Viikko on vierähtänyt sadetta pidellessä. Kaupungin jouluvalot tuovat sentään jotain iloa tähän ainaiseen pimeyteen.
Kuten arvata saattaa kirjojen kulutus on ollut huimaa. Olen lukenut uusimman Adiga Aravindin nimeltä Viimeinen mies, sekä Hannu Väisäsen omaelämäpohjaisen trilogian viimeisen osan Kuperat ja koverat ja vielä Riikka Ala-Harjan kirjan Kanaria.
Kuperat ja koverat oli mahtava. Väisäsen rento ja kuvaileva kieli vie mukanaan. Kirjassa Antero valmistuu Savonlinnan taidelukiosta ylioppilaaksi ja pääsee opiskelemaan kuvataiteita Ateneumiin. Elämä Helsingin vilinässä on maalaispojalle uutta ja ihmeellistä ja ihmeellisiä ovat kortteeripaikat ja originellit vuokraemännät sekä isännät, opiskelijatovereista ja muista intellektuelleista puhumattakaan.
Aravindin kirja kuljeskelee Bombayn syrjäisissä kortteleissa vähäosaisten ihmisten parissa. Kirjan päähenkilöksi nouseva Masterji on eläkkeelle jäänyt opettaja, joka puolustaa henkeen ja vereen saakka oikeuttaan asua Vishramin Vakolassa sijaitsevassa kotitalossaan, jonka asukkaille grynderi on tarjonnut huikeat summat jotta nämä muuttaisivat pois uuden entistä ehomman luksuskerrostalon tieltä.
Kanaria kertoo erään perheen tarinaa sivuten Grancanarian saaren siirtotyöläisistä. Kirjan päähenkilö on konkurssin tehnyt telakkayrittäjä, joka on muuttanut asumaan etelän lämpöön ja yrittää täyttää päivänsä paikallisen suomalaisyhdyskunnan asioita hoidellen sekä omaa hasiendaansa kohennellen. Outo juonen kulku ja väläyksen omaiset takaumat menneeseen ja rengiksi Suomesta saapuvan Mikon sekavat harhanäyt koukuttavat lukemaan, mutta ylen sekavaa on, ei pätkääkään matkakirjatyyppistä tekstiä jota tietysti luulin lainanneeni, mutta olipahan erilainen lukukokemus.