Kiitos ystävälle, joka kiikutti tämän kirjan luettavakseni. Voi olla, ettei se olisi koskaan osunut silmiini. Uutuuslistoilla sitä ei näy, kun julkaisusta on jo vuosia, ja nimen perusteella se ei ehkä olisi tarttunut mukaani ellen olisi sitä jostain syystä takemmin tutkiskellut.
Olen lukenut Ulla-Lena Lundbergilta aikaisemmin teokset Jää sekä Kalaharin hiekkaa. Jää vei sydämeni juuriaan myöten ja nyt lukemani Kuninkaan Anna nousi mielessäni ehkä sen ylitse. Tämä on niitä kirjoja joita haluaisin omaan hyllyyni hankkia ja jälkipolville muistoksi antaa.
Tarina on koruton, Kökarilaisen Annan kasvutarina. Pieni Anna varttuu saaristolaismökissä, joka Kuninkaana tunnetaan. Nimensä tölli on aikanaann saanut kun se on seudun pikkuruisin, suuren Norrgårdin tilan mailta lohkaistulle alalle rakennettu, mutta siinä asuvat ihmiset ovat persoonallisuuksia, arvostettuja ja osaavia. Annan isä on näyttävä mies, sujuvasanainen, kaikkien kunnoittama ja töllinsä nimeä ylpeästi kantava perheen pää. Annan elämän keskipiste, kun äidin helmoissa pyörii myös pikkuveli ja tyttövauva. Sitten isä kuolee, Annan elämä mullistuu ja hän jää pohjattomaan tyhjyyteen.
Kirja koostuu kahdesta osasta. Kuninkaan Anna ja Kökarin Anna. Mielestäni toisen osan ruotsinkielinen nimi Ingens Anna, kuvaa paremmin tarinan kulkua, mutta miksei, kyllä Kökar suuren osansa Annan aikuisvuosista ottaa. Näin pohdiskelevaa, tasapainoista ja korutonta arjen kuvausta en ole lukenut pitkään aikaan. Näiltä sivuilta löytyy paljolti se, miten itse elämästä ajattelen, avioliitosta, perheestä ja kuolemastakin. Kirja nousee kärkisijoille haempa sitten filosofista pohdiskelua tai hengellistä opastusta, olematta mikään oppikappale tai parannusopas. Kirjan loputtua mielen valtasi seesteisyys ja rauha.