Kevätbongausta lähiseutuja kierrellen

Haaveena ollut kevään ensimmäinen karavaanaus antaa vielä odottaa itseään. Nuhjuisen harmaa pääsiäiskeli ei innostanut auton käyttöönottoa ja pysyttiin kotinurkilla. Perjantai ja lauantai menivätkin kokolailla omissa nurkissa, mutta auringon ilmestyttyä ilahduttamaan maisemia sunnuntaina saimme aikaiseksi jo vähän pidempiäkin lenkkejä.

Lähitallien heposet olivat jo aitauksissaan ja ensimmäiset leskenlehdet näyttäytyivät tienposkilla. Joessa vesi virtaa, mutta ei ole erityisen korkealla nyt enää.

Tänään piipahdimme sitten auringon innoittamina Porvoossa. Löysimme taas kerran uusia kuvakulmia ja mielenkiintoisia paikkoja katseltavaksi. Siitä huolimatta kuviin päätyivät myös tutut värikkäät vanhan kaupungin talot.

Aivan uusi reitti löytyi Turkkurinkatua pitkin Kevätkummuntielle ja sieltä edelleen uimahallin parkkipaikan läpi Jokikadulle rantaan. Matkan varrelta löytyi Suomen retkeilymajajärjestön hieno rakennus ja sen rinteitä komistavat upeat männyt.

 

Nyt tuntuu, että kevät on vihdoin alkanut tehdä tuloaan.

Juuston viemää

Vuodet vierähtelevät nopeasti. Taas oli aika istua ihanaa iltaa Valion vieraina Juustopöydän vuosikokouksessa. Saimme kuulla todella mielenkiintoisen esityksen yrityksen digitaalisen markkinoinnin merkityksestä ja kehittymisestä viimevuosien aikana.

Uskomattoman tiedon ja suurten lukujen lähteillä oltiin. Valion verkkosivulla vierailee kuukausittain miljoona, siis täysi miljoona, kävijöitä ja lisäksi eri sosiaalisen median kanavissa on tuhansia ja kymmeniä tuhansia käyntejä kuukausittan. Pelkästään yrityksen Facebook-sivuilla on yli kaksisataatuhatta fania.

Nyt pääsiäisen aikaan odotetaan viikottain noin neljäsataaviittäkymmentä kävijää yhtiön pääsiäissivustoille mikä tarkoittaa, että pääsiäisen aikaan kuukausittaisen miljoonan sivustokävijän määrä ylittyy reippaasti.
Suuren suomalaisen tuotemerkin arvostus on siis luja, ja syystäkin.

Saimme kuulla myös mielenkiintoista tietoa digimedioiden mahdollisuuksista, mm. siitä kuinka kysyntä voi yllättää realististen mahdollisuuksien rajan, kun juuston kypsymisessä nyt kuitenkin kestää oma aikansa, eikä mitään voi sille, että loppuun ostettua tuotetta ei ole saatavissa ennen kuin seuraava erä on valmista. Sivuttiin myös uusien medioiden mahdollisuuksia viestinnässä ja pelisilmän tärkeyttä nopeassa tilaisuuteen tarttumisessa. Tästä hyvänä esimerkkinä Valiomyrsky, joka koetteli Suomea voimillaan, mutta mahdollisti samalla myös oivallisen somekanavaviestinnän mm. Twitterissä merkillä #valiomyrsky.

Ja kuten aina, yhdistyksen virallisen kokoustamisen jälkeen saimme nauttia herkkupöydän makuja. Tänä vuonna erityiseksi suosikiksi nousi parmankinkku-vuohenjuusto piirakka sekä tyrnihilloke ja aina niin maukas Aura-sinihomejuusto. Minä maistelin herkkujen painikkeeksi Caliterra-valkoviiniä, jonka huomasin oivallisesti sopivan myös kaikille juustoille.

Ihanaa kevään edistymistä ja valon lisääntymistä alustavat nämä yhdistysten pippalot. Mukavaa oli taas kerran jutustella tutuiksi tulleiden kanssa ja tutustua myös uusiin jäseniin. Kotiin viemisiksi tuli vielä pussukallinen makoisia herkkuja, joista uutuutena suklaatuorejuusto ja minulle ennestään maistamaton Koskenlaskija-chili.

Ottaisinko kolme lammasta, viisi kanaa, mehiläispöntön ja alkaisin viljelemään Inca Bellaa?

