Terveisiä tumpulan puutarhasta!

kurjenpolvella_

Alkoi sataa aivan ennusteiden mukaan, tai oikeastaan vähän aikaisemmin, kuin oli luvattu.

On siis palattava sisälle pihapuuhista, kitkemisen ja pihalätäkön siivoamisen sekä kasvimaan kimpusta.

Vettä tuli ensin vain ripsuttelemalla, joten en heti malttanut lähteä karkuun, mutta nyt tuntuu hupparin selusta märältä kun tätä kirjoittelen. Sen verran ehti kastella ja lopulta satoikin aika ravakasti, vaikka vielä yritin jotain länttiä sinnikkäästi pöyhiä.

Siinä touhutessä mietiskelin, että missä vaiheessa tästä puutarhuroinnista oikein pääsi tulemaan näin mentaalista ja haihattelevaa. Ennen, silloin kun pihapuuhiin pääsin sinuiksi, oli sentään tähtäimessä - ja tuloksenakin - jotain hyödyllistä. Retiisejä, porkkanoita, sipuleita. No nytkin sentään löytyy kasvimaan kupeesta ruohosipuli, raparperi, lipstikka ja piparjuuri... Todettava kai on, että virtuaalihärpäkkeet ovat uutuutena astuneet mukaan harrastuksen piiriin voimakkaasti ja kuvia on mukava jakaa ja juttuja kirjoitella.

Parasta on kuitenkin vieläkin tämä keväinen rynnistys, joka saa mielen pirteäksi, selän kipeäksi ja kynnet katkeamaan.

Lammikossa kukkivat nyt juuri rentukat parhaimmassa kukassaan. Mahtavaa on niitä katsella, kun jännittämään jäin viime syksynä miten mahtavat talvesta selvitä. Kasvimaa pukkaa viime suvena kylvettyjä palsternakkoja. On niissä pieni juuri, näyttävät kasvavan jatkoa siihen, mihin viime syksynä jäivät... Mitä lie pitäisi niistä ajatella.

On minulla tulossa kahdenlaisia tomaatin taimia, härän sydäntä ja jotakin muuta, jota nyt juuri en muista. Siemenet ostin Annalasta, Hytötykasviyhdistyksen myyntipöydältä. On niitä jo jonkun verran itänyt, mihin sitten ne tungen on toinen juttu. On minulla myös pussukallinen muita syötäviä siemennettäviä, lehtikaalia, salaattia, jopa punajuurtakin! Yritystä on siis, mutta tumpulointiahan tämä on, ei siitä mihin pääse. Enemmän kiinnostavat kauniit kukkaset, perennapenkkien muoto ja polkujen kiemurtava linja. On muuten kirsikkapuussani, siinä varjomorellissa (happamet hillomarjat) kolme kukkaa! Saman verran taisi olla viime keväänä myös.

Jokohan sateeseen tuli tauko, että pääsisin viemään loput maasta kiskomani rönsyleinikit kompostiin, tai siihen kekoon, joka kompostin tointa hoitaa...

Repimisen riemu, kitkemisen kiivaus!

--
Sittenkin sain siitä kiinni! Olin jo huolissani erityisen vaativan kevään jälkeen, kun tuntui, ettei huvita, ettei intoa ole edes pihan siivoamiseen, kitkemiseen ja risujen raivaamiseen. Vaan tuli se sittenkin, energia ja riemu toimeen tarttumisesta, grillirisujen savusta, siistien kukkapenkkien esille raivaamisesta, kipeistä lihaksista ja voimattomista käsivarsista.

Kitkeminen, kyykkiminen ja nenä mullassa könyäminen on parhainta hikijumppaa ja mielen piristystä. Paljon tehokkaampaa kuin mikään salilla saatu rääkki tai kuminauhojen revittely.

Nyt on tulppaanipenkki raivattu juolavehnän piipoista... juuret tietysti siitä innostuvat vaan, mutta hetken verran on siistiä taas ja passaa kukkasten kukkia.

