Helatorstai oli toivoa täynnä

Pitkä viikonloppu ennusti A-autoreissun mahdollisuutta. Pitkään suunnittelussa ollut retki Serlachius museoihin Mänttä-Vilppulaan onnistui viimeinkin.

Monena kesänä olemme sitä suunnitelleet ja keskustelleet, mutta aina on jotain (kotka... :) tullut väliin. Nyt pidettiin suunnitelmasta kiinni, eikä annettu Katariinan kuiskutuksille myöten.

Matkan aloitimme Heinolan rannoista ja Harjupaviljongin vohveleista nauttien. Sitten jatkoimme kohti Vilppulan koskea. 

Hieno paikka! Vesi virtasi vuolaana, Koivuniemen uimaranta oli kaunis ja koskella saattoi bongata haahkoja, haapanoita ja tiiroja, ehkä telkkäkin vilahti.

Tutustumisen arvoinen oli myös Mäntän vuori näkötorneineen. Vuoren majaan olin suunnitellut ruokailua, mutta se jäi vielä odottamaan myöhempää aikaa.

Museokierroksen aloitimme Gustafista. Mahtava rakennus!

Jo tuo entinen Serlachiuksen pääkonttori oli näkemisen arvoinen omaleimaisen Jung&Jungin suunnitteleman arkkitehtuurin ansiosta. Vaan kyllä nautimme myös Olli ja Bucklan Ehrströmin taidetta esitelleestä näyttelystä, joka ulottui kahteen yläkerrokseen. G. A. Serlachiuksen elämää ja tehtaan historiaa sekä pääkonttorin rakennusvaiheita käsittelevä näyttely oli myös mielenkiintoinen.

Ruokapaikaksi valikoitui Göstassa sijaitseva ravintola, jonka taidemenu houkutti. Saimme alkupaloksi virkistävän katkarapukoktailin Juhl rieslingin säestyksellä ja jatkoimme Pinot grisin kera haukimoussella ja karitsan kareella, jota täydensi Cote du Rhonen pehmeä punaviini. Jälkiruokana koivujäätelö ja sorbetti unkarilaisen Sauskan maustamana. Suosittelen.

Sitten mentiin Göstan näyttelyyn...

Mainio reissu huipentui Valkeakosken cruising tapahtumaan ja Sääksmäelle Voipaalan idylliseen pihapiiriin, jota miehittivät valkolakkia juhlivat seurueet.

Vanajaveden rannalla levättiin, huilautettiin jalkoja ja kuunneltiin tuulta ja sadetta, josta sunnuntaiaamuna ei enää ollut jälkeäkään.

Museoiden tarinoihin kannattaa tutustua osoitteessa tarinasoitin.fi/serlachius

Toukokuu on kukkakuu

Taas kukkii kaikki samaan aikaan.

Huhtikuun hellejakso kypsytti puiden silmut ja kukkien nuput niin, että kun parin viileämmän päivän jälkeen lämpö taas hehkui, avautui lähes koko kukkarunsaus yhdellä kerralla.

Vappua vietettiin kirsikan kukkien lumossa ja siitä pitäen ovat monen väriset terälehdet värjänneet maisemaa kuin ilotulitteet taivasta. 

Yölliset kylmät pitkittivät ihanasti kirsikankukkapuiden loistoa, mutta viivyttivät maan lämpenemistä ja sipulikukkien puhkeamista varjoisella pihallani.

Nyt hehkuvat rusakoilta piiloon jääneet tulppaanit sekä myöhäisemmin aukeavat lajikkeet yhdessä narsissien, helmihyasinttien ja syreenien kanssa. Lammikolla leiskuvat rentukat keltaisissaan ja samaa keltaista toistavat vuohensilmien kakkaramaiset kukat syreenin juurella. Rehevää on ja kaunista.

Lammikolla ovat nuijapäät jo karanneet kudun pauloista ja viilettävät veden syvyyksissä. Manteritkin ovat löytyneet, olemme nähneet seitsemän yhdellä silmäyksellä.

Lavoihin kylvetyt salaatit ja herneet ovat itäneet ja uuteen kuplalavaan on laitettu retiisiä, porkkanaa, palsternakkaa, punajuurta ja sipulia.

Ruukuissa kasvavat timjami ja rosmariini huumaten hipaisijan tuoksullaan. Persilja, basilika ja ruohosipuli odottavat pöydän päätyaltaassa lautaselle napsaamista.

On vahva kesän tuntu, vaikka vasta edetään toukokuun viimeistä viikkoa kohti ja kelit ovat viilenneet. Sateet huutelevat ennätyksellistä siitepölymäärää kuusista ja männyistä niin, että keltaiset nauhat raidoittavat asvalttia. Haapa puhaltaa höytyviään tuuleen ja näyttää kuin pyryttäisi.

Dahurian alppiruusu on viikon kuluessa availlut kukkiaan ja erottuu pihan perältä fuksian punaisena röyhynä. Alppikärhö maalaa porttinsa siniseksi runsaalla kukkamerellään.