 
No olipas taas Puutarhanaisilla kirjailta! Ilta on muodostunut jo perinteiseksi kevään aloittajaiseksi minulle, jonka sielu halajaa jo kukkasten ja puistojen seuraan, pois vaalenharmaan ja kylmänsinisen maiseman keskeltä. Tällä kertaa ilmojen herrakin lie samaa mieltä, sillä aurinko on iloisesti näyttäytynyt koko viikonlopun ajan.

Tunnustaa täytyy, että olin minä sen verran talviseen olooni kyllästynyt, että en uskonut tänä vuonna elpyväni yhden kirjaillan annista. Mietin, että saatanhan minä sitä maaperää mennä kuuntelemaan. Jos vaikka jotakin oppisin. Alkaa nimittäin yrttitarhan multa olla siinä mallissaan, ettei siinä kasva kuin sammalta.

No, kuuntelin maaperäluennon. Hyvin olin kiinnostava ja mukavalla tavalla Helinä Hartikainen kertoili humuksen ja orgaanisen aineen liitosta. Lieroista ja öttiäisistä, jotka maaperän ilmavana ja terveenä pitävät. Opin senkin, että hyvä on maahan tuhkaa levitellä ja siten parantaa kasvien mahdollisuutta saada maasta irti tarvitsemiaan ravintoaineita. Mutta sen minä vaan sanon, ettei perheen pään silti pidä sitä tuhkaa niin paljon kukilleni kylvää, että sinivuokot ja metsäkärhöt jäävät muistoiksi vain.

Seuraavaksi oli ohjelmassa Makutarhurin osuus. Tarhurina puutarhakirjailija Heidi Haapalahti, ja istua napotinhan minä penkissä ja kuuntelin sujuvasti senkin. Mukava oli esitys. Vaikka en gourmet-ruokaa viljelemään alkaisikaan, tuli esille kuitenkin mukavia vinkkejä erilaisten maistelu eli tasting-tilaisuuksien pitoon. Voisihan sitä ostaa ne Blue Kongot, Vanha mustat ja Inca Bellat, ehkä, jos jostain löytäisi. Lienevät kaikki ravintoloiden keittiöissä.

Ja ei kahta kolmannetta. Toisin sanoen, istuin ja ihastuin Mehiläistarhuri Timo H. Savolaisen ulosantiin ja kahdeksaan värikkääseen ja innostavaan teesiin, joilla hän vakuutti, että meidän kaikkien tulisi ryhtyä mehiläisten hoitajiksi. En minä ollut käsittänyt, että yhdestä mehiläispöntöstä saa 30 - 40 kiloa hunajaa. Siitä riittäisi pikkuisen jo muillekin. No, ennen kuin alan ivestoimaan tarhurin tarvikkeisiin, sulattelen ja kehittelen ideaa hiukan vielä.

Mukavaa oli ja kyllä se innostuskin taas hiljalleen kohotti päätään ja kaikenmaailman haaveilu sai tuulta siipien alle. Kustannusyhtiö kierrätti yleisön joukossa kevään uusia kirjoja ja niistä kaksi oli aivan herttaiset ja saivat päähän nuo villit visiot...

Eräs elämäntarina - Kuninkaan Anna

Kiitos ystävälle, joka kiikutti tämän kirjan luettavakseni. Voi olla, ettei se olisi koskaan osunut silmiini. Uutuuslistoilla sitä ei näy, kun julkaisusta on jo vuosia, ja nimen perusteella se ei ehkä olisi tarttunut mukaani ellen olisi sitä jostain syystä takemmin tutkiskellut.

Olen lukenut Ulla-Lena Lundbergilta aikaisemmin teokset Jää sekä Kalaharin hiekkaa. Jää vei sydämeni juuriaan myöten ja nyt lukemani Kuninkaan Anna nousi mielessäni ehkä sen ylitse. Tämä on niitä kirjoja joita haluaisin omaan hyllyyni hankkia ja jälkipolville muistoksi antaa.

Tarina on koruton, Kökarilaisen Annan kasvutarina. Pieni Anna varttuu saaristolaismökissä, joka Kuninkaana tunnetaan. Nimensä tölli on aikanaann saanut kun se on seudun pikkuruisin, suuren Norrgårdin tilan mailta lohkaistulle alalle rakennettu, mutta siinä asuvat ihmiset ovat persoonallisuuksia, arvostettuja ja osaavia. Annan isä on näyttävä mies, sujuvasanainen, kaikkien kunnoittama ja töllinsä nimeä ylpeästi kantava perheen pää. Annan elämän keskipiste, kun äidin helmoissa pyörii myös pikkuveli ja tyttövauva. Sitten isä kuolee, Annan elämä mullistuu ja hän jää pohjattomaan tyhjyyteen.

