Aamut Islannissa, illat Marokkoa ja Algeriaa kierrellen

Kaksi viihdyttävää kirjaa eri puolilta maailman kamaraa.

Aamujunassa olen lueskellut Satu Rämön kirjaa Islantilainen voittaa aina. Sepä on sujuvasti kirjoitettu ja mukaansa jutustelevasti tempaava kertomus Islannin satuisasta luonnosta, kansantarinoista sekä kansakunnan voittajaluonteesta, jolla tuntuu selittyvän jylhässä ympäristössä elämisen sinnikkyys ja vaikkapa viimeaikainen jalkapallomestaruuskin.

Rämö on jo vuosikymmenen verran asunut Islannissa avioiduttuaan, asetuttuaan ja tultuaan osaksi islantilaista suurperhettä, joka paikkapaikoin kirjan tarinassa tuntuu kattavan koko kansakunnan.

Monenlaista sukurakasta elämän menoa käy ilmi kuvauksen tuoksinassa, jossa vilkahtelee suuria perhejuhlia ja sukukokouksia. Yhtä köyttä vetävä kansa voittaa esteet ja pääsee ylitse kriiseistä. Osaapa vielä hyödyntää luonnonmullistuksetkin matkailubisneksen eduksi.

Hauskan sarkastisesti Satu kirjoittaa myös islantilaisten yltiöoptimistisesta suhtautumisesta elämään ja suunnittelemattomasta riskinotosta, joka johtaa milloin yksilöä, milloin koko kansakuntaa kummallisiin tilanteisiin. Erityisesti jäi mieleen juttu siitä, kuinka huikean noususuhdanteen aikana raha virtasi ja pankkeihin rekryttiin sijoitusneuvojia kalapaateista saakka. Toivottavasti työhön opastusta ehdittiin antaa kuitenkin.

Kourallinen hunajaa

Oliivitarhoista Marokon aavikoille ja Algerian palmulehtoihin vie puolestaan Annie Hawesin kirja A Handful of Honey. Mahtavan lahjakkaasti kirjoitettu, polveileva kuvaus Annien ja ystäviensä Gérardin ja Guyn värikkäästä reppumatkasta Pohjois-Afrikan historiallisiin kaupunkeihin ja keitaisiin. Olen nauttinut jokaisesta sivusta. Annie aloittaa tarinansa kertomalla nuoruutensa kommelluksista ja rohkeista irtiotoista Portugalin maaperälle. Siellä vanha Salazarin hirmuvalta nappaa kiinni irtolaisuudesta ja agitoinnista epäillyn nuoren tytön ja Annie pelastuu pulasta myöhemmin marokkolaispoikien seuraan, matkatessaan karkotettuna Ranskan maaperällä.

Lämpimät muistot noista ajoista innostavat Annien lähtemään miesten mukaan reissulle Ranskan vanhaan siirtomaahan Algeriaan, jossa Guy haluaa löytää omat juurensa; isänsä vanhan kotitalon ja postitoimiston, jossa tämä oli töissä ennen suurta hallinnon uusjakoa, jossa Algerian ranskalaiset joukolla pakenivat kansannousun tieltä.

Hawes osaa tarinan kerronnan ja mielenkiinnon ylläpitämisen taidon. Värikkäät kohtaamiset niin marokkolaisten kuin algerialaistenkin kanssa, ihmisten auttavaisuus, nerokas ongelmien ratkaisutaito ja jutustelut leiritulien ääressä, ovat tämän kirjan parasta antia. Monet kulttuurilliset erot saavat selityksen ja aina vain selvemmäksi tulee, että samanlaisia ihmisiä me olemme kaikki, riippumatta vallassa olevasta hallitusmuodosta, uskonnon sävystä ja varallisuuden määrästä.

Luontokuvaukset ja keskustelut värikkäissä huoneissa,  epätavallisessa roolituksessa - Annie on arabien joukossa kohtelultaan kuten "arvostettu mies"- avaavat etenkin naiselle näkymän muslimikulttuuriin ennen kokemattomalla tavalla.

Siinä sivussa Annie tulee ajattelemattaan myös loukanneeksi sopivaisuussääntöjä, unohtuessaan kohtaamaan naiset naisena: puhutellessaan ja katsellessaan sekä tuppautuessaan samaan pöytään. Mielenkiintoinen kirja, suosittelen jo pelkästään kulttuurillisista syistä. Toivottavasti suomennetaan myös pian.