tiistai 30. marraskuuta 2010

Ensi viikolla Egyptissä!

Tänään 'venalla' pelitti aika hyvin. Onneksi, sillä aamulla pakkanen oli kahdenkymmenen asteen pinnassa ja nenä jäätyi jo vajaan kilometrin kävelymatkalla seisakkeelta työpaikalle. Illallakin osuin aikataulullisesti sopiviin väliköihin ja pääsin lähes yhtäjaksoisesti kotiin saakka. Mukavaa vaihtelua viime päivien venyneisiin aikatauluihin.

Asemalaiturille näkyi kuinka tuuli puhalteli lännestä päin. Lämpövoimalan piipusta höyry taittui suorassa kulmassa kohti ratakiskoja, vaikka maan pinnalla tuulen vire ei kovin voimakkaalta tuntunutkaan. Vielä muutama päivä pitää palella; torstaiksi on tiemmä lupailtu lauhtuvaa, ja senkin puoleen, että perjantaina alkaa talviloma! Ensimmäistä kertaa matkaan Egyptiin ja siellä Hurghadaan.

En tiedä mistä johtuu, mutta tuppaan suhtautumaan Egyptiin matkakohteena aika epäluuloisesti. Mieleen hiipii vatsataudin uhkakuvia. Työkavereitten kertomukset, edullinen matkan hinta ja varma(?) lämpö veivät kuitenkin äänestysvoiton, olisin minä kyllä Kanariallekin lähtenyt. No, nyt mennään oppimaan uutta kulttuuria, tinkimään basaareissa ja snorklaamaan Punaisessa meressä... jospa minäkin uskaltautuisin.

Matkalukemiseksi otan ainakin rauhoittavan annoksen Binchyä (Hopeahäät), jota voin rannalla lueskella sillä aikaa kun miehet ovat uppeluksissa riutan reunalla kaloja jahtaamassa.

Parhaillaan lukemissani kirjoissa on aivan sattumalta yhteinen piirre: Sekä intialaisessa Valkoisessa tiikerissä, että kiinalaisessa The Garlic Ballads'issa vanha historiallinen, kenties vuosisadat samoja kaavoja noudattanut, arjen kuva rikkoutuu yht'äkkiä moderneilla, tämän ajan kuvajaisilla. Kiinalaisella pellolla ahkeroiva, sirpillä riisiä leikkaava Jinju kuuntelee korvalappustereoita joiden patteri on kulahtanut ja musiikki 'vouvaa' korvissa. Intialaisen autonkuljettaja Balramin isäntä Ashok kuuntelee autossa mielellään Stingiä ja Eminemiä. Epätodellisen tuntuisia mielikuvia kun juuri on tekstin mukana tuudittautunut menneen maailman tunnelmiin ja tuleekin tempaistuksi nykypäivään.

Kenties lomaviikko tuo mukanaan samankaltaisia epätodellisia näkymiä ja tunnelmia.

torstai 25. marraskuuta 2010

Venaan rauhassa - taas

Tänä päivänä tuli luksuksen loppu.
Aamuliikenne sujui kyllä mukavasti kun myöhästyneellä linjuriautolla ehti myöhästyneeseen R-junaan, mutta ilta olikin sitten oma lukunsa.
Ei tullut junaa ei, mutta kylmä tuli. Tikkurilassa tuli vilun liksäksi myös nälkä ja pissihätä, vaan ei junaa. Ei näkynyt, ei kuulunut.

Kun ensimmäisen odottelun jälkeen sain nousta lämpimään I-junaan ja lueskella mukavasti 'pehmoisella luksuspenkilläni', kuten vähän aikaa sitten ehdin kehua retostella, oli seuraavan etapin pysäkillä todella kylmä. Mukavasti lämmenneet jäsenet alkoivat nopeasti hytistä pakkasessa, varpaat jäähtyä ja mieli muuttua nurisevaksi.

Juuri kun painetta oli korvien välissä sopivasti, jotta olisi saattanut vieressä tramppaavalle kaverille pihahtaa, että kyllä ne kaikenmaailman Intercityjä kuuluttelevat, mutta eivätpä kerro sen halaistua sanaa lähiliikenteestä, alkoi radan päässä näkyä valoa. Mieliala siitä heti piristyi ja kalisevat hampaat pusertuivat yhteen; vain pieni hetki enää, sitten pääsee sisälle. Vaan ei, viereiselle raiteelle meni se juna, ja seuraava ja sitä seuraava. Voi tikkerperi!

