maanantai 8. huhtikuuta 2013

Käväisy kesässä - äkkilähtö Kanarialle




Viikko lämpöisessä Puerto Ricossa hujahti niin kuin olisi varpaita altaaseen dipannut. Kesäistä oli - ja kukkivaa!

Paljon käveltiin pitkin rinteitä ja laaksoja, tuijoteltiin merelle ja uitiin. Rantaretket osuivat tuulisiin oloihin ja sen verran iski mukavuuden halu päälle, että uiminen jäi altaan varaan.

Saarikierroksella päästiin Maspalomaksen kautta Ingenioon Museo de Piedrasiin sekä Cruz de Tejedaan ja Terorin sievään kaupunkiin. Mahtavia maisemia ja kauniisti kukkivia leinikkirinteitä, sekä jättimäisiä "voikukkia", joiden rinnalla omamme ovat herttaisen kultaisia voipalloja vain. Selkeä sää ylänköosuudella suosi myös niin, että näimme Roque Nublon, tuon uljaan kivipaaden, joka näkyy monessa Gran Canaria -kortissa.

Lauttareissu Puerto de Moganiin tehtiin myös, ja fiilisteltiin reilun kymmenen vuoden takaisia muistoja. Hiukan niukempi kukinta siellä vallitsi tällä erää, kuivuutta ovat kärsineet jo parisen vuotta, mutta muuten oli vanha kanavakeskusta säilynyt ennallaan. Uudelle puolelle oli rakennettu mahtavan leveä, Tulppaanipuiden koristama kävelybulevardi.


 
Nyt on sitten taas yritetty sopeutua talvisiin oloihin. Haaveissa oli, että täällä olisi kevät edes hieman ehtinyt edetä, mutta vielä mitä! Lunta tuli vain lisää ja maisemat ovat puhtaan valkeat taas. Onneksi sentään aurinko paistoi.