Syyspuuhia puutarhassa

Leutoa on, mutta viime syksyn ja 

olemattoman talven jälkeisen sipulikukkien kukinnan jälkeen uskaltauduin silti jo istutuspuuhiin.

Nyt olen taas kerran jemmannut maahan kymmenittäin tulppaaneita, krookuksia ja pikkuruisia kevätkukkasia; talven tähtiä ja posliinihyasintteja.

Harmikseni huomasin, että osa viime viikonlopun työstä oli jo mennyt parempiin suihin ja niinpä tähän sipulierään tuli ravistelua tuhdit marinadit savupaprika- ja chilipurkkia pyöräytellen. 

Odottavan aika on pitkä. Puoli vuotta vierähtää, ennen kuin paljastuu onko marinointi hyödyttänyt  ja jos on, niin uudet pippuroinnit saa tehdä rusakoiden varalta. Pippurin lisäksi aion keväällä koettaa myös koirankarvakarkotinta. Sen vinkin sain instagram-ystävän postauksesta. Omaa koiraa ei ole, mutta karvatilaus on jo tehty. 

Kukkaisa koronakesä!

Lämmöstä ja ylenpalttisesta kukinnasta, ja tuoksuista, on tänä kummana koronakeväänä ja -kesänä saanut nauttia.

Kevään jo käännyttyä hellekesäksi, jatkuu pihalla kukkasten ilotulitus edelleen. Vaikka tulppaaneista viimeisinkin on jo hiipunut, on uusia väriläiskiä jo näkösällä. 

Olemattoman talven jälkeen nousee maasta terhakoita taimia, ja kärhöistäkin muutamia, jotka viime kesän piilottelivat. Akileija ei tänä vuonna näytä viihtyvän ja Endless Summer -hortensia on menehtynyt liikaan märkyyteen. 

Juuri nyt kukkivat vielä jokuset alppiruusun röyhelöt, idän unikot, juhannusruusu, kurtturuusu ja koiran ruusu. Monet kurjenpolvet aloittelevat, vaikka metsäkurjenpolven vuoro jo meni. 

Aitapensaskin, etelän heisiangervo, on kukassa sekä koivuangervo. Keijuangervo sen sijaan vasta nuppujaan virittelee. 

Väreissä hehkuvat myös punapäivänkakkara, tähtiputki ja muurikello. Hortensian vaaleanpunainen pallo odottelee ruukussa kaveria avautuvaksi.

Kaunokuusaman kukkaset ovat jo ohi, samoin tuoksuköynnöskuusaman, mutta kellokuusama jatkaa sujuvasti vuorollaan. 

Ja mustaseljan kukkaröyhyjen  tuoksu huumaa ja täyttää koko takapihan.

Ihanaa on @kurjenpolvipihalla_

Salainen puutarha

Kurtturuusun ylistystä

Jaaha, minulla on nyt kai salainen puutarha, sillä täällä kasvaa se hirviöruusu, jota kurtuksi kutsutaan.

Tuo vierailta mailta saapunut kauhistus valtaa moottoriteiden välit, Hangon hiekkarannat ja monet pientareet ja puistot. Toki istutettuna ja harkittuna myös monin paikoin. Sillä ei ole muuta niin sinnikästä ja kestävää.

Minulla on hirviöön romanttinen suhde. Se kasvoi tontilla jo ennen meitä. Minä sitä hoivasin ja siirtelin sokkelin perustusten alta suojaan ja sain aikaiseksi ensimmäisen kukkapenkin karulle rakennustyömaalle joka muuten oli pelkkää jakavaa maata, eli kiviröykkiötä sekä savipeltoa.

Kurtturuusu kukoisti, kasvoi korkeutta ja ilahdutti rehevällä vihreydellään ja tuoksuvilla kukillaan vuodesta toiseen.

Tuli muita kukkia, ja meni. Toiset viihtyivät muutaman kesänkin, mutta ruusu ei ole koskaan pettänyt ja jättänyt. Se tuo pihaan myös kimalaiset, mehiläiset ja perhoset.

Nyt on 'keisarilta' käsky käynyt, että kaikkien kurtturuusujen on lähdettävä kolmen vuoden sisällä hengiltä pantavaksi. Minä aion tutkailla tilannetta taka-alalta. Kunhan Helsingin kaupunki on viimeisenkin kurtun hävittänyt aamupolkuni varrelta, saatan minäkin harkita... mutta kipeää se tekee. Kuten kaikki luopuminen.

Toukokuu on kukkakuu

Taas kukkii kaikki samaan aikaan.

Huhtikuun hellejakso kypsytti puiden silmut ja kukkien nuput niin, että kun parin viileämmän päivän jälkeen lämpö taas hehkui, avautui lähes koko kukkarunsaus yhdellä kerralla.

Vappua vietettiin kirsikan kukkien lumossa ja siitä pitäen ovat monen väriset terälehdet värjänneet maisemaa kuin ilotulitteet taivasta. 

Yölliset kylmät pitkittivät ihanasti kirsikankukkapuiden loistoa, mutta viivyttivät maan lämpenemistä ja sipulikukkien puhkeamista varjoisella pihallani.

Nyt hehkuvat rusakoilta piiloon jääneet tulppaanit sekä myöhäisemmin aukeavat lajikkeet yhdessä narsissien, helmihyasinttien ja syreenien kanssa. Lammikolla leiskuvat rentukat keltaisissaan ja samaa keltaista toistavat vuohensilmien kakkaramaiset kukat syreenin juurella. Rehevää on ja kaunista.