Kirja koostuu kahdesta osasta. Kuninkaan Anna ja Kökarin Anna. Mielestäni toisen osan ruotsinkielinen nimi Ingens Anna, kuvaa paremmin tarinan kulkua, mutta miksei, kyllä Kökar suuren osansa Annan aikuisvuosista ottaa. Näin pohdiskelevaa, tasapainoista ja korutonta arjen kuvausta en ole lukenut pitkään aikaan. Näiltä sivuilta löytyy paljolti se, miten itse elämästä ajattelen, avioliitosta, perheestä ja kuolemastakin. Kirja nousee kärkisijoille haempa sitten filosofista pohdiskelua tai hengellistä opastusta, olematta mikään oppikappale tai parannusopas. Kirjan loputtua mielen valtasi seesteisyys ja rauha. 

Etevä vedätys - lailliset keinot!

Olen minä itselleni luvannut, että täällä Leelian lepotuolissa en ikäviä asioita käsittele. Kukkia vaan ja mukavia rientoja. Mutta nyt on nuuskaa nenässä niin paljon ja savu tupruaa korvista, että sähistävä on.

Toisenlaisen frendin äitinä olen ollut ikionnellinen kun kuopus yht'äkkiä yllättäen muutama vuosi sitten sai soluasunnon Etevan ryhmäkodista. Herttainen paikka, mukavat ohjaajat ja tuttuja kavereita yläkerrassa. Kallishan se eläkkeen saajan tuloihin nähden on, mutta ohjattu ja turvallinen pesä. Soluhuone, noin kymmenen neliötä ja yhteinen olohuone ja keittiö, vähän niinkuin itselläni oli Joensuun Rantakylässä opiskelujen aikaan. Hyvä on ollut siellä harjoitella elämisen taitoja. Laatia kauppalistaa ja opetella ruuan valmistusta, siivousta ja pyykkäystä, sitä kaikkea mitä elämässä on tehtävä, vaikka olisikin kaksikymmenvuotias nuoren miehen vonkale, jota naisten hommat ei kiinnosta.

Nyt vuoden alusta tuli ryppy tähän rakkauteen. Kuntayhtymä-palveluntarjoaja ilmoitti laatineensa lisämaksuluokat 1 ja 2 asunnon tarjoamista palveluista, joista kaikkein hupaisimpana "harrastusvälineet ja lehtien lukeminen". - Ilmoitus on herättänyt kysymyksiä epäselvyytensä vuoksi, kertoi yrityksen palvelupäällikkö kun asiasta soitin ja utelin. Minä puolestaan 'kiittelin' kekseliästä maksuluokkien määrittelijää, kun on äärimmäisen vaikeaa olla käyttämättä vähintään neljää lisäpalvua, 35 €/kk, kun 1. hygieniasta pitää huolehtia, 2. vessassa käydä, 3. pyykkiä pestä ja 4. rummussa pyykit kuivata, kun muita kuivaustiloja ei ole tarjolla. Langatonta verkkoa ei ole tarjollakaan ja ainoat lehdet taitavat olla ilmaisjakeluita. Harrastusvälineet lienevät Afrikantähti ja Twister, jotka nekin on jonkun nuoren vanhempi asuntoon lahjoittanut.

Ei tässä auta kuin pienen ihmisen taas ihmetellä tätä tulonsiirtovillitystä eläkkeen saajilta ja vammaisilta kuntien ja kuntayhtymien ja muiden pohjattomien hallintokoneistojen taskuun. Kyllä palvelulla tietysti hintansakin on, en minä sitäkään kiellä, mutta kyllä tuo kulutettu sähkö, pesuaineet ja wc-paperi tulee moneen kertaan maksetuksi ylläpitomaksuissa joita on joko 4,5 €/pv eli yksi lämmin ateria (itse tehty) tai 9,5 e/pv kaksi lämmintä, itse tehtyä ateriaa. Olen minä jo liki kolmekymmentä vuotta perheen ruokahuoltoa pyörittänyt ja tiedän, että kun panostaa kympin päivässä elämiseen, niin siihen mahtuu Fairy-pullokin silloin tällöin, tai saippua ja shampoo. Asunnon vuokrastakin kuntayhtymä kerää sievoisen potin 500 €/kk ja vedestä tietysti maksetaan erikseen. Niin että muistaako kukaan mikä se olikaan se takuueläkkeen määrä? Ja mitä tarkoittaa vammaispalvelulain henki:

"Aina tulee muistaa vammaispalveluilain tarkoitus edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä (VPL 1 §)".

