Luin ensimmäisen Alice Munroni, novellikokoelman Liian paljon onnea. Sen tarinoissa ihmiset, enimmäkseen naiset, kokevat iloja ja suruja erilaisissa elämän vaiheissa. Joidenkin kohtalot ovat dramaattisen tuskaisia, mutta on kokoelmassa myös monta tarinaa joissa on arkisempi, enemmän toden tuntuinen, sisältö.
Tyyliltään ja asetelmiltaan novellit ovat sopivan erilaisia, jotta lukemisen kiinnostus säilyy, mutta ne muodostivat silti kokonaisuuden. Tarinoiden ihmiset tulivat tutuiksi helposti, tarkoin ja herkin kuvauksin, ja tarinat olivat täynnä elämää.
Ehkä eniten pidin novellista nimeltä Metsä. Siinä parisuhteen probleemien keskellä elävä ikääntyvä pariskunta kokee erillisyyden tunteita ja masennusta kumpikin tahollaan. Juoni kuljettaa lukijaa mukavasti puolisoiden luonteenpiirteitä ja elämässä koettuja menneitä aikoja sivuten, kohti yllättävää ja tunteikasta ratkaisua.
Kirjan niminovellia en oikein tahtonut jaksaa. Sen sijaan mielenkiintoni sen todellista, historiallista päähenkilöä, Sofia Kovalevskajaa kohtaan heräsi. Novellin perusteella Sofia eli lyhyen, runsassisältöisen ja tunteentäyteisen elämän. Hän työskenteli ensimmäisenä matematiikan naisprofessorina Tukholman Yliopistossa, oli opiskellut Heidelbergin ja Göttingenin Yliopistoissa Saksassa, päästyään lähtemään Venäjältä valeavioliiton turvin Eurooppaan.
Sofia oli mielenkiintoinen ja vahva naisten oikeuksia ja valinnanmahdollisuuksia laajentanut henkilö, jonka kiihkeään, mutta lyhyeksi jääneeseen elämään kiinnostaisi tutustua laajemminkin. Kirjan lopussa onkin vinkkejä teoksista, joista hänen vaiheitaan ja tuotantoaan voi tarkemmin tutkiskella.
Tervetuloa! Sivuilla suloisesti sekaisin: Puutarhurointia. Juustoa ja viiniä. Karavaanailua. Matkoja. Kirjoja. Runoja. Arjen ajatuksia.