tiistai 30. maaliskuuta 2010

Luonto numeroina - voi vain ihastella!

Kyllä 3D-kuvantaminen voi olla kaunista kun sen osaa. Tämän löytöni haluan ehdottomasti jakaa kaikkien kanssa! Nature by Numbers on taitavaa työtä ja kaunista katsella.

Nature by Numbers

Toki luontoa on voinut ihastella aivan livenäkin. Lumi sulaa silmissä, vaikka pari viikkoa sitten epäilin, että kevät tulee vasta juhannuksena, näyttää nyt jo aivan toisenlaiselta. Suurin muutos näkyy ratakiskoilla. Siellä missä vielä hetki sitten junat kulkivat syvässä kinoskuilussa on lunta enää jäljellä vain rippunen. Ja aurinkokin vilahti taas tänään aamuisen vesisateen jälkeen. Onneksi on lyhyt työviikko, enää pari päivää ja sitten on pääsiäinen.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Vain kaksi nauhaa - Six ribbons

Olen opetellut videon koostamista ja seikkaillut taas "tubessa" ja voi mikä ihana löytö! Tätä katsellessa ja kuunnellessa voi nostalgisoida sielunsa kyllyydestä.

Vastatuuleen-sarjaa, tätä biisiä ja Jonathan Garrettia fanitin väräjävin huulin ja hehkuvin sydämin kasarivuosina, aikuisuuden kynnyksellä. Sarja kertoi Englannista Australiaan karkotetuista. Karkotusten syinä olivat rikokset ja monet muut syyt kuten vaikkapa irlantilaisuus. Silloin elettiin aikaa, jolloin Englanti yritti valloittaa Irlantia omakseen. Sarjan musiikin on säveltänyt australialainen Jon English yhdessä Mario Milon kanssa. Jon English näytteli myös päähenkilön Jonathan Garrettin roolin. Naispääosassa oli irlantilainen Mary Larkin.



If I were a minstrel I'd sing you six love songs
To tell the whole world of the love that we share
If I were a merchant I'd bring you six diamonds
With six blood red roses for my love to wear

But I am a simple man, a poor common farmer
So take my six ribbons to tie back your hair

If I were a nobleman I'd bring you six carriages
And six snow white horses to take you anywhere
If I were the emperor I'd build you six palaces
With six hundred servants for comforting fare

But I am a simple man, a poor common farmer
So take my six ribbons to tie back your hair

If I were a minstrel I'd sing you six love songs
To tell the whole world of the love that we share
So be not afraid love, you're never alone love
While you wear my ribbons to tie back your hair

Once I was a simple man, a poor common farmer
I gave you six ribbons to tie back your hair

Too-ra-lee, too-ra-lie, all I can share
Is only six ribbons to tie back your hair

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Terveiset Naantalin auringosta!

Totta se on, Naantalissa paistoi kuin paistoikin aurinko, vaikka viikonloppulomasemme alkutahdit muuta lupasivat. Kotoa lähdettäessä keli oli vielä kaunis ja kirkas, mutta pian ennen puolta matkaa alkoi räntäsade räpsähdellä tuulilasiin ja taivas muuttui vetisen valjuksi. Perillä Naantalissa meitä odotti vesitihku ja leuto loskakeli, mutta kylpylässä kun oltiin, niin kastuminen oli muutoinkin varmaa. Ensimmäisen illan vietimme altailla ja La Soleil -ravintolan runsaassa illallisbuffetpöydässä. Ruoka oli maukasta ja sitä oli riittävästi - totisesti, ähkyn kanssa kömmimme nukkumaan koko porukka. TV:tä ei juuri tarvittu kun uni tuli silmään jo ennen urheiluruudun loppumista.

Seuraava päivä sujui, runsaan aamupalan jälkeen, Naantalin rantoja kävellen. Matkaa vanhaan kaupunkiin oli vain 1,7 kilometriä, juuri passeli matka pitkin kaunista rantareittiä, etenkin kun aurinko pilkisteli pilvien raosta. Tutustuimme myös Kuparivuoreen sekä kylpylän "vastarannalla" olevaan asuntoalueeseen, pienveneiden säilytyskenttään ja löysimme myös tuttuja kadun nimiä kuten esim. Kurkelankatu, jollainen löytyy täältä meidänkin "sitistä". Lenkin jälkeen oli ohjelmassa taas uimista ja saunomista runsain mitoin. Allasalue on muuten todella viehättävä. Sieltä löytyy monta erilaista allasta, poreita ja vastavirtaa, ulkoallas sekä kuumaa ja kylmää, niin että viihdyimme kyllä, vaikka liukumäkiä ei ollutkaan. Ja illalla taas syömään, tällä kertaa Tammikellariin. Otin alupaloiksi etanoita ja pojat dippilautasen. Etanoita oli juuri sopivasti, mutta dippilautanen oli niin mittava, että pääruuat meinasivat miehiltä jäädä puolitiehen, etenkin kun pohjalla oli edellispäivän syömingit ja runsas aamiaisbuffet.