Lammikolla ovat nuijapäät jo karanneet kudun pauloista ja viilettävät veden syvyyksissä. Manteritkin ovat löytyneet, olemme nähneet seitsemän yhdellä silmäyksellä.

Lavoihin kylvetyt salaatit ja herneet ovat itäneet ja uuteen kuplalavaan on laitettu retiisiä, porkkanaa, palsternakkaa, punajuurta ja sipulia.

Ruukuissa kasvavat timjami ja rosmariini huumaten hipaisijan tuoksullaan. Persilja, basilika ja ruohosipuli odottavat pöydän päätyaltaassa lautaselle napsaamista.

On vahva kesän tuntu, vaikka vasta edetään toukokuun viimeistä viikkoa kohti ja kelit ovat viilenneet. Sateet huutelevat ennätyksellistä siitepölymäärää kuusista ja männyistä niin, että keltaiset nauhat raidoittavat asvalttia. Haapa puhaltaa höytyviään tuuleen ja näyttää kuin pyryttäisi.

Dahurian alppiruusu on viikon kuluessa availlut kukkiaan ja erottuu pihan perältä fuksian punaisena röyhynä. Alppikärhö maalaa porttinsa siniseksi runsaalla kukkamerellään.

                                                      

Kauan kaivattu vihreys on valloittavaa. 

Puutarhafilosofiaa - Toinen luonto

Voi miten mainio puutarhakirja!

Michael Pollanin kirja yhdistää kaksi ihanuutta, filosofoinnin ja puutarhan. Toinen luonto, puutarhurin oppivuodet on teos joka hykerryttää ja pistää miettimään. Mikä on luonnollista, mikä ihmisen aikaansaannosta. Tarvitseeko luonto ihmistä... Ainakin se on selvää, että ihminen tarvitsee luontoa, mutta onko sitä? Jos on, niin missä ja minkälaista.

Minä pihapuutarhurina saatan juuri tänä keväänä samaistua ideaaliin vaalia luonnon monimuotoisuutta ja eläinten oikeuksia vain huomatakseni pian, että kyllä rusakkopaisti maistuisikin hyvältä.

Tänä keväänä näet on ensimmäistä kertaa käynyt niin, että kauniit tulppaanini on syöty. Jo olen niistä saanut liki kaksikymmentä vuotta nauttia, mutta silti. Mikä ihme sai jänön haukkaaman niitä nyt?

Pollanin kuvaus myyrien karkotussodasta käy mielessä. Samoin mietin mitä pitäisi tuumata peuraperheestä, joka majailee lähimetsässä...

Mielenkiintoista on lukea myös amerikkalaisesta puutarhakulttuurista. Mitä milloinkin on ihannoitu, mitä viljelty ja miten. Kirjassa on monenlaista pohdintaa kasvien jalostuksesta geenimuunteluun ja terveelliseen sekä vastuulliseen viljelyyn.

Ei tästä kirjasta pihasuunnittelun apuja saa, mutta mainion lukunautinnon ja korvien väliä avartavan kokemuksen kyllä.

Talvi, ja sata helmihyasintin sipulia!

Kääk! Eilen satoi ensilumi, jota ennustetaan pysyväksi.

En usko, tai en tahdo uskoa, sillä minun viimehetken sipulishoppailuni tuotti lähes sata uutta tulppaania 1 €/pss sekä yhden pussillisen helmihyasintin sipuleita, joita tuossa pussissa on 100 kappaletta! Ihana löytö, mutta vielä keittiön apupöydällä odottelemassa.

Tulppaanien kanssa ei hätiä mitiä, ne sain maahan kaivetuksi edellisten, myyrän tai oravan, tai minkä lie hotkimien tilalle, mutta nämä sintit! Lumen on ihan pakko sulaa ja plussakelejä tulla, että pääsen möyhimään maata.

Harvoin on pysyvä lumi näin aikaisin tullut, ja mikäli aikakirjoja on uskominen, harvoin on ensilumi yleensä tullut näin varhain. Uutisissa sanoivat, että edellisen kerran näin aikaisin saatiin lunta 14 vuotta sitten. Jotenkin oma muisti väittäisi, ettei siitä niin kauan ole, mutta niin se väittää paljon muutakin, mistä ei sovi kovin suureen ääneen käydä kiistelemään...

Epävakaata säätä, mutta vihreys voittaa

Viikonloput, ja osittain viikotkin, ovat nyt olleet sateisia, parhaillaan satelee kunnolla, eikä pihalle juuri tee mieli.

Keli on kuitenkin leuto ja lämmin, niin että oikein korvissa kuulee kuinka kasvit kurottelevat varsiaan yhä ylemmäs. Tässä ikkunan edessä on näkymä kaariportille, jonka seinämää pitkin humala huiskii pituutta niin että sen voi suorastaan havaita.

Humala näyttää tällä savikkopihalla viihtyvän, harmi vain, että Hartwallilla vieraillessani kuulin, ettei kotimaisen humalan laatu oikein riitä oluen virkistimeksi. Tiedä sitten, jos pikkuhiljaa laatu näilläkin leveyksillä paranee vastaamaan tarvetta. Humalaa on siellä kerrotun mukaisesti eri makuista ja vivahteiltaan useisiin tarkoituksiin sopivia. Mihin lie sopisi tämä meikäläinen?

