sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Naama kuin Hangon keksillä

Aurinkoinen viikonloppu etelässä.














Korkkasimme kevään asuntoautoilureissut alkaneiksi ja suuntasimme Römpötin keulan kohti Hankoa. Viikonlopun vietimme merellisissä maisemissa ja kävelimme pitkin hiekkoja. Lauantaina kiertelimme kasinon rannan Puistovuoret rakkauden polkuineen sekä Neljän tuulen tuvan ja Kolavikenin hiekat. Sää oli kaunis, mutta tuuli karusti. Tullin uimarannalla oli silti mukava keitellä kahvit ja ihastella upeata mäntymetsää hiekkadyynien laitamilla. Joutsenia oli joka rannalla, yritin niitä vangita kameralla, mutta aina ehtivät painaa päänsä veteen ja kuviin jäi vain pystypyrstöjä tai päättömiä vartaloita.

Takaisin tullessa pistäydyimme Raaseporin linnassa, johon pääsi kiertelemään sisälle. Linnaa näytti vartioivan naakkaparvi, joka lehahti karkuun kun lähestyimme muuria. Linnalta lähdettyämme osuimme upealle Fagervikin ruukkialuelle. Siellä maa oli sinisenään pienten punaisten mökkien pihoilta karanneista skilloista ja joitakin keltavuokkojakin bongasin niiden joukosta.