tiistai 4. kesäkuuta 2019

Helatorstai oli toivoa täynnä


Pitkä viikonloppu ennusti A-autoreissun mahdollisuutta. Pitkään suunnittelussa ollut retki Serlachius museoihin Mänttä-Vilppulaan onnistui viimeinkin.

Monena kesänä olemme sitä suunnitelleet ja keskustelleet, mutta aina on jotain (kotka... :) tullut väliin. Nyt pidettiin suunnitelmasta kiinni, eikä annettu Katariinan kuiskutuksille myöten.

Matkan aloitimme Heinolan rannoista ja Harjupaviljongin vohveleista nauttien. Sitten jatkoimme kohti Vilppulan koskea. 

Hieno paikka! Vesi virtasi vuolaana, Koivuniemen uimaranta oli kaunis ja koskella saattoi bongata haahkoja, haapanoita ja tiiroja, ehkä telkkäkin vilahti.
Tutustumisen arvoinen oli myös Mäntän vuori näkötorneineen. Vuoren majaan olin suunnitellut ruokailua, mutta se jäi vielä odottamaan myöhempää aikaa.


Museokierroksen aloitimme Gustafista. Mahtava rakennus!


Jo tuo entinen Serlachiuksen pääkonttori oli näkemisen arvoinen omaleimaisen Jung&Jungin suunnitteleman arkkitehtuurin ansiosta. Vaan kyllä nautimme myös Olli ja Bucklan Ehrströmin taidetta esitelleestä näyttelystä, joka ulottui kahteen yläkerrokseen. G. A. Serlachiuksen elämää ja tehtaan historiaa sekä pääkonttorin rakennusvaiheita käsittelevä näyttely oli myös mielenkiintoinen.


Ruokapaikaksi valikoitui Göstassa sijaitseva ravintola, jonka taidemenu houkutti. Saimme alkupaloksi virkistävän katkarapukoktailin Juhl rieslingin säestyksellä ja jatkoimme Pinot grisin kera haukimoussella ja karitsan kareella, jota täydensi Cote du Rhonen pehmeä punaviini. Jälkiruokana koivujäätelö ja sorbetti unkarilaisen Sauskan maustamana. Suosittelen.


Sitten mentiin Göstan näyttelyyn...



Mainio reissu huipentui Valkeakosken cruising tapahtumaan ja Sääksmäelle Voipaalan idylliseen pihapiiriin, jota miehittivät valkolakkia juhlivat seurueet.


Vanajaveden rannalla levättiin, huilautettiin jalkoja ja kuunneltiin tuulta ja sadetta, josta sunnuntaiaamuna ei enää ollut jälkeäkään.

Museoiden tarinoihin kannattaa tutustua osoitteessa tarinasoitin.fi/serlachius