Naantalin kevät eteni lomasemme aikana aimo harppauksin ja jäälautat sulivat silmissä. Lunta oli sielläpäin huomattavasti vähemmän kuin täällä meillä. Metsissä oli paljon pälviä ja ruohomättäitä sulina. Ei täällä vaan...

Kirjasavotastani sain luetuksi Westön Missä kuljimme kerran sekä Bo Carpelanin Lapsuus-nimisen eepoksen ja vielä tuon aikaisemmin mainitsemani Camillerin Montalbano-kirjan. Camillerin kieli, kai aihepiiristä johtuen, tuossa kirjassa oli karskia ja hyvin eritepitoista, joten täytynee lainata vielä jokunen toinenkin kirja, jotta pääsen paremmin/parempaan käsitykseen hänen kirjoitustyylistään.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Kirjoja, siivousta, kirpputoreja

Afrikka on kirjojen kautta vielä kovasti mielessäni, joten menin "tupeen", niin kuin Kalle sanoo, kuuntelemaan ja katsomaan Mama African esityksiä. Löytyi monta ihanaa, esim. Forbidden games -video Miriamin nuoruusvuosilta ja sitten tämä myöhempi video, joka saa lomatuulelle.



Aion viettää leppoisaa lomaa kotosalla oleillen. Lainasin pinon kirjoja, joita aion lueskella sikäli kun innostaa. Yritän myös käydä läpi vaatekaappeja, inventoida ja viedä lasten pieneksi jääneitä, ja omia käytöstä poistuvia, vaatteita "uffaffan" laatikkoon. Perusteellisempaa siivousta kaipaa myös moni nurkka, mutta se voi osoittautua jo liialliseksi intoiluksi... Isäntä toivoo risteilyä "tai edes jotain" loppuviikolle, pitää katsoa josko jotain löytyisi. Tulisi nyt vaan aurinkoisia päiviä, niin voisi näyttää nenäänsä ulkona, muussa tapauksessa en usko saavani aikaiseksi.

Vanhan naisen lokikirjassa mennään parhaillaan Chilen Santiagossa. Juan Fenrandezin saarikierros on tullut tehtyä ja matka jatkuu pian Viña del Mar'in kautta takaisin Eurooppaa kohti. Mielenkiintoinen kirja, erilainen, mutta mukaansa tempaava.

Lainaamistani kirjoista aloitan lukemisen ehkä Kjell Westön Missä kuljimme kerran kirjasta tai sitten uudesta dekkarituttavuudesta, Andrea Camillerin Veden muoto . Camillerin komisario on nimeltään Montalbano, eli sama tyyppi, joka seikkailee myös televisiosarjassa. Jaksot tulevat telkkarista vasta myöhään, yhdentoista aikoihin muistaakseni, mutta jokusen olen sattunut viime kesänä katsomaan ja niistä ainakin pidin kovasti. Saa nähdä sitten, tekeekö teksti saman vaikutuksen.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Loman odotusta

Kävin torstaina työhaastatteluun mennessäni myös kirjastossa, sillä se sattui olemaan sopivasti matkan varrella. Kuin sattuman kauppaa osui silmiini Kyllikki Villan teos Vanhan rouvan lokikirja. Kirja on ollut mielessäni joskus aikaisemmin, ilmeisesti olen nähnyt sen aikanaan kirjakauppojen luetteloissa, ja ajatellut mielenkiintoiseksi. Kuitenkin aina käy niin, että nimet unohtuvat jos niitä ei kirjoita muistiin tai hae heti käsiinsä. Nyt olen lukenut pari ensimmäistä lukua, joissa Kyllikin matka on edennyt Helsingistä Uddevallaan. Määränpää on Boliviassa, eli matkaa on vielä kosolti edessäpäin. Sattumaa on se, että löytämieni tietojen mukaan Kyllikki Villa on kuollut juuri edeltävän helmikuun lopussa, eli vain muutama viikko sitten, korkeassa 86 vuoden iässä. Lokikirja on Liken kustantama ja uusintapainos vuodelta 2008. Alun alaken teos on julkaisu jo vuonna 2004. Luvassa on siis suhteellisen tuoreita tarinoita rahtilaivojen matkassa sujuvasta seikkailusta kohti Etelä-Amerikkaa. Odotan matkan kunnollista alkuun pääsyä innolla.

