Aurinkoinen kevätretki Moision kartanoon

Eilen teki juustotätien ryhmä kevätretken yhteen kartanomiljöidemme varhaisimmista kohteista; Moision kartanoon. Engelin suunnitteleman kartanon (1820) tarina on mielenkiintoinen ja siihen liittyvät monipolvisella tavallaan Suomen historian varhaiset vaiheet sekä itsenäisyyden ajan mukanaan tuomat mullistukset.

Seuramme luonteen mukaisesti saimme aluksi maistella paikkakunnan laadukasta ja laajaa juustotarjontaa mm. läheiseltä Paavolan kotijuustolalta ja Polven juustolalta sekä maistelun kruununa Mustilan viinitilan makoisia marjaviinejä. Niistä suosikikseni nousivat karpalolla taitettu herukkaviini Koppelon kujerrus sekä puolimakea viherherukkaviini Syysunelma.

Maistelun jälkeen kuulimme kattavan esitelmän kartanon historiasta aina sen alkuvaiheesta 1600-luvulta tähän päivään. Monenlaista vaihetta on Elimäen sekä kartanon historiaan kuulunut. Mielenkiintoista oli saada tiedää af Forselles- sekä Wrede-sukujen vaiheista ja vaikutuksesta kartanon historiassa.
Kierros kartanon kauniiden ja värikkäiden huoneiden läpi kohotti tunnelman juhlavaksi. Kierroksella näimme paljon kansakuntamme historian merkittävien taiteilijoiden töitä. Näkemämme näyttely koostui Pentti ja  Seija Hasun kokelmaan, jossa on paljon töitä mm. Wäinö Aaltoselta, Ville Vallgrenilta ja Jussi Mäntyseltä. Tänä päivänä kartanoa emännöi edellä mainittujen tytär Anne Hasu, joka on luonut mainion yhdistelmän taidetta, kauneutta ja tunnelmaa. Tilan,  jossa on juhlavaa viettää niin häitä kuin pyöreitä vuosia taikka käydä katsomassa ja kuuntelemassa mielenkiintoisia tarinoita kartanon vaiheista.

Linkit:
http://personal.inet.fi/taide/moision.kartano/
http://www.elimaenkartanot.fi/Moisio.swf
http://www.mustilaviini.fi/
http://www.kymi.fi/fi/tapahtumia-a-kulttuuria/service/149

Sisilian kukkiva kevät

Pirteä oli Sisilian kevät. Kasvit, kuten kotoisat villiviinit, ruusut ja seljat olivat vasta uuden kasvun alkutaipaleella ja metsämaisemien väritys punaisine uusine versoineen muistutti meikäläistä elo-syyskuista hehkua. Kaunista!

Reissu onnistui muuten mukavasti, mutta lämpimiä vaatteita olisi saanut olla mukana enemmän. Onneksi viime hetkessä olin napannut mukaan villaisen boleron jossa oli sentään puolipitkät hihat. Trapanin kaupunki on muodoltaan merelle kaartuva kapea sarvi, joten tuulta riitti aina. Siitä johtuen myös tyrskyt olivat ihailtavana kaikkina päivinä, piti vain valita sopiva rannan suunta.

Uintireissu San Vito de la Capoon jäi lyhykäiseksi vaikka mielestäni vesi ei ollut meikäläistä kesävettä kummenpaa. Aurinko ei kuitenkaan suostunut läkättämään täydeltä taivaalta, vaan piilotteli pilviverhossa ja tuuli yltyi ja sai hampaan kalisemaan.

Satumaista, vanhaa tunnelmaa löytyi erityisesti Ericen kaupungista, joka sijaitsee korkealla vuorella Trapanin tuntumassa. Siellä mieli vaipui menneisiin historiallisiin tunnelmiin kun käveltiin pitkin kapeita kivettyjä kujanteita linnalta toiselle. Tuuli kylän kapeilla raiteilla oli raikas ja voimakas ja alhaalta katsoen vuoren huippua ympäröivät aina tummat pilvet.