Konnanpoikanen sattui käteeni heinätukon kanssa. En osannut edes säikähtää tuota, Konnaparka taisi enemmän hämmentyä, pysyi paikoillaan kivettyneenä, vain silmistä huomasi, että elossa ollaan.

Viikko Toscanassa: Firenzestä Riminille - Vallombrosasta Assisiin

Niin vierähti viikko vehreää kevättä ihaillen ja Toscanan kauniita kumpuilevia maisemia katsellen. Paljon nähtiin ja monissa keskiaikaisissa muurikaupungeissa käveltiin. Auton mittariin tuli vajaat kaksituhatta kilometriä, joista kuusisataa tosin jo lentokenttäsiirtymiä.

Matkan alku oli taas seikkailu! Pakettiin kuulunutta vuokra-autoa kun ei saanut suoraan kentältä, vaan piti odotella noutajaa hakemaan vuokrauspaikalle. No, etsittiin ja ihmeteltiin odotuspaikkaa. Kyseltiin ja tiedusteltiin, kaikkia kieliä käytettiin ja sinne tänne laukkuja vedettiin. Ja sitten odotettiin ja odotettiin kohtauspaikaksi ymmärtämällämme pysäkillä ja yritettiin tavoittaa vuokraliikettä puhelimella vastausta saamatta. Lopulta selvisi! Olimme oikeassa paikassa, mutta väärässä kerroksessa!

Ensimmäinen varsinainen lomapäivä pelasti kuitenkin alun kankeuden.

Aurinko paistoi täydeltä terältä kun ajelimme pitkin Chiantin viiniteitä Brolion, San Felicen ja muiden Chiantin pikkukaupunkien kautta. Brolion linnapuistoon lunastimme liput ja kävimme myös viininmaistelussa. Syömään pysähdyimme Creve in Chiantin kylään, jossa saimme ihania antipasteja ja pastaa monella tavalla sekä tre dolcea jälkkäriksi. Keräsimme voimia seuraavan päivän Firenzen kierrokseen.

Firenzessä kiertelimme keskustan kuuluisat paikat. Sivuutimme Uffizin jonot suosiolla. Kuvasimme kuitenkin loggian patsaat ja keskusaukion ihmisvilinän. Yritin pyydystää kuvaa myös Duomosta, mutta vaikeaa oli mahduttaa sitä kuvaruutuun. Brunelleschin kuuluisaa kupoliakin saattaa ihailla vain matkojen päästä. Lopuksi raahauduimme Pittin palatsille ja Bobolin puutarhaan. Siellä olisi voinut pitempäänkin olla, mutta auton maksumittari raksutti ja toisaalta kukkaset olivat vasta nupullaan. Harmittamaan kuitenkin jäi tuo tynkävierailu. Brittityttöset vielä vinkkasivat, että läheinen Baldinin puutarha olisi ollut aivan 'gorgeous'.

Vielä piipahdimme Juhani Ahon vinkkaamina Fiesoleen katselemaan rinteiltä avautuvia kaupunkinäkymiä, mutta kuten arvasin, oli tuo pikkukylä kehittynyt tiuhaksi taajamaksi josta ei parkkipaikkaa meinannut irrota millään.

Keskiviikkona oli vuorossa keskiaikaisen asunsa säilyttäneet kaupungit Gubbio, Assisi ja Cortona. Kuten Isä Matteo sarjasta olin jo arvellut, oli Gubbio aivan ihastuttava! Pieniä kapeita katuja ja solia, ruukkuistutuksia, kukkivia parvekkeita ja jyrkkää, raastavaa nousua kohti vuoren huipuilla sijaitsevaa Albergia. Mutta maisemat olivat sen vaivan väärti! Koululuokkia kierteli kaupungissa paljon ja useita nuorisoryhmiä oli kokoontuneena korkealla sijaitsevalle aukiolle.

