Keli on kuitenkin leuto ja lämmin, niin että oikein korvissa kuulee kuinka kasvit kurottelevat varsiaan yhä ylemmäs. Tässä ikkunan edessä on näkymä kaariportille, jonka seinämää pitkin humala huiskii pituutta niin että sen voi suorastaan havaita.
Humala näyttää tällä savikkopihalla viihtyvän, harmi vain, että Hartwallilla vieraillessani kuulin, ettei kotimaisen humalan laatu oikein riitä oluen virkistimeksi. Tiedä sitten, jos pikkuhiljaa laatu näilläkin leveyksillä paranee vastaamaan tarvetta. Humalaa on siellä kerrotun mukaisesti eri makuista ja vivahteiltaan useisiin tarkoituksiin sopivia. Mihin lie sopisi tämä meikäläinen?
Ilokseni olen pannut merkille, että gazebo-paviljongin, tai kotoisammin rautapömpelin, reunustalta nousee kuin nouseekin uutta villiviinin luikeroa. Kovasti saa pikkuruinen töitä tehdä, ennen kuin on päässyt lakikorkeuteen saakka.
Toinen juuresta maan pinnalle ehtinyt on viinikärhö jonka julistin jo kuolleeksi. Oikeassa olivat viisaat siis tälläkin kerralla. Ei pitäisi liian hätäisiä kuolemia uumoilla. Kolme vankkaa uutta kärhön poikaa nousee nyt pystypäin kohti taivaan lakea. Ne ovat onneksi nopeakasvuisia jos lämpöä riittää.
Akileijoista saa nyt vielä nauttia, mutta idän unikot ovat jo ohi kukkineet. Onneksi ehtivät parhaan kukintansa hehkuttaa ennen näitä rankkasateita. Nyt ovat terälehdet pitkin poikin maita ja mantuja ja muutama kukkanenkin retkottelee nurmikkoa pitkin liiskautuneena.
Kurjenpolvet vasta availevat nuppujaan ja punapäivänkakkaran, tänä vuonna harvalukuiset, kukkaset katselevat sadetaivasta suuret tähtisilmät ammollaan aurinkoa anellen. No, tulevalle viikolle on taas lupailtu aurinkoisia päiviä, kunhan on ensin saatu nämä viikonlopun sateet pois alta.
Harmittaa kaikkien kesälomille päässeitten koululaisten puolesta, kun säät vaihtuivat heti suvivirren soitua koleiksi ja sateisiksi.
Pionin kukkia odotellessa...