Matka Corleonen kylään avasi näkökenttään laajat viiniviljelmät ja peltoalueet joilla käyskenteli myös valtavia lammaslaumoja, lehmiä ja vuohia. Ennen kaupungin osumista näköpiiriin ohitimme maanjäristyksen alle jääneet laajat kyläalueet. Karmivaa. Viimeisin maanjäristys Länsi-Sisiliassa on ollut 1968 ja päättelimme juuri tämän alueen osuneen sen kouriin. Rakennustyöt eivät vielä olleet saavuttaneet kovin suurta aluetta, mutta joitakin uusia taloryppäitä sentään oli rakenteilla.

Suurimman vaikutuksen mieleen jättivät kaupunkien puistoissa kukkivat ruusupuut sekä kirkkaan turkoosi meri! Myös Trapanin ranninon merisuola-altaat Salinessa, olivat erityisen kauniit. Liikenne oli tyypilliseen italialaiseen tapaan sujuvan suurpiirteistä ja hermoja rassaavaa, mutta hyvin selvittiin. Ainoastaan Palermon reissu jäi torsoksi, sillä yhtään tyhjää parkkipaikkaa ei tielle osunut. Auton ikkunoista sitten katseltiin se mitä liikenteen seassa oli mahdollista. Ja navigaattori tarjosi myös omat elämykselliset oikotiensä, joilla päädyimme mahtaville, jyrkkiä rinteitä pitkin kiemurteleville sorapoluille ja näimme ihanan kukkivan magnoliapuun sekä valtavat sinivisteriat. Kuvaa en niistä kuitenkaan päässyt napsaisemaan, sen verran oli kiire anella kuskia kääntymään takaisin leveämmille ajourille.

Mukavaa oli reissata, mutta rentouttavaa myös palata. Kotona voi saunan leppoisessa lämmössä lääkitä innokkaitten sisilialaisten hyttysten puremia ja hengähtää hetken ennen kotimaisen kannan heräämistä.

Kielikylpyä ja lomaan laskeutumista

Asteittainen laskeutuminseni Sisilialaisiin tunnelmiin on alkanut ja siinähän auttaa musiikin kuuntelu. Ihastuin kovasti tähän sisilialaissyntyiseen muusikkoon, Pippo Pollinaan, josta sain vihiä Sicily Guiden fb-sivujen kautta. Mukavasti soljuu laulanta taipuisalla kielellä. Ehkäpä sittenkin ne italian alkeet..

"Molto bella gorgonzola, prosciutto, primavera, tutti, posso cambiare". Siinäpä ne italiankielen sanat, jotka heti tulevat mieleen. Ai niin, ja lisäksi "Signora finlandese calma..." ja siitäpä tuleekin mieleeni eräs edellisistä Italian matkoistamme, jolla päädyimme rengasrikkoon Porto San Stefanossa.
Auton olimme vuokranneet Europcarista ja sinnepä siis soittamaan, kunhan takapaksissa varalla ollut kevytrengas oli miehen toimesta paikoilleen asennettu. "No problem, soitamme takaisin", vastasi ääni puhelimessa ja menimme kauniin pikkukaupungin rantakadulle kävelemään, syömään, jäätelölle, kävelemään uudestaan ja taas jäätelölle...
Soitin uudelleen ja selitin kaiken alusta alkaen uudelle ihmiselle. Vastaus: "Etsikää lähin huoltamo ja hoitakaa homma. Laskua vastaan saatte rahat takaisin". "No missä "lähin huoltamo" olisi?" utelin, "Ei ole varma, mutta Orbetellosta Auto Marista varmaan löytyy sopivia renkaita...". Grazie mille!

Siellä sitten ajaa matelimme pitkin teitä Orbetelloa etsien ja sitten kylttiä jossa lukisi "Auto Mari". Ei löytynyt. Aikamme pyörittyämme mies kurnautti Cepsan pihaan ja komensi kysymään. Sinne siis.
Nuoret miehet olivat erittäin avulaita, puhuivat italiaa loputtomana tulvana - ja muutamia englannin sanoja. Viittilöin heidät autolle ja sain ihailla miesten yhteistä viittomakielellä käytyä tarkkaa kuvausta rengasrikon kulusta ja ongelman luonteesta. Ruutupaperille saimme kuvailevan nuolipiirroksen jota isäntä sujuvasti seurasi "Marille".  Vaan ei ollut siellä sopivaa rengasta, mutta suuri lämmin hymy oli ja "Älä huolehdi suomalainen rouva, rauhassa, rauhassa"... Lisää nuolenpääkirjoitusta; ohjeet suurelle korjaamolle, jossa homma vihdoin hoitui melkein aukioloajan puitteissa.
Semmoinen oli meidän merenrantapiknikkimme kuvan kauniille Monte Argentarion saarekkeelle. Uimaan ei ehditty, gnoccheja syömään sentään ja muistoja, niitä ja italainharjoitusta tuli koko seikkailun edestä. Saapi nähdä mitä tuleman pitää tällä kerralla.