Assisi on oli ilmeeltään samanmoinen, pyhiinvaelluskaupunki vielä nykyisinkin ja siellä näkyikin nunnia kulkevan järkevissä kengissään ja valkoisissa päähineissään.
Pyhän Fransiskuksen patsas koristaa tietenkin tätä kaupunkia, mutta löytyy monen muunkin kaupungin portilta tai torilta.

Cortona poikkesi edellisistä leveine katuineen ja prameine koru- ja parfyymiliikkeineen. Aivan mahtavan suuri keskuspuisto avautuu heti kaupungin portin kupeesta ja siellä hölkkäsi jos jonkinlaista kulkijaa. Kaupunkikierros käveltiin kuitenkin vanhojen muurien sisällä ja päästiin mukaan keskiaikaisten katujen ja rakennusten tunnelmaan. Pittoreskeja ravintoloita löytyi katujen varsilta, mutta valitsimme silti kaupungin portin läheisyydessä olevan terassiravintola Antonnion, joka on myös Hotelli Lucan asiakkaiden ruokapaikka. Hyvää oli karitsa ja pihvi, mutta pestoa markkeerasi pelkkä basilikan lehti. Hinta oli kohtuullinen myös, vaikka turistirysässä oltiinkin.

Torstaina suunnistimme jo pitemmälle. Mantereen toiselle puolelle Marchen alueelle. Käydyksi ja kierretyksi tuli Riminin keskusta ja ranta sekä joen varren venelaiturit. Riccione tutkittiin vain autosta katsellen San Marinoon ajellessa. San Marino olikin sitten elämyksellinen. Todella kauniit linnoitukset näköalatasanteineen oli mukava nähdä, vaikka autopaikan saaminen oli työn takana.

Vielä ehdimme kierrellä myös majapaikkamme Laterinan lähiseutuvilla. Vallombrosan luostarilaakso teki minuun vaikutuksen valtavilla kastanjametsillään, metsäkukkasillaan ja kylmän kalsalla ilmastollaan. Luostarin edustan karppiallas oli kaunis ja rauhoittava. Siellä olisi ollut myös Botanica, mutta se jäi suosiolla katsomatta. Tuskinpa vielä olisi kummoista nähtävää ollutkaan, kun kevät oli siellä vasta aivan alussa. Koristeomenapuissakin vasta nuppuja. Stia puolestaan oli aivan toisenlainen Arno-joen varren pikkukylä, jonka kummulla sijaitsi vanha linna, jonka pihalla näin kukkivan kameliapuun. Ihastuttava! Linnan pihassa oli myös Greg Wyattin satumaisia veistoshahmoja.

Poppin keskusta meiltä huiskahti vanhingossa ohi, mutta Bibbionessa kävimme kävelyllä ja Poppin kylään avautuvaa maisemaa ihastelemassa. Lopuksi suuntasimme Caprese Michelangeloon katsastamaan taitelijan syntymäsijoja.

Reissun lopun häämöttäessä tyydyimme pyörähtämään Arezzossa, pikkuruisessa Rondinen kylässä ja aivan lähinaapurissa Castello Fiboccissa. Arezzon helteet meinasivat tehdä minulle tenän, mutta onneksi kaupungin Plaza Grandella alkava ravintoloiden markkinapäivä pelasti viinilasillisen äärelle.

Vielä on mainittava suloinen Monterchin kylänen, jossa pyörähdimme jonkun reissun lopuksi. Siellä näköalatasanteella, kellotornin kupeessa kukki ihana sinivisteria, niin kuin monessa muussakin paikassa. Ja lähtöpäivän aamun kiireiset kiertelyt Orvietossa etsimässä vanhaa muistoa, linnoituksen muurin suurta Magnoliaa, jota emme löytäneet, ja jota edelleen täytyy katsella vain videolta.