Ilokseni olen pannut merkille, että gazebo-paviljongin, tai kotoisammin rautapömpelin, reunustalta nousee kuin nouseekin uutta villiviinin luikeroa. Kovasti saa pikkuruinen töitä tehdä, ennen kuin on päässyt lakikorkeuteen saakka.

Toinen juuresta maan pinnalle ehtinyt on viinikärhö jonka julistin jo kuolleeksi. Oikeassa olivat viisaat siis tälläkin kerralla. Ei pitäisi liian hätäisiä kuolemia uumoilla. Kolme vankkaa uutta kärhön poikaa nousee nyt pystypäin kohti taivaan lakea. Ne ovat onneksi nopeakasvuisia jos lämpöä riittää.

Akileijoista saa nyt vielä nauttia, mutta idän unikot ovat jo ohi kukkineet. Onneksi ehtivät parhaan kukintansa hehkuttaa ennen näitä rankkasateita. Nyt ovat terälehdet pitkin poikin maita ja mantuja ja muutama kukkanenkin retkottelee nurmikkoa pitkin liiskautuneena.

Kurjenpolvet vasta availevat nuppujaan ja punapäivänkakkaran, tänä vuonna harvalukuiset, kukkaset katselevat sadetaivasta suuret tähtisilmät ammollaan aurinkoa anellen. No, tulevalle viikolle on taas lupailtu aurinkoisia päiviä, kunhan on ensin saatu nämä viikonlopun sateet pois alta.
Harmittaa kaikkien kesälomille päässeitten koululaisten puolesta, kun säät vaihtuivat heti suvivirren soitua koleiksi ja sateisiksi.

Pionin kukkia odotellessa...

On aika laskea kuolleet

Nyt alkaa hahmottua talven kylmän kouran synkät aikaansaannokset. Hyvästejä saan jättää monelle ihanuudelle, kaunokaiselle ja luotetulle toverille.

Menehtyneiden joukkoon voinen kirjata suurta huolta ja ihastusta tuottaneen villiviinin, joka niin kauniisti kiipesi viheriöimään metallisen majani kaarevia seinustoja ja kiehkuraista kattoa. Samaan haudan lepoon hyvästelen kai myös viinikärhön suloiset kiehkurat omalaatuisine punavihreine terälehtineen. Niinpä ovat pihaltani poistuneet myös monet malvat sinipunervine kukkapilvineen, jotka viime kesänä uhkasivat ryöhätä alleen kaiken muun.

Onpa joukoista poistunut myös monen monta mansikkaa. Asia, jota en heti ensimmäiseksi olisi osannut ajatella, niin sinnikkäästi ne levisivät ja kasvoivat valloittaen koko tontin sinne tänne perennapenkin reunoja pitkin kiemurrellessaan.

Myös kellokuusama on hätää kärsimässä ja sinnittelee hämärän rajamailla tuottaen vihreitä lehtivöitä vain korkeimpiin ja uusimpiin oksiinsa. Ne rangat, joissa viime kesänä oli kukkasia pilvin pimein, ovat nyt kuivat ja hengettömät. Kirsikkapuu näyttää myös kuivattavan osan oksistaan, kukkia siihen tuli kokonaiset kahdeksan kappaletta, mutta ylen kaljulta näyttää nyt puuparka.

Heikosti hengissä näyttäisi olevan myös mummolan seinustan muistoa kantava suviruusu. Se kuitenkin elää ja hengittää, joten uusia varsia ja versoja ilmaantuu kyllä kesän mittaan. Paletunut on myös monta kurjenpolvea, mutta onneksi aina sinne tänne on jokin jäänyt. Niitä voin sitten jakaa ja lisäillä paikkoihin, joista ei enää kasvua nouse. Kova talvi on ollut. Sipulikukkasten hiipuessa ja vihreyden vallatessa pihaa, menee nyt jonkin aikaa, ennen kuin maasta työntyy esiin mitään kukkivaa. Niin kaukana tuntuvat juuristoista ponnistavat kasvuvoimat olevan.

Vakaasti hengissä sen sijaan ovat pyristelleet marjaomenapensas, joka kukkii parhaillaan. Kukkasia kantaa myös pihasyreeni sekä useat kivikkokukat. Tillipioni on jo ehtinyt omat kukkasensa karistaa, kun taas Sarah Bernhardt työntää omia nuppujaan esille viime kesää voimakkaampana. Ilokseni huomasin myös vaalean kulleron nousevan pintaan nuppuineen. Sen lehdet ovat kipeää saaneet ja läikälliset, mutta nuppuja on paljon.

Tuoksuköynnöskuusama on hengissä myös. Vaikka runko on kuiva ja kalju, on uutta versoa tullut sen verran, että jokunen kukkanen on tullut tuoksumaan seinustalle,

Alppiruusut Haaga ja Mikkeli ovat availemassa nuppujaan. Ei mikään hyvä kukkasaldo, mutta joitakin nyt kuitenkin.

Sää on lämmin, ei luvattua aurinkoa koko viikonloppuna, vasta huomenna maanantain myötä tulevat ne luvatut hellepäivät, mutta mukavan leppoisaa pilvistä ja kosteahkoa vihreää keliä. Hengähdystauko kasvellekin monen aurinkoisen ja paahteisen päivän jälkeen.

Kasvimaalla ovat itäneet salaatit ja nauris sekä retiisi. Sipulia ja pinaattia vielä odottelen, eikä porkkanastakaan näy vielä vilahdusta.

Terveisiä tumpulan puutarhasta!

kurjenpolvella_

Alkoi sataa aivan ennusteiden mukaan, tai oikeastaan vähän aikaisemmin, kuin oli luvattu.

