maanantai 28. maaliskuuta 2016

Kevätbongausta lähiseutuja kierrellen

Haaveena ollut kevään ensimmäinen karavaanaus antaa vielä odottaa itseään. Nuhjuisen harmaa pääsiäiskeli ei innostanut auton käyttöönottoa ja pysyttiin kotinurkilla. Perjantai ja lauantai menivätkin kokolailla omissa nurkissa, mutta auringon ilmestyttyä ilahduttamaan maisemia sunnuntaina saimme aikaiseksi jo vähän pidempiäkin lenkkejä.

Lähitallien heposet olivat jo aitauksissaan ja ensimmäiset leskenlehdet näyttäytyivät tienposkilla. Joessa vesi virtaa, mutta ei ole erityisen korkealla nyt enää.





Tänään piipahdimme sitten auringon innoittamina Porvoossa. Löysimme taas kerran uusia kuvakulmia ja mielenkiintoisia paikkoja katseltavaksi. Siitä huolimatta kuviin päätyivät myös tutut värikkäät vanhan kaupungin talot.

Aivan uusi reitti löytyi Turkkurinkatua pitkin Kevätkummuntielle ja sieltä edelleen uimahallin parkkipaikan läpi Jokikadulle rantaan. Matkan varrelta löytyi Suomen retkeilymajajärjestön hieno rakennus ja sen rinteitä komistavat upeat männyt.


 


























Nyt tuntuu, että kevät on vihdoin alkanut tehdä tuloaan.