 Anoppi kuoli sairastettuaan jo monien vuosien ajan Parkinsonin tautia. Viimeiset vuodet pedissä maaten, silmissä voimakas kaihi, kävelykyky unohtuneena. Radiotakaan ei jaksanut kuunnella, ei edes hartaushetkiä tai äänikirjoja. Kellon raksutusta, ääniä hoivakodin käytäviltä. Satunnaisia parempia päiviä, hengityskatkoksia, keuhkokuumetta, kuivumista. Armeliaasti viimein sai nukkua pois. Ystävän lapsi kuoli. Kaunis, nuori, lahjakas ihminen. Kaikki elämä edessä vielä. Henkeä ahdistaa kun ajatteleekin. Perheen suru, äidin suru, isän suru, pikkusisaren suru, kaikkien ystävien suru ja syvä osanotto. Aivan liian varhain loppui vasta alkuaan hapuileva lento, ei sitä ymmärrä. Elämän suuret totuudet jättävät jälkeensä äänettömiä kysymyksiä. Kuoleman hetkellä hiljaisuus. Tyhjiö, peruuttamattomuus, lopullisuus. Ikävä. |
Tervetuloa! Sivuilla suloisesti sekaisin: Puutarhurointia. Juustoa ja viiniä. Karavaanailua. Matkoja. Kirjoja. Runoja. Arjen ajatuksia.