On siis palattava sisälle pihapuuhista, kitkemisen ja pihalätäkön siivoamisen sekä kasvimaan kimpusta.

Vettä tuli ensin vain ripsuttelemalla, joten en heti malttanut lähteä karkuun, mutta nyt tuntuu hupparin selusta märältä kun tätä kirjoittelen. Sen verran ehti kastella ja lopulta satoikin aika ravakasti, vaikka vielä yritin jotain länttiä sinnikkäästi pöyhiä.

Siinä touhutessä mietiskelin, että missä vaiheessa tästä puutarhuroinnista oikein pääsi tulemaan näin mentaalista ja haihattelevaa. Ennen, silloin kun pihapuuhiin pääsin sinuiksi, oli sentään tähtäimessä - ja tuloksenakin - jotain hyödyllistä. Retiisejä, porkkanoita, sipuleita. No nytkin sentään löytyy kasvimaan kupeesta ruohosipuli, raparperi, lipstikka ja piparjuuri... Todettava kai on, että virtuaalihärpäkkeet ovat uutuutena astuneet mukaan harrastuksen piiriin voimakkaasti ja kuvia on mukava jakaa ja juttuja kirjoitella.

Parasta on kuitenkin vieläkin tämä keväinen rynnistys, joka saa mielen pirteäksi, selän kipeäksi ja kynnet katkeamaan.

Lammikossa kukkivat nyt juuri rentukat parhaimmassa kukassaan. Mahtavaa on niitä katsella, kun jännittämään jäin viime syksynä miten mahtavat talvesta selvitä. Kasvimaa pukkaa viime suvena kylvettyjä palsternakkoja. On niissä pieni juuri, näyttävät kasvavan jatkoa siihen, mihin viime syksynä jäivät... Mitä lie pitäisi niistä ajatella.

On minulla tulossa kahdenlaisia tomaatin taimia, härän sydäntä ja jotakin muuta, jota nyt juuri en muista. Siemenet ostin Annalasta, Hytötykasviyhdistyksen myyntipöydältä. On niitä jo jonkun verran itänyt, mihin sitten ne tungen on toinen juttu. On minulla myös pussukallinen muita syötäviä siemennettäviä, lehtikaalia, salaattia, jopa punajuurtakin! Yritystä on siis, mutta tumpulointiahan tämä on, ei siitä mihin pääse. Enemmän kiinnostavat kauniit kukkaset, perennapenkkien muoto ja polkujen kiemurtava linja. On muuten kirsikkapuussani, siinä varjomorellissa (happamet hillomarjat) kolme kukkaa! Saman verran taisi olla viime keväänä myös.

Jokohan sateeseen tuli tauko, että pääsisin viemään loput maasta kiskomani rönsyleinikit kompostiin, tai siihen kekoon, joka kompostin tointa hoitaa...

Repimisen riemu, kitkemisen kiivaus!

--
Sittenkin sain siitä kiinni! Olin jo huolissani erityisen vaativan kevään jälkeen, kun tuntui, ettei huvita, ettei intoa ole edes pihan siivoamiseen, kitkemiseen ja risujen raivaamiseen. Vaan tuli se sittenkin, energia ja riemu toimeen tarttumisesta, grillirisujen savusta, siistien kukkapenkkien esille raivaamisesta, kipeistä lihaksista ja voimattomista käsivarsista.

Kitkeminen, kyykkiminen ja nenä mullassa könyäminen on parhainta hikijumppaa ja mielen piristystä. Paljon tehokkaampaa kuin mikään salilla saatu rääkki tai kuminauhojen revittely.

Nyt on tulppaanipenkki raivattu juolavehnän piipoista... juuret tietysti siitä innostuvat vaan, mutta hetken verran on siistiä taas ja passaa kukkasten kukkia.

Konnanpoikanen sattui käteeni heinätukon kanssa. En osannut edes säikähtää tuota, Konnaparka taisi enemmän hämmentyä, pysyi paikoillaan kivettyneenä, vain silmistä huomasi, että elossa ollaan.

Melkein englantilaiset puutarhat

Sataa,sataa ropisee... on ollut tätä kesää kuvaava veisu, ja tänäänkin taas - sataa.

Vaan eipä tuota auta pihapuutarhurin kovasti valitella, kaikki kasvaa ja rehottaa. Vain hyötytarhan puolella on köyhää, sammal kasvaa nopeammin kuin porkkana ja salaatin uusi kylvö saavuttaa pian keväällä kylvetyn, märän maan pinnassa kytisevän kasvun.

Kukkia on, niitä ei kalseus ole haitannut, ainahan aurinkokin sentää on vilahdellut, niin kuin juuri nyt. Nyt on taas niin valoisan kaunista kun vesipisarat kimmeltävät nurmikon pinnassa ja kukkasten lehdillä. Vehreää ja kirvatonta. Nyt on todellakin nähty myös tällä pihalla se ihme, että kirvat ovat hyvin harvalukuiset, samoin kuin muut öttiäiset, jotka tapaavat nuppujani nakertaa. Tosin niin ovat myös perhoset ja leppäketut muutaman havainnon varassa.

Juhannusruusu saa kukkia ehjin, täydellisin kukkapalloin ja suviruusun nuput pikkuhiljaa vilauttavat pinkkiä sisustaan ehjinä ja maistamattomina.