Mieleen painuva reissu. Ihanat säät ja kukkaset. Se yllätti, että kaikki mahdollinen oli kukassa yhdellä kertaa. Ja vaikka Bobolin pionit ja ruusut olivat vasta nupuillaan. Olivat kukkaset parhaimmillaan Stiassa ja Bibbionessa. Kaikkialla kukkivat myös Jakarandat ja syreenit. Niin ja ne unikot! Niitä oli joka pientareella.

Unelmointia Italiasta

Juhani Ahon kirja Minkä mitäkin Italista on ollut seuranani tässä muutamia päiviä, kun samalla olen kuumeisesti lehteillyt toscanaoppaan sivuja. Selväksi on tullut, että tutustumisalue on rajattava tiukasti, mutta säävarauksella, jotta kykenee näkemään sen mitä haaveilee.

Ahon reissu Italiaan käy junalla Itävällan suunnalta. Alppien yli ja läpi sujauttaen. Matkustusvuosi on 1893, jolloin ei toden totta massaturismista ole tietoakaan, mutta kanssamatkustajia on toki silloinkin jo ollut. Vaikka kirjan reissukuvaukset käsittelevät laajimmin Roomaa ja sen ympäristöä, jonne me tällä erää emme aio piipahdella, on kirjassa kuitenkin myös sivuja Firenzestä ja sen ihanuudesta laulavine lintuineen ja luonnonkauniine kukkuloineen.

Kovin kauniilla ja ylistävillä sanoilla Aho kuvailee Angelo da Fiesolen Firenzen Pyhän Markuksen luostariin maalaamia seinäfreskoja ja vertaa taiteilijan kykyjä Rafaeliin ja 'Mikael Angeloon'. Myös jonkin matkaa Firenzestä sijaitsevan Fiesolen maisemia Aho lämmöllä kuvailee.

Mutta sypressien runkojen välitse aukeaa näköala Firenseen päin... ja mikä näköala...! Alhaalla Arnon laaksossa lepää siellä, aaltomaisten, tummansinertävien vuorenharjanteiden välissä kuin jättiläisen suuren kukkaismaljan pohjassa kaupunkien helmi. Kuinka kauniisti muodosteltu, kuinka hienosti hiottu on tuo helmi!

Fiesole onkin yksi niistä kohteista joissa toivon pääseväni käymään. Kovin on kirjassa oleva kuva Fiesolen rinteestä autionlainen. Luulenpa, että meitä odottelee aivan toisenlainen näkymä, sillä jos oikein muistan edelliseltä kerralta, oli koko Firenzen tienoo tiuhaan rakennettua kattomerta. Edelliseltä reissulta tosin mieleen jäi lähinnä rankkasateiden ryöppy ja kotiin saapunut sakkolappu luvattomasta ajelusta "autorisattien" alueella.

Mukavaa ja romanttista on ollut Ahon matkassa kuljeskellä Rooman kaduilla, loppumattomien taideaarteiden ja antiikin raunioiden reunamilla, Firenzen sypressikukkuloilla ja kukkaisniittyjen helmoissa sekä Genovan hautausmailla.

Caprin, eli Kaaprin, saarellekin on Aho matkoillaan rantautunut. Hauska ajatella, että Axel Muthe on myös siellä samoilla Anacaprin korkeilla poluilla samoihin aikoihin kulkenut. Vaikka aikalaisia ovatkin, ei Aho mainitse Munthesta mitään, eikä kirjasta löydy viittauksia Munthen huvilan rakentamisesta tai muista antiikin tutkimukseen ja kaivauksiin liittyvistä hankkeista. Sääli, olisin niin mielelläni istuttanut nämä kaksi saman pöydän ääreen keskustelemaan lintujen suojelusta ja siitä, kuinka hävyttömästi italialaiset patoihinsa näitä laulun lirkuttajia houkuttavat. Yhtenäiset ajatukset löytyvät kummankin herran tuotannosta luonnon ja lintujen suojelun osalta. Varmasti myös ihastus antiikkiin ja sen tarustoihin olisi virittänyt monta mielenkiintoista keskustelua.