                                                      

Kauan kaivattu vihreys on valloittavaa. 

Puutarhafilosofiaa - Toinen luonto

Voi miten mainio puutarhakirja!

Michael Pollanin kirja yhdistää kaksi ihanuutta, filosofoinnin ja puutarhan. Toinen luonto, puutarhurin oppivuodet on teos joka hykerryttää ja pistää miettimään. Mikä on luonnollista, mikä ihmisen aikaansaannosta. Tarvitseeko luonto ihmistä... Ainakin se on selvää, että ihminen tarvitsee luontoa, mutta onko sitä? Jos on, niin missä ja minkälaista.

Minä pihapuutarhurina saatan juuri tänä keväänä samaistua ideaaliin vaalia luonnon monimuotoisuutta ja eläinten oikeuksia vain huomatakseni pian, että kyllä rusakkopaisti maistuisikin hyvältä.

Tänä keväänä näet on ensimmäistä kertaa käynyt niin, että kauniit tulppaanini on syöty. Jo olen niistä saanut liki kaksikymmentä vuotta nauttia, mutta silti. Mikä ihme sai jänön haukkaaman niitä nyt?

Pollanin kuvaus myyrien karkotussodasta käy mielessä. Samoin mietin mitä pitäisi tuumata peuraperheestä, joka majailee lähimetsässä...

Mielenkiintoista on lukea myös amerikkalaisesta puutarhakulttuurista. Mitä milloinkin on ihannoitu, mitä viljelty ja miten. Kirjassa on monenlaista pohdintaa kasvien jalostuksesta geenimuunteluun ja terveelliseen sekä vastuulliseen viljelyyn.

Ei tästä kirjasta pihasuunnittelun apuja saa, mutta mainion lukunautinnon ja korvien väliä avartavan kokemuksen kyllä.

Tuorepastakurssilla - Mamma mia!

Mainio pastakurssi Arjan opastamana

Kyllä tumpelompikin sokea kana oppii leipomaan tuorepastaa, kun oikein porukalla saa pähkäillä ja kädestä pitäen opastetaan.

Eikä ollut mikään vaatimaton menu, kurssilla valmistettiin montaa laatua: prosciutto-artisokka -salaattia, foccaciaa ja ciapattaa, pasta carbonaraa, kanacanneloneja, ravioleja sekä äyriäispastaa ja vielä misujen misut. Näistäpä siis koostui primo, secondi, contorno ja dolci, joka oli maan mainio, mutta ei meinannut mahaan mahtua.
Lisäksi ihanat viinit.

Mukava kurssi myös siten, että se karisti mysteerien vaikeuden italialaismammojen suvereenisti hallitseman munapastan valmistamisen yltä.

Osa porukasta lähti perinnelinjalle, laittoi jauhot keoksi, munat keskelle kuoppaan ja alkoi vaivata. Minä otin oikotien ja käytin kulhoa. Durumvehnää käytettiin, ja sitä sain lisäillä moneen otteeseen ennen kuin taikinasta tuli muovailuvahamaista.

Pastakone oli mainio peli. Melkein jo aloin sellaisesta haaveilla.

Kuoleman kutsu osui lähelle

Tähän Vappuun jäi surun merkki. Tuli viesti lapsuuden leikkikaverin, poikaserkuista tutuimmaksi tulleen, arvaamattomasta kuolemasta.

Auringon lämmittämän päivän askareissa, pihalammikon puhdistuksessa, sen pohjaan uponneita lehtiä siivilöidessäni, nenässä risujen poltosta nouseva savun tuoksu, nousee mieleen muistoja vuosien takaa, kauan sitten menneistä kesistä.

Rautjärven rannalla Savitaipaleen Heituinlahdessa, Kirppuvuoren juurella, meidän äitiemme kotikonnuilla, oli serkuksilla tapana viettää kesää uiden ja rantanuotiolla ruokaa keitellen. Siellä vilistettiin pitkin metsiä, kerättiin marjoja ja sieniä. Käytiin polkupyörillä Nurkan kauppa-autopysäkillä. Tutkittiin käärmeitten pesät peltojen kiviraunioilla ja rantasaunalla kylvettiin. Tupakkaa salaa polteltiin poikain aitan yleisillä ja linnun pesiä tutkittiin navetan vintillä.

Suru ja yllätys, tyhjä tunne.

Oman äitini, hänen kummitätinsä, hautajaisissa viimeksi juteltiin, sen jälkeen vain auton ikkunan läpi moikattiin.

Elämä on lyhyt, ja arvaamaton.

Hain haukkaaman miehen halaus

Julkisilla kulkemisen ihanin puoli ovat värikkäät kohtaamiset ja mukavat juttutuokiot.

Tänä aamuna kohdalleni osui Vappu-etkoja nauttinut herrahenkilö, joka oli sydämellinen, hyvän tuulinen... ja juttukumppania vailla.

Sain kuulla jännittävää elämäntarinaa, nousuja ja laskuja, perhekuvioita ja nähdä hain repimän käden arpikartaston.

