista opettajista, saatikka siitä, että opettajat vaikkapa nukkuivat oppituntien aikana.

Tooley on tehnyt laajan tutkimuksen, joka kattaa maailman köyhien asunalueita Kiinassa, Intiassa ja Afrikassa. Kaikissa noissa hän on tutkimuksillaan osoittanut olleen kukoistavaa koulutustoimintaa jo ennen kehitysavulla tuotettua koulumallia. Esimerkiksi Intiassa on toiminut yksityisin varoin ylläpidetty koulujärjestelmä jo hyvin paljon ennen Britti-imperiumin saapumista maahan. Ja vaikka historia on yrittänyt antaa Intian koululaitoksesta kiitoksen Britanniasta saapuneille opeille, pystyy Tooley osoittamaan, että itse asiassa vanhassa Intiassa käytettyjä opetusmetodeja on aikoinaan viety Britanniaan. Näihin on kuulunut mm. malli, jossa edistyneemmät lapset ovat opettaneet nuorempiaan ja hitaammin oppivia. Näin lapset ovat oppineet alkeisopetusta toisiltaan ja metodi on ollut oikein hyvin lapsia motivoiva ja innostanut hyviin tuloksiin.

Länsimaisin "pakkokeinoin" ja myöhemmin kehitysavun turvin on sitten ryhdytty viemään valoa pussissa köyhien keskuuteen ja perustettu maahan koulujärjestelmä joka on hyvin kallis ylläpidettäväksi, ja jossa opetustyötä ei riittävästi valvota ja joka kaiken lisäksi epäonnistuu opetuksen tarjoamisessa kaikille ryhmille, mm. kaikkein köyhimmille.

Kirja on erittäin mielenkiintoisesti kirjoitettu ja sen sivuilta saa paljon tietoa eri maiden asuinoloista, historiasta ja kulttuurista. Se vie lukijan virkaintoisten viskaaleiden toimistoihin sekä sydämellisten koulujohtajien savimajoihin. Kirjan nimen Tooley on ottanut Gandhin puheesta, jossa Gandhi on verrannut Intian historian opetusjärjestelmää kukoistavaan puuhun, jonka britit kiskoivat omilla toimillaan maasta juurineen.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Musiikillinen luentoilta Espoossa


Sainpa aikaiseksi osallistua erilaiseen ja mielenkiintoiseen musiikilliseen luentotilaisuuteen Espoon tuomiokirkossa. Luentoa paikalle oli tullut pitämään Tommy Hellsten yhdessä Joel Hallikaisen kanssa. Ystävykset ovat koonneet koskettavan ja ajatuksia herättävän ohjelman, joka kulkee nimellä Ihminen tavattavissa.

Olen lukenut Hellstenin kirjoja ja innostuin lähtemään Espooseen kuuntelemaan miehen ajatuksia livenä. Hallikaisen uuden levyn tekstit nivoutuivat luennon teemoihin ja kumpikin puhui oman elämänsä taustoista ja vaikutuksista kiinnostavasti. Myös Hellstenin uusin kirja Ajantakaa antaa eväitä kiireisen maailman keskelle ja pyytää ihmisiä pysähtymään ja huomioimaan sekä lähimmäisen, mutta myös on itsensä - hiljentymisen ja sisäisen kuuntelemisen tarpeet. 

Onneksi sattui kohdalle aurinkoinen ja lämmin ilta, kotona olin luennon jälkeen vasta yhdentoista maissa. Junien vaihtelu ja odottelu pidensi matka-aikaa. Kuulas ilta upeine kuutamoineen oli kuitenkin katsomisen arvoinen.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Sataa, sataa ihanaa - lumienlähdetysloitsu

Eipä äkkiä uskoisi tuota, mutta kyllä nyt kuuntelen sadetta mielelläni. Eikä se pelkäksi kuunteluksikaan ole jäänyt, vaan kastunutkin olen, mutta enpä nurise yhtään.

Nyt ovat naapurin lumikellot jo paljastuneet hangen alta ja krookuksen violetit ja keltaiset nuputkin ovat jo havaittavissa. Jos viikonlopuksi luvattu aurinko näyttäytyy, avautuvat kukkaset varmasti täyteen loistoonsa.

Omalla pihallamme on vielä lunta joka paikassa, ainoastaan mansikkaruukku on sulanut esille räystästippukasan alta ja puutarhakeinun katto, ammottavine reikineen, on kuoriutunut näkyville. Pömpelipöön sysimustalla katolla on enää reilun kämmenen kokoinen valkoinen lumilaikku - on uskallettava uskoa, kevät on tullut.

Tämä aamu aukeni kauniissa auringonpaisteessa, mutta kotiin palatessa jo satoi taas. Lumet saavat kyytiä ja lätäköitä on pitkin tietä niin, ettei tiedä mihin jalkansa asettaisi kun aina ei kiertämäänkään pääse. Pitkästä aikaa kuulin myös oikean titityyn, joten tiaisetkin taitavat olla aidosti riemuissaan leudoista keleistä.