Paikallaan hyppelyt, jalalta toiselle loikkimiset ja käsiin puhaltelut koettua saapui vihdoin tuo kaivattu K. Liikkeellekin se pääsi, kunnes seisahtui Koivukylässä. Joku kumma karma tuossa Koivukylässä täytyy olla, kun sen autio seisake tuli liiankin tutuksi jo viime talvena, siinä kohdassa junan ovet aina lakkaavat toimimasta. Tällä kertaa oli hauskuuttakin matkassa, kun veturinkuljettajan ja konduktöörin jutustelu kuului koko yleisölle. "Onko konnari kuulolla? Arvaapa mitä, nyt ei sulkeudu ovet ja valot meni. Olen yrittänyt kuuluttaa, mutta ei tämä mitään toimi." Konduktöörityttö siihen, että kyllä tänne hyvin kuuluu. Ja 'venalaisten' työoloja hyvin kuvaava kuljettajan kysymys: "No, ei sua kukaan vielä tappaa ole uhannut?"

Perille päästiin kitkutellen kun kaiuttimista kuului "No nyt sitten on lisäksi tämä jarruvika, yritetään kuitenkin pikkuhiljaa perille, katsotaan tarkemmin siellä." Huh, helpotus - meille kyytiläisille ainakin.

Vielä pikainen ryntäys kauppaan, kupla otsassa, ja sitten - odottelua bussipysäkillä. No siinä tuli sentään muutamat 'Holat' vaihdettua entisen espanjankurssilla olleen kaverin kanssa. Ei olla vuosiin nähtykään. Mukava oli jutustella - vaikkakin ihan suomeksi.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Marraskuun retki ohi suun


Talvi ja pakkasta koko viikonlopun ajan. Suunniteltu syksyn viimeinen asuntoautoretki meni siis ohi. Römpötissä ei talvirenkaita ole, joten pakkaskeliin ei ole mitään asiaa. Isäntä nimitteli hannariksi, kun heti peräydyin retkestä kun vähän lunta tuprutti. Höh, suuret tiet ovat kyllä sulana, mutta enhän minä moottoritien vieressä viikonloppua halua viettää. Varsinkaan romanttista, kahdenkeskeistä...

Viime vuonna näihin aikoihin retkeilimme Kotkaan, tutustuimme Sapokan vesipuiston öisiin valoihin ja Katariinan meripuiston meditaatioreittiin ja Maretariumiin, puhumattakaan Redutin yrttipuutarhasta, josta sai silloin vielä hyvin siemeniä kerätyksi. Maassa oli tuolloin vain riitettä, lumesta ei juuri tietoakaan.

Romanttisesta autoretkestä ei siis tullut mitään, joten olen siivonnut, viikannut pyykkiä ja tehnyt ruokaa ja siinä sivussa palautellut mieleen kaunista ja soljuvaa espanjan kieltä. Musiikki ja -videot ovat osoittautuneet oivallisiksi kielikursseiksi (etenkin jos lyriikat löytyvät). Siinä saapi tehdä tempun jos toisenkin, että onnistuu äkkäämään oikean aikamuodon, verbin perusmuodon tai siitä juonnetun preteritin jne. Sitä ennen on yleensä jo onnistunut apinoimaan laulun ulkomuistiin, vaikkei sanoja vielä ymmärräkään.
Carlos Baute ja Chayanne kuuluvat siihen kerhoon jota kuuntelen kun Juanes on tullut rallateltua liian tutuksi.

torstai 18. marraskuuta 2010

Onkohan tämä nyt pysyvää?


Lunta tulvillaan on puiston raitti tää, se ehkä maahan jää tai sitten häviää...

Vielä eilen ei saattanut arvata, että aamuherätys toisi mukanaan valkoiset kinokset ja taivaalta tuiskuavan pyryn. 'Vena' pysytteli vielä aamulla sinnikkäästi kelissä mukana, vain pientä viivästystä, ja meikäläinenkin nousi nopsaan kulkupeliin. Tikkurilassa sitten jo myöhästyttiin vaihdosta. Illalla tilanne olikin jo toinen, minua onni silti suosi ja pääsin kotiin suhteellisen joutuisasti.

"Maalaislinjamme" bussikuski oli herttainen ja kysyi meiltä kahdelta asemalla kyytiin nousseelta, että onkos kiirus vai odotellaanko vielä yksi juna? No aikamme sitä junan tuloa vuoteltiin, vaan eipä näkynyt.