Leuto talvi ja runsas vesi ovat tuoneet ilokseni myös ihastuttavan kauniin kellokuusaman kukinnan. Nyt se on juuri sellainen, kuin Muhevaisen kuvastoissa luvattiin...

Pikkuhiljaa alkavat myös ostokurjenpolvien kukat avautua, metsäkurjenpolvien pääkukinta meni jo.

Uusimpina tulokkaana penkissä loistavat nyt punapäivänkakkaran räiskyvän väriset kehät.

Vielä avautuu myös joitakin unikoita sinne tänne, mutta niidenkin aika alkaa jo olla lopuillaan. Sade on taas kerran niitä piessyt pitkin nurmikkoa, mutta vuosien saatossa runsastunut määrä jättää jo joitakin ihasteltavaksi.
Pionissa on neljä nuppua, pieniä ovat verrattuna niihin, joita sain nähdä Kumpulan puutarhassa. No minulla nämä ovat vasta ensimmäistä kesää ja paikkakin on varjoisan puoleinen. Liekö maakaan tarpeeksi ytyisää, en tiedä, kovin olen yrittänyt lannoitella.

Niin, että kaikenkaikkiaan kaunista ja mukavaa on. Aina sitä englantilaisia puutarhoja tulee seurattua ja ihailtua, samalla tasan tarkkaan tietäen, että sanonnan mukaan puutarhojen saarivaltiossa sataa aina.

Kesäpäivät tulivat sittenkin

Ikkunan takana sade pirskauttelee pisaroita pöydälle ja pihalammikko on ikkunasta katselun kannalta parhaimmillaan. Vesi läpsähtelee lammen pintaan ja nostaa ylös uuden pisaran, ääntä ei tänne saakka kuulu, mutta näkymä on runollinen.

Sataa mukavasti, kunnolla kastellen, mutta kuitenkin ripsutellen. Vaikka unikot juuri nyt kukkivat suurina tulenpunaisina pallukoina ja taipuvat veden painosta kohti maata, eivät ne kuitenkaan lätsähdä pitkin pintaa, vaan jaksavat pysytellä kiehkuraisen vartensa varassa.

Humalaköynnös on jo saavuttanut kaariportin lakikorkeuden. Nopeasti se kasvaa hotki itsensä korkealle ja alkaa pian muodostaa epätietoista ympyrää, koska ei halua matkata alaspäin. Minun toiveitani se ei kuuntele, ei taivu portin toista puolta vehreäksi verhoamaan, vaan tavoittelee taivaita.

Villiviini on vihdoin päässyt juonesta jyvälle ja vihertää nyt rautapaviljongin rungossa. Ei se rehevä vielä ole lainkaan, mutta värjää jo sentään ruskeaa rautaa vihannoilla lehtivöillään.

Kultaköynnöskuusama sen sijaan protestoi edelleen. Se kuivutti pois nekin lehden tyngät jotka jo olivat. Uusia ei näy ei kuulu, toive makaa nyt maasta nousevan uuden kasvun varassa. Juurakko ei ole kuollut, sen tiedän. Itsepäinen otus, saa nähdä kuinka kauan jaksaa osoittaa mieltään ja lymytä.

Eilen oli ihana, lähes helteinen päivä. Tarjolla olisi ollut Helsingissä jos jonkinlaista ruokafiestaa ja festivaalia, johin oli ollut ajatus mennä, mutta jäimmekin nauttimaan oman pihan suloisuudesta ja auringosta. Hyvä valinta. Sain myös paljon aikaiseksi, sillä vaikka helle ihana onkin, en kovin kauan jaksa paisteessa istua, kun jo on lähdettävä liikkeelle. Huomaamatta siinä tuli taas kuoputettua ja siistittyä sitä sun tätä nurkkaa. Mukavaa myös, että aina löytyy pientä pöyhittävää, vaikka mitään suurta ei jaksaisikaan.

Viime viikolla pääsin pyörähtämään Kumpulan siirtolapuutarhassa. Kaunis paikka! Sieltä minulla on lapsuusmuistoja Matti-sedän ja Fina-tädin mökiltä, mutta en minä sitä osannut paikallistaa. Portin muistin selkeästi kuitenkin ja laajan, suoran käytävän ja juhlakentän kummun. Mielikuvissani mökki oli vaalean sininen... Mukavia muistoja kuitenkin, vaikka kovin hataria ovat ja muistojen manttaalit laajat vaille viisivuotiaan silmissä.

Piha herää kevääseen

Nyt on kevät. Sen huomaa, kun samaan päivään mahtuvat kaikki säät. Vuoroin vettä, rakeita ja auringon iloista loistoa.

Kylmistä, pakkasen puolella käyneistä öistä huolimatta kukkaset ovat alkaneet nousta koloistaan. Narsissit ja tulppaanit nousevat tänä keväänä aika runsaslukuisina. Krookukset ja sinivuokot kukkivat ja terttuseljassa on hauskat viininpunaiset lehtiruusukkeet. Kohta niiden poimuista ilmestyvät limen vihreät kukkatertut ja silloin selja on kaunis.

Vielä eivät uuden paviljongin päälle viritellyt villiviinit osoita suurta innostusta kevätherätykseen, mutta kultaköynnöskuusamassapa on jo pienet vihreät lehdet. Sitä jännitän, miten ottavat vastaan uuden asumuksensa, kylmän rautaisen alustan.

Myös lammikko on nyt vihdoin sulanut jääpeitteestään. Aika kaljulta se vielä näyttää kevätmeiningeissään, ennen kuin rannan kasvillisuus alkaa vihertää. Jotakin pitäisi kehittää myös jyrkän reunan kohdalle, jossa musta allaskumi pilkistää esiin.