Yhteisellä matkalla juttua piisasi ja käsipäivää sanottiin viereisenkin penkin matkalaisten kanssa. Hyvä mieli tuli koko päiväksi, toivottavasti hänellekin sekä junavaunun muille matkaajille.

Kyllä kevät ja aurinko saavat ihmeitä aikaan :)
Hauskaa Vappua!

Matkustin ympäri Mallorcaa

No tulipa siitä lähes saaren ympäriajo kuitenkin. Koska loma lyheni meistä riippumattomista syistä parilla päivällä, päätimme sentään skipata Palman ympäristöineen ja se osoittautui viisaaksi teoksi. Siitäkin huolimatta kiire meinasi yllättää.

Majapaikkamme sijaitsi Cala Pi'ssä, joka oli pieni ja rauhallinen niemi ja lahden pohjukka uimarantoineen. Rantaan johti suoraan hotellilta jyrkät kiviportaat ja korkeilta calan reunakallioilta oli kaunis näköala. Itse hotelli, Ona Cala Pi oli viehättävä ja hyvätasoinen. Meidän varauksemme oli tehty RCI:n kautta.

Calojen päivä

Ensimmäinen retkemme suuntautui läheisille Cala s'Almunian sekä Cala Lombardsin rannoille. Kauniita rantapoukamia molemmat. Calat ovat kaiketi jokien tai valumavesien suistoja, niiden rannat ovat korkeat ja jyrkät lähes poikkeuksetta.
Samalla retkellä osuimme vielä Mondragon luonnonpuistoon. Sen ranta oli laakea ja matalavetinen pitkine valkoisine hiekkoineen. Kävelimme rannan ympäri kiertävää kävelyreittiä ja osuimme sievälle ruokokattoiselle baarille josta sai sopivasti evästä. Uimareitakin nähtiin.

Puutarhan ja satamien retki

Retki Jardines de Alfabiaan oli vuorossa seuraavaksi. Palman ruuhkista selvittyämme matka sujui niin nopsasti, että saavuimme puutarhalle tunnin verran etuajassa. Siispä päädyimme jatkamaan matkaa Porto Solleriin aamupalalle.
Hyvä päätös. Löysimme rantakadulta terassin, joka oli täynnä paikallisia murteita (katalaania) puhuvia ja istuimme pöytään.

Aamupala koostui tuoreesta appelsiinimehusta, kahvista ja rouheasta tostada leivästä, joka oli sivelty öljyllä ja päällystetty tomaatilla, juustolla ja ibericokinkulla. Hyvää.

Puutarhassa oli vielä kovin keväistä ja vihreää. Vesiaiheet talven jäljiltä sameat ja kukkivia vähän, mutta kaunista silti.

Sieltä matka jatkui Valdemossan ja Deian kautta Andraxtiin ja sen rantakaupunkiin, jossa olikin jo lounasaika. Tim's oli rantaravintola joka houkutti ja jonka kaunis ja suojaisa terassi kylpi auringonsäteissä. Hauskoja nimiä oli monilla ravintoloilla, suloisin niistä Kurrywurst und Meerblicken. Paikkakunta oli kovasti saksalaisten suosiossa.

Kotiuduttuamme ehdimme vielä nauttia huoneiston kattoterassilla laskevan auringon säteistä viinilasillisen ääressä.

Retki Tramuntanaan ja Pollencaan

Tästä retkestä tuli pitkä, mutta paljon nähtiin. Ajettiin Llucmajor in kautta Sineuun ja Incaan ja siitä Puig Majorille katsomaan vuoriston vesialtaita. Sieltä jatkoimme  Pollencaan ja Cap Formentorin majakkaniemelle.
Kotiin kurvasimme pimeän laskeuduttua peltojen halki juuri mitään näkemättä. Mieleen jäi vain joitakin kylien nimiä.

Maurilaislinna Capdeperassa ja itäranta

Viimeinen retkistämme suuntautui Alcudian ja etenkin sen lähistöllä sijaitsevaan maurilinnoitukseen.

Näkymät linnalta merelle ja laaksoon olivat huikeat. Meren takana häämötti Menorca ja saatiin  lukea historiallisista taisteluista.

Alcudian vanha kaupunki on pieni ja kompakti sen ehdimme koluta aika hyvin sekä istahtaa muurin varjoon sangrialle.

Itärantaa pitkin ajellessa tutustuimme moneen pikkukylään, jotka vaikuttivat hiljaisilta. Porto Cristossa oli kuitenkin jo kuhinaa ja veneitä miljoonien eurojen edestä. Olipa rantaan löytänyt tiensä myös My way Joensuusta! Niin pieni on maailma.

Ihana reissu. Kaunis saari ja helppo liikkua hyvillä teillä. Toivottavasti osuu joskus kohdalle uusi reissu, jolla ehtii näkemään Palmankin.

https://photos.app.goo.gl/Y5xpMBXmnyBjNo6o8