Jos nuoren ihmisen tulot laskutetaan vuokrana, kermaperunoina, pesuaineena ja pefletteinä, niin onko se yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä toimimiseen kannustavaa menettelyä? Kyllä PKN lauloi niin sydämeen sattuvasti "aina mun pitää"... Nyt siihen voi lisätä Aina mun pitää maksaa! Eipä kulu näiden nuorten rahat tupakkaan, viinaan tai villeihin naisiin, siitä pitää huolen Etevä vedätys.

Heiluvaa helmikuuta - ainakin sään osalta

Helmikuu on sujutellut sekavissa sääoloissa jo puoleen väliin. Hiljaista, lukunurkassa nyhjöttämista ja päivästä toiseen raahustamista. Sadetta on saatu kaikissa olomuodoissa, enimmäkseen vettä, mutta nyt viimepäivinä myös reilunlaisesti lunta. Maa on taas puhtaan valkoinen, välillä kaikki lumi ehti jo sulaa pois, loskaa viskoi aamutuntien riemuksi ja pimeys valtasi tienoon. Nyt kuitenkin on valoisampaa kun uusi lumi hehkuu puhtoisena.

Eilen vilahti aurinko! Sininen taivas oli outo, mutta tervetullut näky. 

Lisävalon toivossa valkaisin nämä sivutkin uuteen ulkoasuun. Mustan maiseman keskeltä mieli karkailee jo kevään ja kesän reissuihin. Tulossa on Toscanan kierrosta huhtikuussa ja heinäkuun puutarhamatka Mainaun puutarhasaarelle. Itseään pitää hillitä, ettei liikaa surffaile sivustoilla, muuten on kaikki jo moneen kertaan kierrettynä virtuaalisesti, ennen kuin reissut todeksi tulevat. 

Toscana nyt kuitenkin on tullut netissä pyörittyä ja matkasuunnitelmaa täytyykin laatia. Paikkoja on niin paljon ja viikko on kovin lyhyt, jotta kaiken ehtisi nähdä. Onneksi monta paikkaa on jo käytynä, niin että Pisan ja Sienan ainakin voi tällä kertaa sivuutta. Toivoa sopii, että Firenzen sää nyt suosisi. Viimeksi satoi niin, ettei autosta ollut asiaa ulos.

No, ennen reissuja on vielä monta muuta rientoa. Kaikki paukut on kuitenkin ladattava peliin, että jaksaisi vielä nämä muutamat talvikuukaudet, ennen kuin kevään viherrys alkaa helpottaa korvien väliä.

Taidetammikuun huipennus: Ai Weiwei ja uusi HAM

Vaikka töissä ja kotosalla köhisee kuin keuhkotautisten kesäleirillä kun flunssanpoikanen vaivaa, yskä repii rintaa ja ontelot täyttyvät, tuli kuitenkin käytyä ennalta sovittu taidetammikuun viimeinen koitos. Eikä se ollut koitos ollenkaan, vaan suuri nautinto.

Sattuipa myös somasti, sillä yllättäen osui Ai Weiwei -näyttelyn vierailuni samaan päivään kuin Tove Janssonin näyttelyn avajaiset. Ilmainen sisäänpääsy ja porukkaa paikalla paljon. Kutsuvieraita oli saapunut uuden HAM:in alakerta täpötäyteen. Toven suuret seinäfreskot saivat nyt pysyväispaikan HAM:in tiloissa. Olin ne onneksi jo Ateneumissa nähnyt, joten ei harmittanut, että suuren väkimäärän takaa saattoi vain kurkistella taulujen yksityiskohtia. Yläkerran Ai Weiweitä sai katsella ihan rauhassa.

Kyllä oli mielenkiintoinen näyttely- Todella multitalentti taiteilija on kyseessä. Töittensä kautta hän tuo koko maailmalle julki oman vetoomuksensa tasa-arvoisemman ja oikeudenmukaisemman vallankäytön puolesta.

Mielipidevaikuttaja hän on laajemminkin, esim. kieltäytymällä Tanskan näyttelyistä hän osoittaa mieltä tanskalaista, entistä tiukemmaksi rajattua, maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.

Suuret, loistavaa puutyötaitoa esittävät teokset kertovat vahvoja tarinoita. Ne ottavat lähes poikkeuksetta kantaa heikon yksilön puolesta väkivahvaa ja epäoikeudenmukaista vallanpitäjää vastaan.

Näyttely on nähtävissä helmikuun loppuun saakka.

http://www.hamhelsinki.fi/exhibition/ai-weiwei-at-helsinki/