Jonkinmoinen aura oli ilmeisesti kaupungin varikolta löytynyt tien pintaa kuokkimaan, sillä kyyti oli helisevän ryskyväistä, vaan linjuriauto on ilmeisesti hyvin yhteen pultattu, kun tien päälle ei jääty, vaan kotipysäkki saavutettiin hampaat suussa loukkua lyöden. Ulos hyppäsin puolimetriseen ja märkään lumivalliin ja näin, että tien pinta oli kuin juustohöylällä vedetty kermajuuston pinta, kuoppainen ja möykkyinen - toivottavasti yöksi ei tule pakkasta, muuten on aamulla pääkallokeli.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Leppoista - valitse julkinen liikenne

Aamulla, päivän eväshankintoja kaikessa rauhassa tehdessäni putkahti taas mieleen, miten työmatkani nykyisin sujuu mukavasti junassa lueskellen tai tutuiksi tulleitten matkaseuralaisten kanssa jutustellen. Parikymmentä vuotta aiemmin samantapainen matka bussilla, junalla ja ratikalla matkaten nosti poltteen kurkkuun ja toi ainaisen kiireen kantapäille. Muistan, miten ensimmäisen oman auton hankinta tuntui vapauttavalta; töihin sai lähteä oman aikataulun mukaan, eikä tarvinnut rynnätä kulkuneuvosta toiseen. Se oli nautinto.

Ikäkö lie, vai mikä, mutta nyt katselen junan ikkunasta pimeässä aamussa ketjuina loistavia autojen punaisia jarruvaloja helpottuneena. Ei tarvitse olla tuolla! Mikä vapaus, saan lueskella ja samalla matka etenee. Luksusta!

Junakirjanani on tällä erää Aravind Adigan Valkoinen tiikeri. Sen myötä vaellan taas kerran Intiaan. Tarina on vasta aluillaan, mutta tuo jo mieleen yhtäläisyyksiä Vikas Swarupin kirjaan Tyhjentävä vastaus.

"Kotikirjan" tarina sijoittuu myös Aasiaan, se on Amy Tanin Luutohtorin tytär. Kertomus on mainio kuvaus kahden naisen elämän kutoutumisesta yhteen. Se on väkevä kasvutarina, joka kuvaa itsenäistymisen tunnemyrskyjä, aikuistumisen ongelmia ja hiljalleen kasvavaa ymmärrystä vanhemmuudesta, omista vanhemmista ja päätösten syistä ja taustoista. Tanin tyyli on pehmeän lempeää ja muistuttaa jotenkin Sujata Masseyn reipasta ja kepeää kerrontaa.

Sairasloman aikaan tuli luettua enimmäkseen dekkareita. Ahmin Camillerin Montalbanoja: Viulun ääni ja Terrakottakoira, tutustuin ensi kertaa 'Montalbanon etsiväsuosikkiin', Carvalhoon, joka suorittaa tutkimuksiaan Barcelonan maisemissa, vaellellen pitkin poikin öistä Ramblaa. Katarina Hagenan Omenan siementen maku oli kaunokirjallinen teos, jonka tarina hurmasi, muttei koukuttanut yhtä rajusti kuin Joanne Harrisin mystisen maukkaat kudelmat.

Nyt löytyy pöydältä taas pitkästä aikaa myös Rex Stout'ia. Onnistuin löytämään vielä yhden jota en muista lukekeeni, nimeltä Löytölapsi. Lisäksi lukemistaan odottaa ihka uusi tuttavuus Mo Yan: The Garlic Ballads. Kirjan takakannessa on mm. Amy Tanin kirjoittama muutaman rivin pituinen arvostelu. On mielenkiintoista nähdä löydänkö tarinasta samoja piirteitä.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Valkea aine tuli ja meni, uutta odotellaan

Tässä syntyy taitava Sumie piirros (näiden katseluun hurahtaa):



Talvi tekee tuloaan. Eilen oli jo lunta maassa ja ikkunasta katsoen piha näytti kauniin valkoiselta hämyisessä katulampun loisteessa. Aamulla kauneus oli sulanut loskaiseksi, märäksi niljaksi, joka peitti tien pinnan koko matkalla bussipysäkille. Helsingin päässä jalkakäytävät olivat sulat ja aika kuivatkin ja pääsin perille kuivin jaloin.

Käsi toimii, kaula kääntyy ja säryt pysyvät kurissa 'nappikuurilla' jota kestää jouluun saakka, mikäli kaikki menee suunnitellusti. Kummallista, että työhön sujahtaa sisään niin sukkelasti, että tuntuu jo, kuin en olisi poissa ollutkaan.
Illat sen sijaan hujahtavat uskomattoman nopeasti. Ruokaa ja nukkumaan, paljon muuta ei ehdi.

