Uskollisuuteni Espanjalle alkaa selvästi olla koetuksella. Perjantaina töissä ihmettelin avoimesti miksi päässä soi Italian kansallishymni, vaikka formuloista ei vielä ole tietoakaan. No, tietysti se soi siksi, että junalukemiseni on jo pari viikkoa ollut Donna Leonen Haurasta lasia. Tarinassa komisario Guido Brunetti selvittelee Muranon saarella tapahtunutta rikosta, jossa l'uomo di notte on saanut surmansa. Leon kertoo tarinaa ja siinä sivussa Brunetti kulkee pitkin Rialton siltaa ja santa seccaa ja vaikka mitä paikkoja. Jos ei siitä hymni ala soimaan, niin jo on kumma.
Siispä tässä koneella ollessani harhauduin myös katselemaan lomamaisemia. Pikku Venetsiaksi kutsuttua Chioggiaa/YouTube (kuva1) ja Rosolina Marea, jossa on suuren suuri luonnonpuisto mataline rantoineen ja tyrnipensaineen. Sillä reissulla muuten söimme mieleenpainuvimmat Frutti di mare -pitsat mitä ikinä! Pöytään tuotiin tilauksen tehtyämme servietit ja muut kilistimet ja niiden lisäksi vielä kaksi hurjan suurta kulhoa, joita hiukka ihmettelimme. Kun pitsat sitten tulivat, ihmettely lakkasi, sillä oli päivän selvää, että pitsaa koristavien simpukoiden kuoret oli tarkoitus kulhoihin laitella. Ja niitä simpukoita! Ne olivat hyviä ja niitä oli kerrankin tarpeeksi. Kuorikulhot täyttyivät kukkuroilleen ja tyytyväisyys valtasi seurueen.