Kaikki pihassa näyttää talvehtineen hyvin. Myyrän koloja ei juurikaan näy, paitsi piparjuuren reunamilla, niin ja ne piparjuuret, ne ovat lähettäneet nuorukaisensa sankoin joukoin valtaamaan kasvimaan ryydeille pyhitettyä osiota.

Alppiruusuista olin katsovinani, että kukkia ei kovin paljon tänä keväänä nähdä. Mikkelissä on nuppuja jonkin verran, mutta Haagassa vain muutama. Atsalea on samanlainen kuin aina ennenkin. Viime syksynä ei muistaakseni nuppuja paleltunut, mutta saapi nähdä kuinka käy. Nähdäänkö ihastuttavaa pinkkiä väriloistoa vai ei.

Huhtikuu toi paviljongin ja ailahduksen lämpimistä päivistä

Pari viikkoa sitten siirryttiin kesäaikaan, ja kuin kellon kierron irvikuvana satoi seuraavana päivänä lunta-räntää taivaan täydeltä. Maa peittyi valkoiseen ja pihalta jo mukavasti vetäytynyt lumiraja ulottui taas nuolemaan seinän vierustoja.

Sateiset viime päivät ovat onneksi sulattaneet jo kaiken uuden, ja sitä edeltäneenkin, lumikerroksen pois. Nyt voi ilolla tarkastella sipulikukkien piippoja jotka kurottelevat ylös maan uumenista.

Toisena pääsiäispäivänä oli vihdoin lämmintä ja keväistä ja minun osaltani alkoivat pihatyöt. Sain kiskottua pois länsipäädyn tulppaanipenkistä kaikki syksyltä jäljelle jääneet heinän korret ja kuiviksi käpertyneet mirrinmintun varret. Mansikan lehdet pukkaavat jo uutta kasvustoa, nuo ihanat kevään ensimmäiset ja syksyn viimeiset vihreät.

Leikkasin myös kurtturuusut matalaksi. Keväthurjana klipsautin ne aika tavalla lyhyenlaisiksi, mutta kyllä varmasti taas nousevat korkeuksiinsa. Syksyisin en niitä raaski kurittaa, kun suloiset siemensyöjät, viherpeipot ja punarinnat, vierailevat ahkerasti katseltavina. 

Seljoissa on jo pikkuruiset lehdet ja kuusamissa hieman hiirenkorvia suuremmat höröt. Myös molemmat viime kesän hurahdukset, kartanoretkeltä hankitut pionit; tilli ja Sarah Bernhardt, väläyttävät maasta kirkkaanpunaisia kynsiään.

Ja paviljonki saapui.

Ai miten ihana se on! Raukkaparka näyttää tosin vielä aika tavalla hämmentyneeltä seistessään paljaalla nurmipaikalla, kaljuna ja valjuna hissutavan ympäristön keskellä. Mutta minä näen sen jo uusin silmin. Kohta sen seinillä kiertelevät köynnökset ja ympärillä kukkapenkeissä on väriloisto vertaansa vailla...(haavekuva).

Totta puhuen, jos pihasuunnitelmani olisi edes jotensakin johdonmukainen, olisin sijoittanut paviljonkini vesiaiheen viereen enkä kasvimaan laitaan.

Vaan kuten elämässä, niin myös pihan suunnittelussa suhdanteet heittelevät. Nyt minun pömpelini ovat päin vastoin ja vastoin päin, eli lystimaja altaan vieressä ja paviljonki pihan toisessa laidassa. Toisaalta nyt on ideoinnin paikka keksiä paviljongin ympäristöön jotain katseltavaa ja kaunista. Sonjan yrttitarha -esitelmän innostamana olen pyöreää potageria jo hahmotellut. 

Mikäpä olisi sen suloisempaa kuin nauttia kello viiden tee rosmariinin ja timjamin tuoksuisessa majassa, vehreän lehvästön katveesta, helteen huumaamaa aurinkoista maisemaa ihastellen.

Tulisi jo se kesä! 

Tarmon puuska tuli tarpeeseen - piha siistitty

Vihdoinkin viikonloppuna oli sellainen keli ja mieli, että sain lähes kaikki talvea alustavat pihan siistimiset tehdyksi. Kurtturuusujen osalta jäin taas arpomaan, että leikkaanko vaiko en. Tulevan viikonlopun osalle jää tuo päätös. Muuten on pensaat parturoitu ja pystyyn kuivaneet syysleimujen, liljojen ja malvojen varret siistitty ja kompostiin kiskottu.

Valtavina limaisina lonkeroina pitkin maata makailevat kurjenpolvien lehtirönsyt myös kuritin, leikkasin pois ja harvensin vähempiin. Kaikkea en ottanut pois, että jäisi edes jonkin verran pakkassuojaa maata vasten, jos vaikka käy niin, ettei lunta tulekaan ennen kuin pakkanen ennättää.

Todella suloiselta näyttää nyt pihalammikon pinta. Ilmat ovat olleet niin viileät, että vesi pysyy kirkkaana ja lehdetkin ovat jo puista karisseet, niin ettei uutta möhnää enää lammen pintaan sada.

Kaikki viime viikolla satanut räntä ja lumi on poissa, eikä kestänytkään maassa kuin yhden illan seudun, ja lämpötilat leppeät.

