No olipas taas Puutarhanaisilla kirjailta! Ilta on muodostunut jo perinteiseksi kevään aloittajaiseksi minulle, jonka sielu halajaa jo kukkasten ja puistojen seuraan, pois vaalenharmaan ja kylmänsinisen maiseman keskeltä. Tällä kertaa ilmojen herrakin lie samaa mieltä, sillä aurinko on iloisesti näyttäytynyt koko viikonlopun ajan.
Tunnustaa täytyy, että olin minä sen verran talviseen olooni kyllästynyt, että en uskonut tänä vuonna elpyväni yhden kirjaillan annista. Mietin, että saatanhan minä sitä maaperää mennä kuuntelemaan. Jos vaikka jotakin oppisin. Alkaa nimittäin yrttitarhan multa olla siinä mallissaan, ettei siinä kasva kuin sammalta.
No, kuuntelin maaperäluennon. Hyvin olin kiinnostava ja mukavalla tavalla Helinä Hartikainen kertoili humuksen ja orgaanisen aineen liitosta. Lieroista ja öttiäisistä, jotka maaperän ilmavana ja terveenä pitävät. Opin senkin, että hyvä on maahan tuhkaa levitellä ja siten parantaa kasvien mahdollisuutta saada maasta irti tarvitsemiaan ravintoaineita. Mutta sen minä vaan sanon, ettei perheen pään silti pidä sitä tuhkaa niin paljon kukilleni kylvää, että sinivuokot ja metsäkärhöt jäävät muistoiksi vain.
Ja ei kahta kolmannetta. Toisin sanoen, istuin ja ihastuin Mehiläistarhuri Timo H. Savolaisen ulosantiin ja kahdeksaan värikkääseen ja innostavaan teesiin, joilla hän vakuutti, että meidän kaikkien tulisi ryhtyä mehiläisten hoitajiksi. En minä ollut käsittänyt, että yhdestä mehiläispöntöstä saa 30 - 40 kiloa hunajaa. Siitä riittäisi pikkuisen jo muillekin. No, ennen kuin alan ivestoimaan tarhurin tarvikkeisiin, sulattelen ja kehittelen ideaa hiukan vielä.
Mukavaa oli ja kyllä se innostuskin taas hiljalleen kohotti päätään ja kaikenmaailman haaveilu sai tuulta siipien alle. Kustannusyhtiö kierrätti yleisön joukossa kevään uusia kirjoja ja niistä kaksi oli aivan herttaiset ja saivat päähän nuo villit visiot...