Omat matkasuunnitelmat näyttävät nyt paljon köyhemmiltä. Viimeksi tänään katselimme äkkilähtäjä eri matkasivuilta ja hyvin kuivalta näytti. Madeira näyttää synkistä tulvistaan johtuen joutuneen uudelleen myynnin kouriin, mutta muuten äkkilähtöjä on niukalti. Matkasimme Madeiralle muutama vuosi sitten. Silloin sää oli päiväsaikaan lämmin ja illat viileitä ja rannoilla liehuivat kaiken aikaa varoitusliput, mutta hotellin allasosastolla oli myös lämmitetty pikkuallas ja levadakävelyihin sää oli juuri sopiva. Nyt olisin tyytyväinen myös lomailemaan kotosalla, pistämään nurkkia kuntoon kevättä varten, ja oikeasti vaan lepäilemään. En muista milloin olisimme viettäneet lomaa kotosalla!


Junalukemisenani sen sijaan on aivan toisenlainen teos. Maeve Binchyn uusin Sydämen asialla. Kirjassa ollaan taattuun Binchymäiseen tapaan tutussa ympäristössä tällä kertaa sairaalan sydänosaston pystytyspuuhissa. Olen Binchy-fani monen vuoden takaa ja hyllystäni löytyvät lähes kaikki Binchyt sekä suomeksi, että englanniksi. Muistan kun joskus 80-luvun lopussa luin ensimmäisen Binchyni Firefly summer ja sen jälkeen kaikki kynsiini saamani kirjat peräjälkeen. Uusia on myös ilmestynyt tasaiseen tahtiin, joten harrastus on pysynyt yllä aivan itsestään.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Senene, eli rapeiksi paistetut sirkat


Sain juuri luettua loppuun Kigalin kakkukaupan ja taas olen saanut uusia vaikutteita niin keittiöhommiin kuin muuhunkin menoon, erityisesti kiireen hallintaan. Ruokapuolelta mielenkiintoisimpia uutuuksia ovat senene ja ugali. Senene tarkoittaa suurta vihreää sirkkaa joka lienee makoisa. Sirkat poimitaan ja niiden siivet poistetaan, jonka jälkeen niitä keitetään hiljalleen suolavedessa noin puolisen tuntia. Lopuksi keitetyt sirkat paistetaan rapeiksi. Sirkkojen kanssa on hyvä tarjota ugalia, joka on jonkinmoinen maissijauhosta tehty tahnamainen lisuke. Sitä tarjotaan myös papujen tai lihan yms. lisukkeena. Jälkiruoaksi Angel Tungarawa tarjoaa tietysti kakkua tai leivoksia.

Toinen kulinaarinen kirja jonka luin on Timo Tuomen Jalan halki Ranskan, jossa matkan puolen välin jälkeen, siis 700 kilometrin ja Gordesin kaupungin kohdilla alkavat kuvailut mahtavista viineistä ja juustoista sekä rapeista salaateista ja mehukkaista lihoista. Alkumatkan Tuomi vielä kuikuilee vaatimattomampien eväitten tahtiin. Mahtava kirja. Sen viitoittamana jaksoin tallata tieni bussilakkoisessa päivässä helposti juna-asemalle ja takaisin. Tosin minun matkani on vain vitsikkäät kolme kilometriä eli ajassa noin puoli tuntia. Tuomi taivalsi Galais'ista Nizzaan noin 1500 km, ja käytti aikaa kolmisen kuukautta.

Kolmas hiljattainen lukukokemukseni oli Mia Couton Plumeriaveranta. Kirja on hyvin outo ja jotenkin kiehtovalla tavalla psykedeelinen. Se kertoo jo kuolleen, mutta jonkinlaiseen välitilaan jääneen päähenkilön saapumisesta takaisin elävien maailman toisen ihmisen ruumiissa. Kuitenkin niin, että kuollut persoona vain lymyää elävän sisällä, mutta seurailee tämän toimia niihin vaikuttamatta. Kummallinen aihe jonka tapahtumapaikka on hyljätty vanhustentalo Mosambikissa lähellä Maputoa. Samainen kaunis ja posliinisen kuulas Plumeria kuin Rei Shimuran Hawaiji- kirjassakin, saa Couton kirjassa merkittävän osan.