Juuri tänään ei vettä tullut, mutta useana päivänä on tihkuttanut ja sumua piisannut. Sen sijaan tänään, töihin saakka päästyäni, alkoi aurinko paistella ja todella kaunis aamupäivä saatiin kokea. Puolen päivän jälkeen valtasi taivaan taas tuttu marraskuinen harmaus.
Toivottavasti keli pysyy kirkkaana, sillä huomenna on edessä suuri päivä. Kaiken syksyä valmisteltu Puutarhanaisten Hedelmät ja marjat -juhlaseminaari on vihdoin käsillä. Kyllä tulee varmasti loistava tapahtuma, niin paljon on ilmoittautuneita ja hienoa ohjelmaa tiedossa. Innolla odotan.

Aavistus syksystä

Onpa sadetta piisannut jo parin viikon ajan. Helteinen aurinko on muisto vain, mutta ei nämä kelit silti hassummat ole olleet. Vain muutama kolea aamu on ollut ja takkia on pitänyt päälle hamuilla. Muuten on vielä kesäistä ja lämmintä.

Kasvit kasvaa rehottavat pihamaalla. Vaan voi surkeus. Ihailemani viherportti eli villiviinien valtaama keinun kehys tulla romahti alas! Koivun rungot, joiden varaan vaakapuu oli ripustettu, olivat jo aivan haperot, eivätkä jaksaneet pidellä ylhäällä valtaisaa lehvästöä näiden runsaiden sateiden alla.

Vesiaiheen parissa olemme tempoilleet. Torstaina tuli kivikuorma ja allassubstraattilähetys Kivapihalta Mäntsälästä. Nyt niitä on aseteltu altaan pohjalle ja puropadan kukkulalle niin ja näin päin. Toiveissa on saada urakka tänä kesänä valmiiksi. Toisaalta syksy käy päälle, eikä motivaatio ole enää korkeimmillaan, kun voi olla, ettei veden äärellä enää tänä kesänä tee mieli istuskella.

Jo nyt kuitenkin on lätäkkö tuonut pihaan paljon elämää. Ihana vihreän turkoosi, suuri sudenkorento kiertelee veden päällä ja itse altaassa on monenlaista sukeltajaa ja mönninkäistä nähty. Helteiden aikaan siellä kävivät pärskimässä pikkulinnut. Mustarastaat, sinitiaiset ja punarinnat ovat tämän pihan asukkeja.

Viime viikonloppuna tuli pyörähdettyä Porvoossa lättähattureissulla. Mukavaa, vaikka satoikin. Saatiinpa syy mennä kauppohin tavaroita ihmettelemään. Mukaan ei kuitenkaan keksitty muuta kuin Brunbergin suklaata ja lakupussi.

Ensi viikonloppuna olisi Loviisan Wanhat talot -tapahtuma. Sinne on toive päästä. Säätietoja nyt tarkkailen silmä kovana.

Kilpasilla vuohenputken kanssa

Vaikka tuntui että kesän tuloa sai odotella hyvän tovin, on se nyt vihdoin saavuttuaan räiskäyttänyt kaikki panokset kehiin. Vehreyttä, vihreyttä, kukkaa - ja lämpöäkin aika ajoittain - piisaa. Puut ja pensaat kasvavat yli äyräidensä ja perennapenkit rehottavat vuohenputkista.

Viime keväänä innostuin vuohenputkisalaattia syömään, tänä keväänä olen toistaiseksi vain repinyt putkia ylös maasta hiki hatussa. Tuntuu, että joka päivälle riittää sama määrä kitkettävää riippumatta siitä kuinka paljon on puskissa kyykkinyt. Mutta ihanaa se on!

Naapurille totesin, että turhaan minä valitan kitkemisen kiivautta. Tykkään sitä tehdä, sen osaan ja siistiä jälkeä saa nopsasti - vaikkakin hetkiseksi vain.

Talven viemää

Tämän kesän kukkasaldo on murheellinen. Talven alle ovat jääneet pitkäaikaiset ihanaiseni, jalokärhö Ville de Lyon ja köynnösruusu New Dawn. Olen niitä päivystänyt esiin työntyviksi maan rakosesta, mutta ei ketään kuulu.

Saman kohtalon lie kokeneet myös Qeen Elisabeth -jaloruusut, mutta niitä voi vielä hetken toivoa tuleviksi. Myös päivänkakkaraa muistuttava Pikku prinsessa on lähes tietymättömissä ja arovuokoista nousi esille vain muutama. Kymmenet tulppaanit jäivät maan poveen ja korallikeijunkukkakin on kuollut. Pidänpä hiljaisen hetken näiden muistolle.

Vielä voimissaan

Onpa silti myös hyviä uutisia. kellokuusamasta, Kolkwitsia amabilis, ei ole paleltunut oksan oksaa ja koska kukat tulevat ylivuotisiin varsiin, on nuppuja nyt runsaasti.
Kultaköynnöskuusama rehottaa tukipuunsa ympärillä vankempana kuin koskaan, se on kukkinut vain kerran aikasemmin, ja sen jälkeen jäi vuodeksi tietymättömiin. Vihdoin kuitenkin nousi maan uumenista ja kasvoi vahvaksi. Nyt todella odotan uutta kirkkaankeltaista ja huumavasti tuoksuvaa kukintaa innolla.
Alppiruusut Mikkeli ja Haaga ovat runsaamassa kukassa kuin koskaan. Sen sijaan niiden seurassa kasvava Dahurian atsalea (Rhododenron dauricum) ei ole nuppujaan avannut, ne lienevät taas kerran paleltumisen uhreja. Itse puska sentään voi hyvin ja tuoksuu vahvasti suopursulta.

