sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Vihreän kullan reitti ja kaunis Saimaa

Lukuisat ovat Suomi-neidon piilotetut helmet, ei niitä helposti löydä, mutta jos jaksaa olla sitkeä, niin vaivat kyllä moninkertaisesti palkitaan.



Kiersimme kevään ensimmäisen helteisen, ja helatorstain ansiosta pitkän vapaan viikonlopun Vihreän kullan kulttuurireitillä. Aloitimme reitin nähtävyyksien metsästyksen Mäntyharjun Asemakylältä ja jatkoimme sieltä Ristiinaan, jossa kiersimme kaunista kirkonkylää ja kävelimme pitkin kreivinpolkua. Polun varrelta löytyy mm. Yrjö Maunu Sprengtportenin virkatalo sekä Brahelinnan rauniot.

Sää suosi retkeä lämpimillä ja aurinkoisilla päivillä ja öillä. Enää ei Römpötin kaasulämmitystä tarvinnut käytellä, ennemminkin hiki meinasi vaivata öiseen aikaan. Öitä vietimme Puumalan Lietvedellä, Sulkavalla ja Anttolassa. Saimaan vesi oli raikasta ja todella puhdasta ja kirkasta. Virkistävää siinä oli aamu-uinnilla pulahtaa. Lietvedellä onnistuimme jopa näkemään norpan uimassa!

Näiden neljän "karkupäivän" aikana kotipiha on lehahtanut kukkaan. Atsaleassa on lilat nuput ja tulppaanit ja narsissit ovat jo täydessä terässä. Näyttää myös sille, että ainoastaan yksi malva, kovia kokeneista Kesän taika ja Purppurataivas -perennapenkeistä on paleltunut. Kaikki muut ovat nostaneet uutta kasvustoa juuristaan.