sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Purppurataivas ja Kesän taika

Nyt se alkoi!













Ensimmäiset kukkapenkit on kuoputettu ja suunnitelmat uusista istutusalueista ovat (ainakin päässä) valmiina.

Multaa on jäljellä hurja keko viime kesän huvimajamyllerryksen jäljiltä, täytyy vain malttaa odottaa roudan sulamista, jotta saa lapion uppoamaan keon kylkeen. Pihahommien "kirittäjäksi" tilasin tukun taimia, jotka ainakin myyntilupauksen mukaan saapuvat toukokuun aikana paikallispostiin. Ennen niiden saapumista on siis perustusten oltava valmiina. Postin kautta on tulossa "Purppurataivasta" ja "Kesän taikaa", niin että mielikuvat ovat mukavasti irti maasta ja pää pilvissä. Toivottavasti osaan operoida juurakoitten kanssa oikein, ettei käy niin kuin joskus ennen on päässyt käymään, eli "kuluttajaa on huijattu" eivätkä kukanrontit ollenkaan ymmärrä muistuttaa kuvastossa posaavia kavereitaan. - Ensikertaa muuten tilasin kasveja netistä. Siemeniä olen kyllä joskus tilannut. Saapa nähdä kuinka käy.

Kirjarintamalla lopettelin juuri Mehranin Lumoavien mausteiden kahvilan ja aloitin samantien hänen seuraavan kirjansa Ruusuvettä ja lammaspataa. Ensimmäisessä kirjassa on monta herkullista reseptiä, joita tekisi mieli kokeilla, esimerkiksi

Elefantinkorvat:
1 muna,
1 1/2 dl maitoa,
1/2 dl sokeria,
1/2 dl ruusuvettä,
1/2 dl jauhettua kaardemummaa,
9 dl vehnäjauhoja,
ja paistamiseen 1,5 l kasviöljyä
lisäksi koristeluun tomusokeria ja kanelia.

Taikina kaulitaan levyksi, josta otetaan muotilla pyöreitä kuvioita, jotka nipistetään keskeltä rusetiksi ja rusetit uppopaistetaan ja koristellaan lopuksi kaneli-sokerilla. Kuullostaa helpolle, mutta mistähän saisi tuota ruusuvettä? Myisiköhän apteekki? Appelsiininkukkavettä ainakin saa apteekista, olen sitä joskus nuorena käyttänyt kasvovetenä ja aknen hoitoon.

Eilen opin myös tunnistamaan uuden lintulajin. Pihallamme, mainitussa multakasassa, hyppeli rautiainen. Rautiaisella on lyijynharmaa vatsa ja kaula sekä ruskeanviirulliset siivet ja selkä. Silmä on musta ja siitä alkaa viuhkamainen kuvio, mutta täytyy myöntää, että niin tarkkaan en nähnyt. Lintukirjasta tarkistimme nämä yksityiskohtaisemmat tiedot.