Kerrankin ehdin lähes uunituoreen kirjan äärelle. Annabel Lyonin teos Aleksanterin opettaja teki omituisen vaikutuksen. Juoni on mielenkiintoinen. Kirjan kertojaminä Aristoteles, toimii Makedonian hallitsijan, Filippoksen pojan, Aleksanteri suuren, opettajana.
Kirjaa ja sen juonta on selailuni mukaan käsitelty monella kirjablogilla, ja se on herättänyt ihmetyksen sekaista ihastusta myös monissa muissa lukijoissa.
Tapahtuma-ajan ja henkilöiden vahvasta historiallisesta latauksesta huolimatta kirjan kieli on modernia. Se sai ainakin minun päässäni aikaan epäsointuisen tunnelmien sekoittumisen. Toisaalta tapahtumapaikat ja tunnelmakuvat kertoivat auringon paahtamasta raunioituneesta Stageirasta, älykköjen Ateenasta ja Mytilinien saaresta, kun taas kieli viestitti nuoren poikajoukon elämän ongelmista ja kasvukivuista ja toi tapahtumat tähän päivään.
Kirja valikoitui luettavakseni Helsingin kirjamessujen sekä kustannusyhtiö Avaimen uutiskirjeitten myötä. Teos oli esittelytekstiensä veroinen, sen kerronta on herkkävireistä ja kuitenkin rajua, paikkapaikoin karskiakin.
Toisaalta iänikuinen antiikin historiaan sijoittuva tapahtumasarja pisti miettimään - Miten niin ja kuka kertoi? Vasta kirjan loppuessa luin lähdeteosten luettelon sekä taustatietoja romaanin kirjoitusprosessille.
Omalla tavallaan viehättävä kirja, joka problemoi kaikessa filosofisuudessaan tällekin päivälle tyypillisten ongelmien parissa. Teoksesta käy ilmi kirjailijan oivallus, että ihminen on kautta historian sama päivittäisine elämisen ongelmineen ja läheisten kaipuineen. Kirjan mielenkiintoisinta antia olivat mielestäni etenkin Aristoteleen aikaiset hoitotavat ja uskomukset ihmiskehon koostumuksesta sekä pohdiskelut tähtitaivaasta ja luonnon kirjosta.