lauantai 22. lokakuuta 2011

Lomalle ruskan keskeltä



Viikko on mennyt komeata ruskaa ihaillessa aina silloin tällöin kun auringon säteet ovat läpäisseet synkät pilviverhot. Ihmeen hyvin ovat lehdet puissa vielä pysyneet, vaikka myrskytuulet ovat niitä tuivertaneet ja lakkaamaton sade hakannut monen päivän ajan.

Koululaisten syysloma osuu ensi viikolle, joten vaikka kelit vielä ovat kohtalaisen lämpimät ja ruskaa riittää, on aika suunnistaa loman viettoon. Tällä kertaa matkamme suuntautuu Azoreille, San Miguelin saarelle. Paikka on yksi unelmakohteistani joten odotan näkeväni paljon vehreää ja kukkivaa sekä mahtavia maisemia. Sateen uhka tähän aikaan vuodesta sielläkin on, mutta lämmintä pitäisi piisata.

Vaikka työmatkan varrella värikkäät puut vielä hehkuvat loistossaan, ovat kotipihan puut jo aika kaljut. Pensaat vielä sinnittelevät vihreinä ja muutama syysleimu punertaa mustanpuhuvana. Saa nähdä, odottaako meitä loman jälkeen ensilumi, vai vieläkö leutoa syyskeliä riittää marraskuun alkuunkin.