Olen nyt sitten virallisesti Juustopöydän jäsen. Ensimmäinen jäsenkirje saapui postitse tänään ja vielä on mahdollisuus ehtiä vuoden viimeiseen jäsenrientoon. Ensi vuoden toimintasuunnitelmakin näytti mielenkiintoiselta. Kaikkeen sitä voi päätyä, jäsenhakemuksen täytin Juustonäyttelyssä.

Talven läheisyys näkyy jo junaliikenteessä. Minulla on nyt neljä matkapäivää takana ja niistä kolmena on jo ollut myöhästelyjä; ovirikkoja, vaihdeongelmia ja muuta. Mielenkiinnolla mennään siis kohti uusia lumikelejä.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Vauhdikkaan viikonlopun jälkitunnelmissa

olen nukkunut pitkään ja aloitellut päivää leppoisasti lehtiä ja blogeja lueskellen ja pitkästä aamuteestä nauttien. Vielä tällä viikolla on ohjelmassa rangan venyttelyä ja herkistelyä; josko jo pääsisin "kustannuspaikalle" ensi viikolla.

Viime perjantaina tuli kierreltyä Kirjamessuilla sekä Viini, ruoka ja hyvä elämä kojujen väliköissä. Sieltä tarttui mukaan mm. ranskalaista saksanpähkinähilloa sekä tryffeli- ja chiliöljyä. Saapi nähdä saanko tehtyä tulevista pasta-annoksista yhtä makoisia kuin Bagnoreggion reissulla. Siellä oli käytössäni piskuinen tryffeliöljypullo, jossa lillui arvatenkin (toivottavasti) ohuen ohut tryffelin siivu. Ikinä sen jälkeen ei pitkä- sen paremmin kuin pätkäpastakaan ole maistunut yhtä muhevalta, vaikka kuinka olen sitä ensin puolikovaksi keittänyt ja sen jälkeen pannulla öljyssä "paistanut" laziolaisen ohjeen mukaan ja erilaisia mausteöljyjä kokeillen.

Saksanpähkinähillo on minulle täysin uusi tuttavuus. Testasinkin sitä nyt aamulla juustoisen paahtoleivän kera ja hyvin pelitti!

Kirjamessujen puolelta ei käteen jäänyt mitään. En osannut tehdä ostopäätöstä, vaikka eri kustantamojen kojut pullottivat pokkareita ja kovakantisia. Löysin useitakin 'luentalistalla' olevia, mutta en sitten kuitenkaan jaksanut kunnolla käydä kimppuun. Ehkä intoa lannisti myös jo valmiiksi haalittu paksu kirjapino kotipöydän kulmalla...

Varsinainen viikonloppu meni serkkutyttöjen järjestämillä yhteissynttäreillä, jotka he pitivät omille iäkkäille vanhemmilleen kaikkien pitämättömien kemujen yhteissummana. Totisesti tarjoilu oli sen mukainen. Alkupalaa ja pääruokaa ja sen seitsemän kakkua ja muuta herkullista leivonnaista. Ihanaa, maukasta, maistuvaa - ja täyttävää.

Oli todella mukavaa nähdä pitkästä aikaa sukulaisia niin sankoin joukoin ja samalla kertaa. Nyt olen taas paremmin kartalla serkkujen ja etenkin pikkuserkkujen suhteen. Laajassa suvussa tapahtumia ja nuorisoa piisaa, eikä tarvitse pitkäksi aikaa jäädä katveeseen, kun jo huomaa, ettei tiedä kenestäkään mitään, eikä tunnista ketään.

Juhlapaikka Villa Hiidenmäki oli myös aivan ihana. Kahteen kauniisti sisustettuun taloon oli saatu mahtumaan uskomattoman monia viihtyisiä huoneita, parvia ja nukkumasopukoita sekä lisäksi saunat ja muut yhteiset tilat.

Pihakodan tunnelmassa yhteislaulu raikui ja vierastalon olohuoneessa turinatuokio jatkui nukkujien riesaksi aina aamuun asti. Lisäaikaa saatiin sopivasti, kun aamuneljältä käännettiin viisareita. Vaikka kellonviisareita käännettiin kesään päin, on todellisuus raa'asti toista luokkaa. Tänään kyllä näyttää vallitsevan kauniin syksyinen ja tyyni keli.