Ruokaa ja romaaneja

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, olen kuin olenkin suorittanut viikottaiseksi laaditun kunto-ohjelman. Wau! (Enää jäljellä 51 vkoa...)

Laskeutuminen arkeen Siuntiossa vietetyn viikon jälkeen on ollut henkisesti kova. Kun sai viikon verran rentoutua, uiskennella ja lenkkeillä vapaasti, syödä hyvin ja säännöllisesti sekä viettää "omaa aikaa" rauhassa, minkään velvollisuuden vaivaamatta, on hektiseen arkeen hyppääminen ollut korvien väliä koettelevaa. Monta kertaa on mieleen noussut tv:stä tuttu slogani "Onko tässä mitään järkee". No, oli miten oli, mutta näin on - ja näillä mennään.

Onneksi ennakoimani huoli jatkuvasta nälän tunteesta, notkuvien herkkupöytien jäätyä taakse, ei ole päässyt toteutumaan. Sattumien summana ja osittain itse avitettuna, olen kuntoutuskuurin jälkeen saanut nauttia kolmen erilaisen ravintolan menu-antimista.
Ravintola Macu Manskun varrella oli uusi, miellyttävä tuttavuus. Sieltä sai maukasta karitsan selkää espanjalaisin vivahtein. Miehen nauttima Angus-härän pihvi loihti esiin myös kovasti kehuja. Ennakkoon pöytää varaamattomina saimme paikan viinikaappien vierestä, lattiatasolta. Kaikki ylätasanteen ikkunavieruspaikat kun oli jo varattu. Tunnelma oli kuitenkin mukava, eikä yhtään kiireinen, vaikka hotellin launge-alue alkoikin melkein heti viinikaappien toiselta puolen.
Sofiankadun Nuevo on vanha tuttavuus, ruoka oli edelleen maukasta ja miljö mukava, mutta lista oli supistunut mielikuvituksettomaksi. Kani, jota aikaisemmin listalta löytyi jäi pelkäksi haaveeksi vain. Uudistus viime käyntiin verrattuna oli kuukausittain vaihtuva Menú a la chef, jolla tällä kertaa oli haudutettua possun poskea ja tiikeriravun pyrstöjä vartaassa basilicarisoton kera.
Loppuviikon yllätyshuipennus oli myöhäinen illallinen Bistro Fioressa Vantaalla. Hyvin businesslike ravintola, sisustus toi mieleen Siljan promenadilaivat, oli viihtyisä ja siisti. Ruokailijakunta puhui kaikkia kieliä, litki viiniä ja oli pukeutunut tummaan pukuun... Meidän kotijengi sai kuitenkin asiallisen ja hyvän palvelun. Pöytä kolmelle löytyi myös käden käänteessä vaikka täyttä näytti olevan eikä varausta ollut etukäteen tehty. Poikien Chicago-burgerit maistuivat, ja minun lohisalaattini oli valtaisa ja hyvä. Hotellin matkustajahulinaa oli mukava seurata ikkunasta kun täydet bussilastit purkautuivat tasaisin välein kapsäkkeineen ja suksipaketteineen. No, pian olemme itsekin matkalla. Sisilian reissu odottaa.

Kirjarintamalla on ollut myös monenlaista tarinaa. Vihdoinkin sain käsiini Kate Jacobsin Pienen lankakaupan. Ihana, koskettava ja kaunis teos. Pitänee lainata myös seuraava osa. Mma Ramotsven viimeisin tutkimus jalkapallojoukkueen mysteerin parissa eli Teetä ja sympatiaa on tullut myös nautituksi. Taattua, ihmisläheistä pohdintaa ja syleilevää tunnelmaa. Miten joku osaakin loihtia aina vaan uudelleen ja uudelleen ja aina onnistuneesti. Ihailen.

Avaimen listoilta bongasin seuraavan luettavani: Daniyal Mueenuddin kirjan Hunajaa ja tomua.