On niin hikiki.
Viime sunnuntaina pihanurmikko oli haravoinnin jäljiltä kuin biisonin turkki - hallavan beige ja pitkänukkainen. Nyt aurinkoisissa kohdissa piipottaa jo hentoa vihreää ja krookukset hehkuvat riemukkaasti. Tänään pääsin kunnolliseen perennahurmioon ja "Purppurataivas" on nyt istutettu. "Kesän taika" odottelee vielä laatikoissaan, eli aiemmin mainitsemani taimet saapuivat perjantaina. Esitelehdykkä lupasi toimituksen toukokuuna aikana, joten ainakaan viivästyksestä ei voi syyttää. Minun suunnitelmiini nähden taimet tulivat vähän liian aikaisin. Meillä on ojan pohjalla vielä lunta, ja Alppiruusun lehdet vielä supussa maata kohti, routaa siis on vielä jäljellä.
Päätin perustaa kohopenkin, josta syystä on hiki: Kottikärryn kanssa olen kurvaillut multakasalta kukkapenkille, jotta arat kasvivarpaat eivät kylmettyisi heti alkutekijöihinsä. En uskaltanut antaa juurakoitten ja taimipottien odotella laatikossa, sillä "hengitysaukoista" pukkaa vihreää versoa jo nyt!
Siinä hengähdystaukojen aikana pöyhin risuja kompostissa ja eikös sormi osunut ruusun oksaan. Kirveltää ikävästi, mutta siitäs sain kun en käytä hanskoja elikkäs muita suojaimia. Minun mielestäni pihahommien juju on, että saa iskeä kädet multaan, saveen tai piikkeihin... ja tuntea maan ja sen matoset käsissään.
Hagon reissun paluumatkalla otetuista Fagervikin kuvista ja videon pätkistä sain koostettua ensimmäisen täysin omatakemän videon:
Tutitanata on vielä turhan paljon, kun videot on vapaalla kädellä otettu ja ensimmäistä kertaa olen "pappia kyydissä". Kaiken lisäksi Bloggie-kamerassa olisi 360 asteen objektiivikin (jonka takia sen ostinkin), jolla varmasti voisi asiaa auttaa, mutta eihän se koskaan ollut taskussa kuvaushetkellä!
Tervetuloa! Sivuilla suloisesti sekaisin: Puutarhurointia. Juustoa ja viiniä. Karavaanailua. Matkoja. Kirjoja. Runoja. Arjen ajatuksia.