Me emme tälläkään erää Caprille tai Napoliin ennätä. Ne jäävät vielä haaveiksi vain, mutta Assisin ja Cortonan saatan nyt nähdä ja optiona on aina Riminille saakka ulottuva seikkailu.

Kevätbongausta lähiseutuja kierrellen

Haaveena ollut kevään ensimmäinen karavaanaus antaa vielä odottaa itseään. Nuhjuisen harmaa pääsiäiskeli ei innostanut auton käyttöönottoa ja pysyttiin kotinurkilla. Perjantai ja lauantai menivätkin kokolailla omissa nurkissa, mutta auringon ilmestyttyä ilahduttamaan maisemia sunnuntaina saimme aikaiseksi jo vähän pidempiäkin lenkkejä.

Lähitallien heposet olivat jo aitauksissaan ja ensimmäiset leskenlehdet näyttäytyivät tienposkilla. Joessa vesi virtaa, mutta ei ole erityisen korkealla nyt enää.

Tänään piipahdimme sitten auringon innoittamina Porvoossa. Löysimme taas kerran uusia kuvakulmia ja mielenkiintoisia paikkoja katseltavaksi. Siitä huolimatta kuviin päätyivät myös tutut värikkäät vanhan kaupungin talot.

Aivan uusi reitti löytyi Turkkurinkatua pitkin Kevätkummuntielle ja sieltä edelleen uimahallin parkkipaikan läpi Jokikadulle rantaan. Matkan varrelta löytyi Suomen retkeilymajajärjestön hieno rakennus ja sen rinteitä komistavat upeat männyt.

 

Nyt tuntuu, että kevät on vihdoin alkanut tehdä tuloaan.

Juuston viemää

Vuodet vierähtelevät nopeasti. Taas oli aika istua ihanaa iltaa Valion vieraina Juustopöydän vuosikokouksessa. Saimme kuulla todella mielenkiintoisen esityksen yrityksen digitaalisen markkinoinnin merkityksestä ja kehittymisestä viimevuosien aikana.

Uskomattoman tiedon ja suurten lukujen lähteillä oltiin. Valion verkkosivulla vierailee kuukausittain miljoona, siis täysi miljoona, kävijöitä ja lisäksi eri sosiaalisen median kanavissa on tuhansia ja kymmeniä tuhansia käyntejä kuukausittan. Pelkästään yrityksen Facebook-sivuilla on yli kaksisataatuhatta fania.

Nyt pääsiäisen aikaan odotetaan viikottain noin neljäsataaviittäkymmentä kävijää yhtiön pääsiäissivustoille mikä tarkoittaa, että pääsiäisen aikaan kuukausittaisen miljoonan sivustokävijän määrä ylittyy reippaasti.
Suuren suomalaisen tuotemerkin arvostus on siis luja, ja syystäkin.

Saimme kuulla myös mielenkiintoista tietoa digimedioiden mahdollisuuksista, mm. siitä kuinka kysyntä voi yllättää realististen mahdollisuuksien rajan, kun juuston kypsymisessä nyt kuitenkin kestää oma aikansa, eikä mitään voi sille, että loppuun ostettua tuotetta ei ole saatavissa ennen kuin seuraava erä on valmista. Sivuttiin myös uusien medioiden mahdollisuuksia viestinnässä ja pelisilmän tärkeyttä nopeassa tilaisuuteen tarttumisessa. Tästä hyvänä esimerkkinä Valiomyrsky, joka koetteli Suomea voimillaan, mutta mahdollisti samalla myös oivallisen somekanavaviestinnän mm. Twitterissä merkillä #valiomyrsky.

Ja kuten aina, yhdistyksen virallisen kokoustamisen jälkeen saimme nauttia herkkupöydän makuja. Tänä vuonna erityiseksi suosikiksi nousi parmankinkku-vuohenjuusto piirakka sekä tyrnihilloke ja aina niin maukas Aura-sinihomejuusto. Minä maistelin herkkujen painikkeeksi Caliterra-valkoviiniä, jonka huomasin oivallisesti sopivan myös kaikille juustoille.

