sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Musiikillinen luentoilta Espoossa


Sainpa aikaiseksi osallistua erilaiseen ja mielenkiintoiseen musiikilliseen luentotilaisuuteen Espoon tuomiokirkossa. Luentoa paikalle oli tullut pitämään Tommy Hellsten yhdessä Joel Hallikaisen kanssa. Ystävykset ovat koonneet koskettavan ja ajatuksia herättävän ohjelman, joka kulkee nimellä Ihminen tavattavissa.

Olen lukenut Hellstenin kirjoja ja innostuin lähtemään Espooseen kuuntelemaan miehen ajatuksia livenä. Hallikaisen uuden levyn tekstit nivoutuivat luennon teemoihin ja kumpikin puhui oman elämänsä taustoista ja vaikutuksista kiinnostavasti. Myös Hellstenin uusin kirja Ajantakaa antaa eväitä kiireisen maailman keskelle ja pyytää ihmisiä pysähtymään ja huomioimaan sekä lähimmäisen, mutta myös on itsensä - hiljentymisen ja sisäisen kuuntelemisen tarpeet. 

Onneksi sattui kohdalle aurinkoinen ja lämmin ilta, kotona olin luennon jälkeen vasta yhdentoista maissa. Junien vaihtelu ja odottelu pidensi matka-aikaa. Kuulas ilta upeine kuutamoineen oli kuitenkin katsomisen arvoinen.