Lämmintä luvassa!

Vuohensilmä

Tänään on ollut lämpimän lokoisa keli ja vihdoin tuntuu sille, että kevät etenee kotipihassakin.

Ryytimaa ei vielä kummoiselta näytä, mutta nousee sieltä taas aina niin uskollinen aasiansuolaheina sekä näköjään myös sitruunamelissa. Uuden ruohosipulinkin olen saanut vanhan ja väsyneen tilalle.

Vilskettä on piisannut pihassa ja viime viikonloppukin oli säiden puolesta suosiollinen. Ruokailu saatiin siirrettyä ulkotulille ja sitä myöten risukasaakin vähän matalammaksi.

Vihdoin kellertävät meilläkin tulppaanien nuput lupaavasti ja narsissit kukkivat. Kummallisen matalaksi jäivät niiden varret tänä keväänä, eikä kukinta muutenkaan ole kaikkein loistokkain. Jännityksellä odotan myös mitä nousee niistä kymmenistä UpStar-tulppaanin sipuleista, jotka istutin myöhään syksyllä.

Toivottavasti edes jokunen innostuu kukkimaan. Olen niin haaveillut ja tarkkaan punninnut suloisen sinipunervan värin loistoa keltaisen pömpelipöön seinustalla...

Kirsikka kukkii, kevät on tullut yhden hypähdyksen taktiikalla

Mahtavaa, miten kevät on harppauksin edennyt muutaman viime päivän aikana. Koivut vihertävät ja nurmikko kasvaa kohisten. Aurinkoisilla pihoilla avautuvat jo tulppaanit nupuistaan ja sievä punerrus on ilo silmälle pitkän harmaan kauden jälkeen.

Kotoisat kirsikkappuumme kukkivat taas kaupungin puistoissa ja katujen varsilla, kaunista!

Vihdoin olen saanut syksyltä pystyyn jääneet korret kerättyä ja pensaat leikattua. Siistit kukkapenkit täyttyvät hiljalleen krookuksista ja narsissien vehreistä lehdistä. Nuppuja näkyy jo siellä täällä, mutta kylmä ja savinen maa antaa vielä odottaa kukkijoita.

Talon länsipäädyssä appeldoornit sen sijaan ovat jo tuloillaan. Näyttää sille, että leuto talvi on ollut niille suosiollinen, lehtikasvusto on tiheämpi kuin aikaisemmin. Innolla odotan, kuinka paljon itse tulppaaneita kehittyy.

Naapureiden aurinkophoilla ovat lumikellot kukkineet jo kauan, mutta omalla pihalla näkyy sinivuokkojen villiys. Nyt niitä on levittäytynyt tuppaiksi sinne tänne, valkovuokot valloittavat kuitenkin laajemman alan ja ketunleivissäkin on sievät kukkahamoset.

Ihanaa vihdoinkin päästä kourimaan multaa ja riipimään oksia!

Aikaa ei tahdo jäädäkään virtuaalipuutarhuroinnille, kun aurinkoinen keli on suosinut pihalla hääräämistä.

Kasvimaa on vielä kylmä ja multa liejuisen märkää. Mullan pinnalta sai märän syksyn ja talven jäljiltä rullata sammalta pois kuin rupea ihon pinnalta. Olisipa nyt ollut vireillä viherkaton rakennus, siirtosammaleen olisi saanut omalta maalta.

Tästä pekiltä takapihalle tähyillessä näen, että alppiruusuista Mikkeli odottaa kesää jo malttamattomasti lehdet ylöspäin auringon suuntaan ojentuneina, Haaga sen sijaan on vielä uninen. Sen lehdet suuntaavat osittain vielä maata kohden, varpaita paleltaa, eikä se millään viitsisi herätä tähän vappuiseen raesateeseen ja viiden lämpöasteen kevätsäähän. 

Ruskan värittämää syksyä Vantaalla

Juustojen ja viinien ilta Vantaan maatalousmuseolla osui sään puolesta nappiin. Ihana miljöö, jonne matka kiemurteli kumpuilevien maisemien ja viihtyisien asutusalueitten läpi.

 

Vantaa on aivan liian lähellä jotta siellä olisi koskaan tullut pyörittyä, mutta onpa nyt on tiedossa taas uusi kesäinen vissiittikohde jossa voi käväistä vaikka piknikillä.

 

 

 

 

Saavuin museolle bussilla niin aikaisin, että ehdin tehdä kävelylenkin Tuulikanteleen ja Tuuliviirin taloryppäitten välissä ja pällistellä kaikkialla hehkuvia värejä! Kaunista. Kyllä sielu on levännyt ja silmät nauttineet täysmittaisesti ruskan riemusta. Työn teostakaan ei tahdo mitään tulla kun katse lepäilisi mielellään vain ikkunasta avautuvassa näkymässä.

Kevään kukkaloisto turvattu

Viikonloppuna sain lahjaksi kymmenittäin pinkkejä Upstar-tulppaanin sipuleita. Saa nähdä kostautuuko laiskottelu, kun en heti niitä maahan laittanut, sillä viikon loppupuolelle on luvattu jo tosi kylmää ja räntää. Perinteisesti kyllä meneekin niin, että kukkasipuleita istuttelen kylmään ja kovaan maahan sormenpäät kirvellen, enkä ikinä kai muuta opi.