sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Sisälläni asuu pieni britti

Ensimmäisen kerran keväällä leikattu nurmikko ja parhaassa kukassaan loistavat tulppaanit ovat mieltä virkistävä näky.



Olen kaivanut ja kaaputtanut, repinyt ja raastanut, nyhtänyt ja nylkenyt irti kaikki mahdolliset voikukan lehtiruusukkeet ja nuput, jotka nurmikkoparkaamme miehittävät. Nyt ikkunaperspektiivistä katsoen nurmi on tasainen, sileä ja kaikin puolin A-luokan pelikenttä, mutta kuhan askel johtaa pitemmälle, avautuvat silmien eteen aukkopaikat. Sammal rehottaa kukkapenkkien ympärillä sekä kuusen alla ja myyrän kolot rei'ittävät somasti keskikenttää. Tramboliinin varjostama läiskä on kalju vielä kokonaan ja monessa kohdassa on toivomisen varaa. No, vastahan kesä on alussa.

Siinä missä ihailen Italian reissujen mieleen nostamia vapaana kasvavia unikkoniittyjä ja ranskalaisia, reheviä laventelipeltoja, huomaan pikkutarkasti nyppiväni pois ylipitkiä heinän korsia sieltä sun täältä. En saa minuutinkaan rauhaa istuakseni pihakeinussa, vaan taas silmään ehättää joku hörstöpörriäinen, joka on käytävä nyhtämässä pois. Eija Klaucke kertoi jossain puutarhaohjelmassaan, miten hän opiskeluaikoinaan Englannissa sai nähdä kuinka kukkapenkkien reunoja leikattiin saksien kanssa siisteiksi. Siihen en ole vielä ryhtynyt, mutta kitken kyllä kaiken aikaa - vähintään joka toisella askeleella. Onneksi piha on pieni.

Sain maalattua pihapömpelin seinät vihdoinkin. Vielä odottaa räystäslautojen ja ikkunapokien valkaisu-urakka, mutta sade saapui sopivasti tauottamaan työtä. Sain aikaiseksi henkisen päätöksen, että hirsikehikon ristinurkissa joka toinen "siipi" tulee valkoiseksi ja toinen vastaavasti saa olla seinän kanssa saman värinen, eli auringonkeltainen. Koko talvenpa olen asiaa pähkäillyt, mutta pensseli kourassa päätös oli helppo tehdä!

Viherpeukaloilta tilaamani valmisperennapenkit voivat edelleen hyvin! Ne ovat selvinneet koitoksistaan, vain yksi taimi on kuollut. Huonommin näyttää käyneen monta vuotta sitkeästi sinnitelleille imukärhövilliviineille, niissä ei näy elonmerkkiä vieläkään. En ole niitä vielä hennonut kuolleiksi julistaa, mutta pahaa pelkään. Liekö myyrä popsinut juuret suuhunsa, vai mikä kumma niille on tullut?

Uunista tuoksahtaa nenään kevään ensimmäisen raparperisadon tuotos. Raparperi keikaus. Piirakka tehdään niin, että raparperin palat karamellisoidaan fariinisokerissa ja laitetaan paistovuoan pohjalle, päälle kumontaan sokerikakkutaikinaa taikka vaihtoehtoisesti murotaikinaa. Paistetaan, annetaan jäähtyä ja syödään vaniljajäätelön tai kermavaahdon kera.

1 kommentti:

  1. Enää kaksisataa vuotta hoitoa ja nurmikostasi tulee täydellinen :)

    VastaaPoista

Kiitos kun piipahdit ja jätit terveisiä :)