Tyttären kanssa tutkailimme mainoksista kesän uutta ihmettä, valkoista ananasmansikkaa - uskaltaisikohan kokeilla? Vielä maltan mieleni enkä mene kutittelemaan taimia lumien keskelle, mutta pian pääsen haistelemaan millainen kato on käynyt kasvustoissa.

Jo ennakolta suren kuolleita luumupuita, en usko, että kumpikaan niistä herää enää henkiin. Molemmat kuivattivat syksyllä lehtensä ja luumut jäivät kuivina rusinoina roikkumaan oksille. Mysteeriksi jäi mikä niihin iski.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kevät tulee - bussikuski hymyili!

Olen vissiinkin tullut maininneeksi, etteä pikkukaupunkimme sisäiselle linjalle on tullut jos monenmoista bussikuskia. Suomenkieli on heillä hallinnassa paremmin ja heikommin, mutta iloinen ja hymyilevä ilme on ollut jokaisella - kesäiseen aikaan... Mitä syvemmälle syksyyn ja talveen on päästy, sen synkemmäksi ja kireämmäksi ovat uusien vakikuskiemme ilmeet käyneet ja kaasujalka on alkanut painaa myös "hirvosmaiseen" malliin.

Edellä mainitusta olen aivan omassa yksityisessä ymmärryksessäni päätellyt, että kyllä tuo pitkään jatkuva pimeys ja kylmyys vetävät kuumemmankin veren hyhmään ja suun mutrulle aivan kuten kantaväestöllekin käy. Osuvasti oli sanottu jossain virtuaaliystävieni postauksissa, että on ihanaa nähdä vastaantulijan hymyilevän, ja todeta, että talvehtiminen vaihtuu pikkuhiljaa elämäksi.

Eilen tapahtui tuo ihme siis bussilinjallakin ja sain tavanomaiseen tervehdykseeni vastaukseksi mitä kauneimman iloisen hymynhäivän ja lähtiessäni vielä vinkkauksen "moi, moi".
Toivottavasti kevät tästä toden teolla alkaa, eikä enää heitä lisää lunta niskaan, niin kuin teki viime sunnuntaina etelästä palaamisemme kunniaksi. Eilisen päivän satoi silkkaa vettä, joka laittoi lumien sulamiseen vauhtia. Tänään ei sada, mutta lämpötila pysyttelee plussan puolella.

Mustarastas on valloittanut muotopuuksi leikatun pihakuusen "sarven" ja päivystää sieltä tarkalla katseella reviirille tunkeilijoita. Myös metsäkyyhkyset ovat palanneet ja närhipariskunta käy syömässä männyn juurella talipalloista pudonneita siemeniä. Täällä laaksossa, varjon puolella, ovat kaikki pihat vielä paksun lumikerroksen peitossa, edes naapurin lumikelloista ei vielä ole haisuakaan, mutta olen kuullut kerrottavan, että eteläisillä tonteilla, sokkelien vierustat jo työntävät krookuksia ja vuokkoja esiin.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Käväisy kesässä - äkkilähtö Kanarialle




Viikko lämpöisessä Puerto Ricossa hujahti niin kuin olisi varpaita altaaseen dipannut. Kesäistä oli - ja kukkivaa!

Paljon käveltiin pitkin rinteitä ja laaksoja, tuijoteltiin merelle ja uitiin. Rantaretket osuivat tuulisiin oloihin ja sen verran iski mukavuuden halu päälle, että uiminen jäi altaan varaan.

Saarikierroksella päästiin Maspalomaksen kautta Ingenioon Museo de Piedrasiin sekä Cruz de Tejedaan ja Terorin sievään kaupunkiin. Mahtavia maisemia ja kauniisti kukkivia leinikkirinteitä, sekä jättimäisiä "voikukkia", joiden rinnalla omamme ovat herttaisen kultaisia voipalloja vain. Selkeä sää ylänköosuudella suosi myös niin, että näimme Roque Nublon, tuon uljaan kivipaaden, joka näkyy monessa Gran Canaria -kortissa.

Lauttareissu Puerto de Moganiin tehtiin myös, ja fiilisteltiin reilun kymmenen vuoden takaisia muistoja. Hiukan niukempi kukinta siellä vallitsi tällä erää, kuivuutta ovat kärsineet jo parisen vuotta, mutta muuten oli vanha kanavakeskusta säilynyt ennallaan. Uudelle puolelle oli rakennettu mahtavan leveä, Tulppaanipuiden koristama kävelybulevardi.


 
Nyt on sitten taas yritetty sopeutua talvisiin oloihin. Haaveissa oli, että täällä olisi kevät edes hieman ehtinyt edetä, mutta vielä mitä! Lunta tuli vain lisää ja maisemat ovat puhtaan valkeat taas. Onneksi sentään aurinko paistoi.