Ihanaa kevään edistymistä ja valon lisääntymistä alustavat nämä yhdistysten pippalot. Mukavaa oli taas kerran jutustella tutuiksi tulleiden kanssa ja tutustua myös uusiin jäseniin. Kotiin viemisiksi tuli vielä pussukallinen makoisia herkkuja, joista uutuutena suklaatuorejuusto ja minulle ennestään maistamaton Koskenlaskija-chili.

Ottaisinko kolme lammasta, viisi kanaa, mehiläispöntön ja alkaisin viljelemään Inca Bellaa?

 
No olipas taas Puutarhanaisilla kirjailta! Ilta on muodostunut jo perinteiseksi kevään aloittajaiseksi minulle, jonka sielu halajaa jo kukkasten ja puistojen seuraan, pois vaalenharmaan ja kylmänsinisen maiseman keskeltä. Tällä kertaa ilmojen herrakin lie samaa mieltä, sillä aurinko on iloisesti näyttäytynyt koko viikonlopun ajan.

Tunnustaa täytyy, että olin minä sen verran talviseen olooni kyllästynyt, että en uskonut tänä vuonna elpyväni yhden kirjaillan annista. Mietin, että saatanhan minä sitä maaperää mennä kuuntelemaan. Jos vaikka jotakin oppisin. Alkaa nimittäin yrttitarhan multa olla siinä mallissaan, ettei siinä kasva kuin sammalta.

No, kuuntelin maaperäluennon. Hyvin olin kiinnostava ja mukavalla tavalla Helinä Hartikainen kertoili humuksen ja orgaanisen aineen liitosta. Lieroista ja öttiäisistä, jotka maaperän ilmavana ja terveenä pitävät. Opin senkin, että hyvä on maahan tuhkaa levitellä ja siten parantaa kasvien mahdollisuutta saada maasta irti tarvitsemiaan ravintoaineita. Mutta sen minä vaan sanon, ettei perheen pään silti pidä sitä tuhkaa niin paljon kukilleni kylvää, että sinivuokot ja metsäkärhöt jäävät muistoiksi vain.

Seuraavaksi oli ohjelmassa Makutarhurin osuus. Tarhurina puutarhakirjailija Heidi Haapalahti, ja istua napotinhan minä penkissä ja kuuntelin sujuvasti senkin. Mukava oli esitys. Vaikka en gourmet-ruokaa viljelemään alkaisikaan, tuli esille kuitenkin mukavia vinkkejä erilaisten maistelu eli tasting-tilaisuuksien pitoon. Voisihan sitä ostaa ne Blue Kongot, Vanha mustat ja Inca Bellat, ehkä, jos jostain löytäisi. Lienevät kaikki ravintoloiden keittiöissä.

Ja ei kahta kolmannetta. Toisin sanoen, istuin ja ihastuin Mehiläistarhuri Timo H. Savolaisen ulosantiin ja kahdeksaan värikkääseen ja innostavaan teesiin, joilla hän vakuutti, että meidän kaikkien tulisi ryhtyä mehiläisten hoitajiksi. En minä ollut käsittänyt, että yhdestä mehiläispöntöstä saa 30 - 40 kiloa hunajaa. Siitä riittäisi pikkuisen jo muillekin. No, ennen kuin alan ivestoimaan tarhurin tarvikkeisiin, sulattelen ja kehittelen ideaa hiukan vielä.

Mukavaa oli ja kyllä se innostuskin taas hiljalleen kohotti päätään ja kaikenmaailman haaveilu sai tuulta siipien alle. Kustannusyhtiö kierrätti yleisön joukossa kevään uusia kirjoja ja niistä kaksi oli aivan herttaiset ja saivat päähän nuo villit visiot...