Työmatkan varrella on näinkin kaunis näkymä. Tästä tekisi mieli napata muutamia kevätkaihonkukan juurakoita.
Viikot ovat vierähtäneet pihatöitä tehden. Kukkapenkkien reunakivet on nyt taas myllätty, uutta tilaa vallattu vaivihkaa nurmikon puolelta ja penkkeihin levittäytyneet rikkaruohot ja sammaleet siivottu. Mukavalta näyttää.
Parhaillaan kukkivat vaalean lilat ristikit ja keltaiset tulppaanit, ja ompa joukko viime syksyllä istutetuista pinkeistäkin noussut jo kukalle. Valkovuokot ovat vallanneet liljapenkit ja kasvimaan reunukset ja niiden seassa kasvavat villit keto-orvokit. Ja vuohenkello levittäytyy joka paikkaan. Ensi syksynä pitää muistaa leikata kukinnot poikki ennen siementen varisemista. Samalla tavalla on riehaantunut myös idän unikko, jonka karvaisia taimia on vähän siellä sun täällä. Se ei kuitenkaan levittäyty sorakäytäville asti.
Nyt odottelen sadetta, että uskaltautuisin jakamaan punaiset päivänkakkarat ja pikkuprinsessat ja keijunkukat. Viime syksyllä jakamani arovuokot näyttävät selvinneet operaatiosta, saa sitten nähdä tuleeko kukkia.
Rönsytiarella kukkii pian uudella kasvupaikallaan, mutta muratti on menehtynyt talvipakkasiin.
Tekisi kovasti mieli jo jemmata siemeniä kasvimaahan, multa tuntuu niin lämpöiseltä. Yöt ovat kuitenkin vielä kylmiä joten ehkä ei kannata innostua näistä kesäkeleistä vielä liikoja.
Kirjoja olen lukenut myös. Anthony De Mellon Havahtuminen oli mieluisa ja ajatuksia herättävä. Willem Elsshoctin Juusto hauskanlainen ja James Hamilton-Patersonin Mausteena Fernet Branca aivan hulvaton iloittelu kaikkine kamaline resepteineen. Tällä hetkellä on menossa Axel Münthen Huvilan meren rannalla. Sen mukana leijun taas kerran aurinkoiseen italiaan. Tällä kertaa Caprin saarelle, jolla en vielä ole käynytkään. Eikähän sellaista Capria ja Anacapria enää olekaan, mitä Münthe kirjassaan kuvailee, harmi.
Pöydällä lojuu myös Rita Dahlin Tuhansien portaiden lumo, joka kertoo Portugalista ja etenkin Lissabonista. Sen puistoista, kirjailijoista ja kukkulaisista rinteistä.