Keelesild taas ohjelmassa

Viime torstaina oli tämän vuoden ensimmäinen viron tunti. Voi miten sitä unohtaa kaiken oppimansa muutamassa hetkessä! Taukoa lukukausien välille tosin tuli vajaat kaksi kuukautta, mutta kuitenkin, voisi sitä muistaa edes rippusen.

Luulinhan minä joulutauolle jäädessäni, että lueskelen kappaleita oppikirjasta ja uutisia külauudis.ee sivuilta ahkerasti, juu.

"Kyläuutiset"-sivusto on ollut ratkirailakas kielenopiskelun lähde. Sieltä on monia hauskoja uutisotsikoita tullut päivän pähkinänä ratkaistua. Useasti uutisjutun kuva auttaa ratkaisemisessa, vaikka sanat olisivat täysin mahdottomia. Sivut ovat muutenkin mainiot, ne keräävät kaikenlaista uutisvirtaa Viron maakuntien lehdistä ja tapahtumista. Aivan ehdoton suosikkini on raadio Kukun Ilmaparandaja podcastit. Paljon niistä ymmärtääkin, mutta paljon jää myös ihmeteltävää. Hauskaa on silti joka kerta.

Ryhmämme on pysynyt aika hyvin kasassa. Vain muutama on jäänyt pois ja heidän tilalleen olemme saaneet uudet opiskelijat. Hassun hauskoja tulkintoja ja käännöksiä syntyy kun yhdessä yritämme pähkäillä tutuntuntuisten sanojen merkitystä. Aika paljon olemme myös kieliopin kanssa tuskailleet, välillä tuntuu, että enemmän voisi keskittyä sanastoihin ja käyttökelpoisiin fraaseihin, mutta etenkin kyläuutisia selvitellessä ymmärtää, että sanan vartalo on syytä hahmottaa, jotta osaa edes vähän yrittää selvittää lauseitten merkitystä.

Lunta riittää ja kirjat kutsuu

Kaunista on, ei voi kieltää. Kuvassa asemarakennuksen torni edustalla kasvavan lehmuksen takaa häämöttäen.

Omalla pihalla näyttää kovasti viime talven toisinnolle maisemien puolesta. Puhtaan valkoista, kevyttä puuterilunta paikat pullollaan. Lyhdyn katolla saman korkuinen kinos, kuin viime talven kuvissa. Totta kuitenkin, että ikkunoista näkyy vielä ulos, kun viime vuonna näihin aikoihin maisemat peittyivät suurien katolta tippuneitten kinosten taakse.

Junaliikenne pelitti viime viikon lumipyrytyksestä huolimatta kohtalaisen mukavasti, tällä erää olen enemmän saanut odotella busseja. Perjantaina kotiin lähtiessä jo oli tiedossa, että liikenne oli ruuhkautunut onnettomuuksien vuoksi sekä Lahden että Tuusulan väylällä, joten ei ollut mitenkään odottamatonta, että Helsingistä tulevaa bussia ei kuulunut eikä näkynyt. Onneksi pakkaset ovat olleet maltilliset, joten bussipysäkillä on ollut ihan siedettävää. Siinä odotellessa on tullut myös juteltua ihmisten kanssa, ongelmat yhdistävät.

Kirjarintamalla olen lukenut kummallisia varttuneitten (70-80 v.) kirjailijoitten teoksia. Martta Salmela-Järvisen kirjan Tuhannen tarinan talo ja Sisko Istamäen teoksen Yöntähti. Yöntähteä lukiessa tuli mieleen mahtaako Istamäki kuvailla siinä omia tuntemuksiaan kirjailijana; kirjoittaa sitten mitä tahansa, aina tulee loukanneeksi jotakuta, ja saa tuntea itsensä pieneksi. Herkkä on myös kirjaminän, Kielon, tuumaus tarinasuonen tyrehtymisestä: Niin kuin kissa olisi nielaissut linnun, jäljelle jäi vain höyhenrahtunen, jos sitäkään.

Muuta lukemista ovat olleet ja on Binchyn varhaisempi Unelmien kaikuja, joka johdattaa luotettavaan tapaansa keskelle Irlannin merellisiä rannikkomaisemia ja värikkäitä ihmisiä. Kuten aina Binchyä lukiessa, tuntee tämänkin parissa palaavansa tuttujen keskuuteen. Andrea Camillerin uusin Törmäyskurssilla vie puolestaan Sisilian rannikolle, Montelusaan, jossa komisario Montalbano selvittelee merestä löytyneen ruumiin arvoitusta. Tämäkin Camillerin kirja on ihana sekoitus ruokaa, merta, ihmiskohtaloita ja Italian poliisin ja virkamieskunnan monivivahteista taivallusta. Sisiliaan on suunnittelilla matkakin, joten entistä innokkaammin pureudun kirjan tunnelmiin.

Talvisen kaunista Hämeenlinnassa

Lauantaiaamun hämyssä oli outoa matkustaa junan hiljaisuudessa kohti Hämeenlinnaa. Kahdeksalta oli vielä pimeää, mutta Hyvinkään kohdilla alkoi päivä valjeta ja hetki oli kauniin sininen. Puut hohtelivat sinertävää kimallusta uudessa lumipeitteessä ja kaikkialla oli puhtaan valkoista.

Riihimäelle saavuttaessa oli jo valoisaa ja Tampereelle suuntaavaa Intercityä sai odotella jonkusen aikaa, mutta ei kuitenkaan paleltumiseen saakka. Mukava oli IC:n kyydissa Hämeenlinnaan syksytellä. Perillä asemalla sattui hyvä tuuri, sillä tapasin taksijonossa samaan osoitteeseen matkaavia ja pääsimme kimppakyydillä.

Kaunis oli Hämeenlinnan keskusta puhtaan lumen keskellä. Herttaisen näköisiä puutaloja ja kauniita rakennuksia. Olen useasti kaupungin läpi kulkenut ja linnassakin muutaman kerran vieraillut, mutta keskustassa en vielä koskaan ollut kävellyt. Pitää mennä uudelleen kesällä!

Paluureissulla junat osuivat nappiin, VR:lle kiitos.

Junia vaihdellen - kaapparilaivan kapteenin seurassa

Loppiaisviikolla alkanut talvi tuli ja meni. Aamulla satoi vielä alijäähtynyttä vettä ja tien pinnat olivat sokerikuorrutetun kovat ja liukkaat. Nyt iltapäivällä loiskittiin jo lätäköissä.
Työkaverin kanssa oli puhetta, että kertaakaan ei vielä tänä talvena ole hanskoja tarvinnut. Junistakaan ei ole ollut mitään kirjoitettavaa, kun ovat kulkeneet ihan aikataulussa.

Juhlapyhien väliviikot sain nauttia yhtäjaksoisesta kyydin syksytyksestä N-junassa, mutta tällä viikolla palattiin arkeen. Hyvään tottuu nopsasti, joten ärsyttävää on ollut keskeyttää kirja junan vaihdon ajaksi. Laiturilla kun on näin talvisin niin pimeääkin, ettei näe tekstiä odottelun aikana!

Viime päivinä on junakirjajani kulkenut ylen ihmeellinen 1600-luvun vaiheita kuvaileva Alonso de Contrerasin teos Elämäni vaiheet. Vauhdikasta ja tapahtumarikasta on miehen elämä ollut. Milloin hän on purjehtinut kaapparilaivan kapteenina pitkin Välimerta ja milloin samoillut ratsuväen komentajana Madridin ympäristössä miehiä kokoillen sekä Italiassa, Portugalissa ja Ranskassa tahi Espanjassa peistä heiluttaen. Maltan ritariksikin hänet ehdittiin lyödä ja erakkoelämää mahtuu miehen vuosiin sekä munkkiveljestön jäsenyys. Rahaa ja saalista tulee ja menee, väliin arkut pullottavat rikkauksia; silkkiä, hopeaa ja röyhelökauluksia, toisinaan taas elanto on tiukassa ja toimeentulo ystävien varassa.

Mielenkiintoisin kohta kirjassa on Contrerasin muistelema Soma-tulivuoren eli Vesuviuksen purkaus, joka hukutti laavavirtaan ja tuhkasateeseen vuoren juurella sijainneet kylät ja kaupungit. Kuvauksen mukaan Contrerasin miehet pysäyttivät laavavirran kulun Nova-kaupungin laitamille kaivamalla suuren ojan kaupungin turvaksi. Kaupungissa sijaitsivat mm. sotajoukkojen majoitustilat sekä nunnaluostari, mutta kukaan ei uskaltanut rakennuksissa majailla, sillä maanjäristykset mursivat seinät täyteen halkeamia.

Omaelämänkerrallinen tarina on kirjoitettu lennokkaasti ja päiväkirjamaisesti, mutta pitää hyvin sekapäisyydestään huolimatta seikkailuissa mukana. Kirjan on kääntänyt ja sen esipuheen on laatinut Aarno Saleva vuonna 2011. Hän laatinut suomennoksen tuoreella kielellä käyttäen taidokkaasti entisaikojen historiallisia aseiden ja säätyjen ym. nimityksiä. Meriveden suolan maistaa kielellään lukiessaan vaikkapa erilaisia ja runsaita merenkulkuun liittyviä termejä. Ihmeellinen ja todella toisenlainen historian kirja.

Onnea uudelle vuodelle!

Vuoden ensimmäinen päivä pyörähti käyntiin Yle Teeman puutarhamaratonin seurassa. Sarjassa Monty Don kierteli Italian puutarhoissa. Mikäpä sen mukavampi alku vuodelle kuin katsella aurinkoisen vehreitä sitruunalehtoja ja kukkien väriloistetta ruudulta, kun omassa pihassa kuura peittää nurmen pintaa ja kaikki on tasaisen vaaleanharmaata.

Mielenkiintoa ohjelmaa kohtaan lisäsi vielä se, että pari kolme sarjan kohdetta oli omakohtaisesti tuttuja. Muistoja sai palautella mieleen Bomarzon patsaspuutarhasta (kuvasarja), Villa Pisanin neljä hehtaaria käsittävästä barokkipuutarhasta sekä Rooman Borghesen puistikosta. Sarja pyörii Areenassa, joten kannattaa katsoa jos pääsi ohi.

Psykologisestikin puutarhateema toimii mukavasti. Nyt kun olen päässyt yli vuoden vaihteesta, tuntuu taas sille, että tunnelin päässä odottaa valo, aurinko ja kevät. Muutamia kuukausia vain ja päivä kirkastuu, voin alkaa odotella kevään kukkasia ja seurata taas seljapensaan nuppujen punoitusta.